En ole enää Coelho-neitsyt. Ostin kirjakaupan alesta yhteensä neljä Coelhoa, jotka ahmaisin melkein perä perää kuukauden sisällä. Sinänsä saavutus, sillä viime vuonna luin muistaakseni seitsemän kirjaa. Siis koko vuonna. Tänä vuonna niitä on kertynyt jo seitsemän tähän mennessä. Lupaavalta näyttää.
Aloitin Portobellon noidasta. Kiehtova kirja ja tarina, vaikka kirjan melkein hurmokselliset paatososuudet hyppelehdin enempää syventymättä ohi. Noita oli kiehtova hahmo, etenkin, kun hän ei itse ollut kirjan äänenä lainkaan, vaan hänen tarinaansa kertoivat eri ihmiset elämänsä varrelta. Kirjasta jäi nälkä seuraavaa Coelhoa kohtaan.
Seuraavaksi valitsin Voittaja on yksin -kirjan, sillä se oli ainoa kovakantinen ja siten vaati lukemista kotona, eikä ollut optimaalinen kantaa mukana vaikkapa bussimatkalla töihin tai yökyläilyillä.
Se oli taas hyvin erilainen kuin Portobellon noita. Tietty fanaattisuus tai usko eräässä päähenkilössä toi mieleen Portobellon, mutta tarina itsessään ei sisältänyt mitään mystistä, vaan oli sujuva kuvaus trillerityyliin jetsetin elämästä Cannesin elokuvajuhlilla ja elokuvamaailmassa ylipäänsä. Näistä neljästä pidin tästä kirjasta vähiten. Siinä oli monta päähenkillöä, joista kehenkään en kiintynyt. Itsekseni ihmettelin sitä, miten ihmiset pitävät suunsa kiinni väärissä paikoissa, tässä tapauksessa kohtalokkaan väärissä.
Olen hyvin huono arvostelemaan kirjoja, sillä harvoin jaksan niitä jälkikäteen enää pohtia tai analysoida, etenkin, jos olen ehtinyt lukemaan muita teoksia siinä välissä. Saatan myös unohtaa jotain oleellista tarinan tai lukukokemuksen kannalta. Siksipä voi olla, että mitä kirjoista sanon, kuulostaa aivan omituiselta asiaan perehtyneemmän korvissa. Vaikka lukukokemus onkin niin subjektiivinen kuin vain voi olla.
Olen löytänyt taas lukemisen ilon.
14 kommenttia:
Coelho ON hyvä. Jotenkin yhtäaikaa Outo ja samalla Ihana ja Koukuttava. Ja ajattelemaan pistävä.
Rakastuin, melkein, Coelhoon jo 15 vuotta sitten, kun sain ex-mieheltäni kirjan 'Istuin Piedra-joen rannalla ja itkin', vahva lukukokemus.
Olen lukenut kaikki paitsi tuota Vottajaa ja suosikkini ovat Yksitoista minuuttia, Paholainen ja neiti Prym sekä Zahir. Olen melkein kaikki lukenut ensin englanniksi ennen kuin ovat suomeksi ilmestyneet. Haluan kehuskella kirjeenvaihdostani kirjailijan kanssa - saan edelleen joka jouluksi tervehdyksen ;-D
Mä olen lukenut jonkin verran Coelhoa. Odotuksen ovat olleet kokealla, koska niin moni pitää hänen kirjojaan niin merkittävinä. Minuun Coelho ei vielä toistaiseksi ole tehnyt vaikutusta. Monen arvostelun mukaan Istuin Piedra-joen rannalla ja itkin on hänen parhaansa. Tarkoituksenani on lukea se ja silloin toivottavasti Coelho kolahtaa :)
Minuun Coelhoismi iski kolmisen vuotta sitten, tai oikeammin kait melkein jo neljä. Silloinen miesystävä antoi minulle Alkemistin, ja luin. Minun täytyy kyllä sanoa, että petyin. Kirja tempaisi minut mukaansa, ja odotin koko ajan jotain suurta, jotain mikä puhuttelee ihmisiä ympäri maailmaa. Kun suljin takakannen, niin ihmettelin että tässäkö tämä nyt olikin. Toisaalta, Alkemisti on sellainen kirja, että sille kannattaa antaa toinenkin mahdollisuus, ja nykyisessä mielentilassani voisin kyllä kokea kirjan toisin.
Minun suosikiksi Coelhoista on tähän mennessä noussut tuo Portobellon noita erilaisen loppunsa vuoksi, sekä Istuin Piedra-joen rannalla ja itkin. Paholainen ja neiti Prym jäi aikanaan kesken, mutta sen kyllä luen vielä joskus loppuun asti, alusta alkaen. Sitten joskus kun aivoilla on aikaa ja tahtoa keskittyä siihen, ja löytää vastauksia.
Olen meinaan pitänyt pari vuotta taukoa "järjellisestä lukemisesta", ja samalla Coelhot ovat jääneet hyllyyn odottomaan jatkoa. Torey Haydenit olen kokonaan siirtänyt jäähylle, kirjahyllyn takariviin, koska maailma on muutenkin niin paha paikka, että en pysty lukemaan niistä kohtalon lapsista. Ainoa lukemiseni tenttikirjojen lisäksi on pohjoismaiset dekkarit. Viime aikoina nekin ovat jääneet vilkkaan mielikuvituksen sekä painajaisten vuoksi, joten jokunen Vares silloin tällöin riittää minun "järjettömän lukemisen" vaiheeseen :)
Minulla ja Coelholla on ristiriitainen suhde. Meinasi käydä samoin kuin Kepposkalla ja Haltiakummillakin, että liian korkeat odotukset jostain maailmaa mullistavasta veivät pohjan lukukokemukselta. Silti hyviäkin on joukossa monta!
Nyt kun olet vauhtiin päässyt niin luepa vaikka Susan Fletcherin meriharakat seuraavaksi. Se oli loistokirja, se!
Minä en oikein tiennyt, mitä odottaa tartuttuani ensimmäiseen. Se oli ehkä hyvä juttu.
Täytyy etsiä tuo Piedra-joki käsiini, tässä niin moni siitä kommentoi.
Ja siis mitä, olet kirjeenvaihdosa Coelhon kanssa??! :)
Joo, luulen, että korkeat odotukset pilaavat monenkin hyvän jutun.
Coelhoa pitää mielestäni lukea tietyssä mielentilassa.
Välillä tuntuu siltä, että pitää lukea vain dekkareita tai jotain erittäin viihdyttävää hömppää, koska ei jaksa mitään syvällisempiä tai ylevämpiä ajatuksia.
Että onneksi on kirjoja jokaiseen mielentilaan!
Ai niin, sitten, kun tartut Piedraan, älä odota mitään. ;)
Taisi olla todella hyvä juttu, että odotukseni esim. Alkemistista olivat aika matalalla. Mieheni oli lukenut sen jokunen vuosi sitten (jotenkin kummasti minun huomaamattani), eikä oikein saanut siitä mitään irti.
Mutta minä sain. En siis odottanut mitään elämänhallinnan viisasten kiveä, vaan nautin hetkeen pysähtymisen viisaudesta ja pitkin matkaa tulevista oivalluksista. Joista tapani mukaan en siis muista tällä hetkellä yhtäkään. Pitää lukea kirja uudelleen.
Minultakin on Torey Haydenit jääneet samasta syystä.
Ilmeisimmin Coelho jakaa ihmisiä. Luulen, että itsekin olisin jossain aiemmassa elämänvaiheessa tai fiiliksessä saattanut kokea kirjat toisin. Aika aikaa kutakin...
Pitää laittaa Meriharakat muistiin. Mikä siitä teki loistavan?
Meriharakat kertoo kahdesta sisaruksesta: Moirasta (vanhempi, outolintu, ulkopuolinen) ja Amystä (nuori, kaunis, iloinen, onnellinen), tai oikeastaan lähinnä Moirasta ja Amystä hänen isosiskonsa silmin nähtynä. Tarina sijoittuu Englannin rannikolle. Kirjasta on kirjoitettu paljon eri kirjablogeissa viime vuonna, ja sieltä sen bongasin. Ihan huippu oli mun mielestä. En oikein osaa perustella. Kieli oli todella koskettavaa olematta äklökuvailevaa kuitenkaan.
Kuulostaa hyvältä. Pääsi listalleni!
Minkähän takia edellinen vastaukseni sulle ei mennyt sun kommentin alle, vaikka sen sinne laitoin? Hmm. Blogger välillä yllättää mut logiikallaan...
-Noo, vaihdoin silloin vuosia sitten muutaman postin hänen kanssaan; nyt nuo joulutervehdykset ;-)
Ehkä kaikkein paras kirja sittenkin tuo Paholainen ja neiti Prym, no, en tiedä.
-Itsellä on kummallinen pakkomielle lukea, yleensä ja kenen tahansa itselle uuden, kirjailijan teoksia ilmestymisjärjestyksessä; kuvittelen saavani jonkinlaisen ajatusjanan sitä kautta. Siksi melkein kauhistuin tuota lukemisjärjestystäsi ;-D :-D
Aika jännä juttu lähettää joulukortteja kuuluisan kirjailijan kanssa!
Minä olen ihan samanlainen, että ilman muuta kirjoitusjärjestyksessä, mutta kahdesta syystä en sitä nyt noudattanut: 1) tartuin tilaisuuteen ja löysin nuo kirjat, en Coelhon ensimmäistä kirjaa (Pyhiinvaellus), 2) yritän rikkoa täydellisyyksiä elämässäni ruohonjuuritasolla... ;)
Lähetä kommentti