keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kukkahuumaa

Jotkut ihmiset ovat ällistyttävän hyviä keksimään osuvia lahjoja toisille. Mieheni sisko kuuluu tähän lajiin. Minä puolestani kuulun niihin ihmisiin, joilla on varmasti pääasiassa jo kaikkea, enkä tarvitse varmastikaan lisää materiaa. Siispä toissa joulun pikkuleiväntekokurssi osui loistavasti.

Viime jouluna sain kälyni perheeltä jälleen osuvan lahjan: kukka-asetelmakurssin. Ensimmäinen kurssi oli peruttu osanottajien vähyyden vuoksi, mutta onneksi tilaa löytyi viikkoa myöhemmin "Vaalea kevätasetelma" -kurssilta, jossa tehtiin pöytäasetelma vaikkapa pitopöytään.

Oli mahtavaa saada käytännön vinkkejä asetelman tekniseen toteuttamiseen, mutta myös kukkien sommitteluun. Olen joskus tehnyt omia asetelmia tai kimppuja ilman varsinaista kimpunkasaamiskykyä, mutta nyt opin taas huimasti lisää. Kiitos, murut, ihanasta lahjasta!

Lopputulos kurssilta on tässä mieheni kuvaamana. Kuva on HDR (High Dynamic Range) -valokuva, joka tekee sävyistä syvemmät, joskus jopa surrealistiset. Päivänvalokuva olisi ollut selkeämpi, mutta aina ei ehdi kuvata päivällä...

Kevätasetelman kukat ja kasvit:
vaaleanvihreä neilikka, valkoinen leukoija, valkoinen eustoma, noitapajun oksia, pictasian lehtiä, galaxin lehtiä sekä pari isoa vihreätä lehteä, joiden nimeä en muista.
Sain kurssilta mukaani ylimääräistä, jo kostutettua oasista, joten kipitin loppuviikosta kukkakauppaan ostamaan vihreitä sekä kimput neilikoita ja ruusuja. Väreiksi valikoituivat vaaleanpunainen sekä hehkuva karmiininpunainen kälyni yksivuotiaan tyttösen synttäreiden kunniaksi. Mielestäni oli vain paikallaan antaa ensimmäinen kokonaan oma tuotokseni heille, joilta kukkakurssin sainkin. :)

Kuva on niinikään mieheni ottama ja HDR-kuva sekin. Tässä kuvassa kukkien värit ovat mielestäni mahtavan hehkuvat!
Onnitteluasetelman kukat ja kasvit:
hehkuvan karmiininpunainen ruusu, vaaleanpunainen terttuneilikka, galaxin lehtiä, salalin lehtiä, noitapajun oksia, sekä pienilehtinen korkeampi vihreä oksa, jonka nimeä en enää muista. Pitänee hankkia joku floristin kasviopas... :)

Kaiken lisäksi puutarhassa lumen keskellä pensaiden juurilla puskee jo kevätkukkia työntäen varovaisesti pieniä, hennon vaaleanvihreitä päitään sinnikkäästi kylmästä maasta.

Kyllä kevät on ihanaa aikaa! Iloista pääsiäistä kaikille!

13 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihana ja varsin keksiliäs lahja.
Kauniit kukka-asetelmatkin.

Leonida kirjoitti...

Kiitos muru-Kepponen!

Mieli lepää kukkia asetellessa samoin kuin kortteja askarrellessa tai koruillessa. Estetiikkaakin löytyy niistä kaikista...

Ritva_47 kirjoitti...

Aivan valtavan kauniita asetelmia. Lahja on ihan selvästi todellakin onnistunut!

Salla kirjoitti...

Ihania, sulla on selvästi silmää! Tuo onnitteluasetelma oli aivan upea!! :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos, Ritva! <3

Leonida kirjoitti...

Kiitti, Salla! Onnistuneilla värivalinnoilla oli paljon osuutta onnitteluasetelman näköön...

Eloise kirjoitti...

se on sellainen harrastus, joka vie mukanaan :)... Kauniita, jatka ihmeessä niiden tekemistä!!!

Leonida kirjoitti...

Kiitos Eloise! Pelkään pahoin, että tämä saattaa virittää aiemman asetelma&kimppuinnostukseni uuteen huippuun, ja se saattaa käydä kalliiksi...

Harmi, että leikkokukat ovat Suomessa aika tyyriitä. Niin paljon kuin pystyn, otan omasta puutarhasta. :) Kesä helpottaa kuitenkin enemmän ehkä vihreiden suhteen... Mutta talvella ollaan kauppojen valikoimien varassa.

Mutta hieno juttu on, että tällaisiin omiin asetelmiin löytyy riittävästi materiaalia ihan vain Citymarketeistakin. Vihreitä joutuu kyllä hakemaan kukkakaupoista, mutta kukathan ne kalleimpia kuitenkin ovat.

Eloise kirjoitti...

Se vei minutkin mennessään, ihan alan vaihtoon asti ;)... Välivihreitä onneks saa kohta omasta pihasta yllin kyllin... ja nyt saa jo mustikanvarpuja metsästä! Kukat on kalliita, kyllä, markettien reilunkaupan ruusuista saa oikein mainiota materiaalia. Tosin, ihan pakko on sanoa, etteivät ole aina yhtä laadukkaita kuin kukkakaupassa. Ihan harmittaa Prismasta ostetut tulppaanit 3 nippua kympillä :/. Todella huonolaatuisiksi osoittautuivat. Tosin, Plantagenista ostamani narskut olivat hyviä 40 kpl/5 euroa!.
Marketit pystyvät dumppaamaan hinnat alas ostamillaan määrillä, mutta niiden alkuperämaasta voi aina olla ihan varma. Suurin osa kukkakauppojen valikoimista tulee Hollannista, suomalaisia saa valitettavan vähän. Niiden tuottaminen ei ole kannattavaa, kukaan ei halua maksaa niistä. Kukkakauppojen hinnoissa näkyy erikoisosaaminen, palvelu ( mm. se, että tuotteet pakataan), toivottavasti usein myös laatu :).

Leonida kirjoitti...

Juu, olen ihan samaa mieltä, että markettikukat eivät aina laadussa pärjää. Neilikat ovat olleet hyviä, ja ylipäänsä niput, jotka eivät ole ihan halvimmalla hinnalla myynnissä.

Mutta, jos oikein kunnon kestäviä onnittelukukkia haluaa viedä, ostan ne kukkakaupasta. Tietääpähän suurin piirtein, kuinka kauan ovat olleet kaupan.

Eloise kirjoitti...

neilikka on kestävä leikko ja kestää kuivumistakin hiukan ränsistymättä... nykyään siitä on niin hurmaavia värejäkin saatavana :)

anna kirjoitti...

oi miten kauniita asetelmia, varsinkin tuo alempi on väreiltään niin mun mieleen :) tämä on kyllä sellainen harrastus joka vie mennessään :D

Leonida kirjoitti...

Kiitos Anna!

Minunkin mieleeni on enemmän tuon alemman värit - ne sainkin valita itse. ;)

Parhaillaan mietin, minkä asetelman ja kenelle seuraavaksi teen...