La la lal lal lal lal laa... Not. Ei laulata pahemmin ainakaan täällä. Alkuviikosta selviää päättääkö työnantaja yhteisen tiemme erkanemisesta kohdallani, vai ei.
Kyllä näitä uutisia olemme jo odottaneetkin työpaikallani. Jo viime kesänä tiesimme, että suuria muutoksia on tulossa; loppusyksystä kuulimme, että satoja ihmisiä irtisanotaan ja yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Pian kuullaan, keitä se koskee.
Tästä ja muista syistä töissä on ollut vuoden verran raskasta; elokuisen tiiminvaihdon jälkeen minulla ja kollegoillani katosi työnilo lopullisesti, ja tässä sitä sitten ollaan tahkottu tähän asti. Henkisesti aika vaativaa ja stressaavaa aikaa, vaikka työ itsessään on pääasiassa ollut mielekästä.
Kevään ajan olen kypsytellyt ajatusta lähtöpasseista, ja saanut uusia ideoita. Niin hyviä ideoita, että palan innosta lähteä selvittämään bisnesideaani, etenkin, jos saan potkut ja niiden tukitoimina sparrausta idean kehittelyyn. Olen aina tarttunut mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, mutten vieläkään osaa sanoa, mitä haluaisin tehdä isona. Siitä johtuen en ole hakeutunut tästä firmasta pois, sillä työssäni ja työnantajassani on myös monia hyviä puolia; joka kuukausi tasaisesti tilille ilmestyvä kohtuullinen palkka vaikkapa. :p Työn varmuudesta ei voi puhua, sillä puolen vuoden välein organisaatiota viilataan aina uuteen suuntaan, ja välillä viilaukset tarkoittavat irtisanomisia.
Pystyn tekemään koulutukseni ja työkokemukseni pohjalta hyvin monentyyppisiä töitä, mutta vaikka osaamiseni on laaja-alaista, se ei auta löytämään uutta polkua, johon suhtautuisin intohimoisesti. Siis niin intohimoisesti, että ansioluetteloni perusteella pääsisin haastatteluun ja haastattelussa myisin sukkana itseni sisään yritykseen. Toisin sanoen, mikäli jään nykyiseen työhöni, on minun työläämpää hakeutua sieltä joko kokonaan pois, tai vaihtaa yrityksen sisällä muihin töihin, koska se vaatii energiaa ja innostusta, jota en juuri nyt tunne. Paitsi siitä omasta ideastani.
Olen tullut siihen tulokseen, että kengänkuva takapuolessa ei tässä tapauksessa ole kovin dramaattista. Henkinen kolaus kyllä, ja rahallinen etenkin, mutta meitä on useita satoja samassa veneessä. Toki, jos totean tarkempien selvitysten jälkeen bisnesideani ankaksi, voi olla, että työttömyys uhkaa, mutta en minä laakereilleni jäisi lepäämään. Jotain keksin varmasti, ja jos en muuta, niin simppelimpää hommaa.
Vaikkakin kaikkein mieluiten olisin tällä hetkellä kotona, näkisin lapsia enemmän, laittaisin itseni, parisuhteeni, kodin ja puutarhan kuntoon. Mutta siihen tarvitaan rahaa. Meillä on paljon lainaa, enkä haluaisi nähdä meidän luopuvan melko uudesta kodistamme esimerkiksi työttömyyden takia. Siksi näkisin varmasti aika paljon vaivaa uuden tulonlähteen keksimisessä, sillä vapaaehtoinen työttömyys tuntuisi jotenkin väärältä. Siitäkin huolimatta, että olen tehnyt paljon töitä tähänastisen elämäni aikana sekä työpaikoissa että kotona, minkä luulisi "oikeuttavan" jonkinlaiseen taukoon kiireen välissä.
Tällä nimenomaisella hetkellä tuntuu siltä, että olen valmis lähtemään irtisanottuna kohti elämäni seuraavaa vaihetta, mikä se sitten onkaan. Jos potkuja ei tulekaan, joudun mitä ilmeisimmin asennoitumaan uudelleen. Mutta bisnesidea jää kytemään...
19 kommenttia:
Loistavaa asennoitumista!!! Moni ei pystyisi samaan..
Kiitos Hymyilevä tyttönen! Tässä on ollut monta kuukautta aikaa sopeutua... :)
Jännät paikat. Samoja asioita on tullut mietittyä itsekin, mitään hyvää business ideaa ei ole mieleeni tullut. Minusta pahinta on pitkäaikainen löysässä hirressä roikkuminen, mikä syö energiaa yllättävän paljon.
Eikun uusia tuulia haistelemaan, joskus vastoinkäymiset ovat portti kohti uutta, sen olen huomannut. Rohkeutta!
Hieno asenne tosiaan! Ja voin sanoa että myös minä olen samassa veneessä, meilläkin selviää alkuviikosta ketkä tälläkertaa lähtee. Olen ollut nykyisessä työpaikassani kohta neljä vuotta ja meillä on ollut lähes koko sen ajan yt:t päällä. Se on tätä "nykypäivää"..kaikkeen turtuu, joten mulla on ihan sama olo kuin sulla että olipa se lopputulos potku pepulle niin eipä se tällä hetkellä niin kamalalta tuntuisi.. Kuulostaa mielenkiintoiselta sun bisnesinnostus!!! Mahtavaa!!! Peukkua :)
Niin on. Sama juttu minulla odottamisen suhteen. Luulen, että tuo pitkäaikainen "löysä hirsi" on iso syy stressautumiseeni, sillä työmäärä on ollut kohtuullinen ja jopa hallittavissa.
Tsemppiä meille!
Kiitos Eloise!! Kun yksi portti sulkeutuu, on tuhat uutta avoinna.
Mitä mitä, eipä ole tullut puheeksi, että teilläkin tällaista, Laura!
Laskin tuossa, että tämän työputkeni aikana firmassa on ollut ainakin viidet YT:t, ja viiden vuoden kotona oloni aikana niitä oli lisää. Mutta kollegani vaimo sisarfirmasta oli lopettanut laskemisen, kun tuli 14 YT:t täyteen...
Tsemppiä sullekin! Viestitelläänpäs sitten lopputulemasta puolin ja toisin...
Mulla on työkaveri, jonka yksikkö ja tiimi on käynyt läpi 7 yt:t. Joka kerta on juustohöylätty väkeä ympäriltä. Työkaveri sanoi osuvasti "On vain ajan kysymys milloin on minun vuoroni" kahdeksannen kierroksen tuloksia odotellessaan.
Niinpä. Kun tarpeeksi höylätään, ei jää enää mitään höylättävää...
Voi ei. :( Ei ole mukava tilanne, mutta toisaalta se uuden avautuminenkaan ei aina ole paha asia. Vaikka stressiä tuollainen aiheuttaa, kun lainaa on paljon ja lapset pieniä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Mitä se ikinä onkaan.
Kiitos Katri!!
Ajattelen niin, että tapahtuu se, mitä kuuluukin. Yleensä ikävien juttujen myötä on tapahtunut myös jotain sellaista hyvää, mistä ei luopuisi.
Tässä tilanteessa en ole ihan varma kumpi vaihtoehto on se ikävin. Tosin, en ole koskaan ollut kova riskinottaja, että ehkä se irtisanominen olisi vaikeampaa, mutta jollain lailla henkisesti vapauttavaa myös.
Saapi nähdä. Ei tarvinne enää kauaa odotella...
Muistan aikanaan - olen tämän ehkä kertonutkin - kun määräaikaista työsopimusta ei erään fuusion yhteydessä enää jatkettu...pelkäsin ja murehdin työttömäksi jäämistäni. Tilanteessa löytyi kuitenkin voittaja - pieni ekaluokkalainen tyttöni,joka kapsahti kaulaani kuullessaan että äiti ei mene enää maanantaina töihin:"Onnea äiti!!!" Siinä vaiheessa oma menetys alkoikin tuntua pieneltä...
Aina ei näissä tilanteissa voi tietää mikä lopputulos on paras mahdollinen; vain aika näyttää sen...kaikenlainen epävarmuus on kuitenkin ikävää ja ainakin jotakin selviää pian sinunkin kohdallasi.
Uskon kuitenkin, että mitä tahansa sinulle tässä tulee vastaan, sinä selviät tilanteesta oman asenteesi ansiosta voittajana. Tuli mitä tuli,Sinä selviät...lämmin halaus täältä kaukaa sinulle,ystäväni!
Tiedätkö jo, kuinka kävi? Mä uskon, että joka tapauksessa putoat jaloillesi, vaikka lopputulos olisi mikä. Tietenkin irtisanominen vaatii oman surutyönsä, mutta se ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Siitä voi seurata jotain paljon parempaa kuin tämänhetkinen tilanne!
P.s. Hassua, miten mä monesti luulen, että osaat lukea mun ajatuksia täältä ruudun takaa. Joskus luulen, että olen jo kommentoinut jotain tärkeää tekstiäsi, vaikken ole kirjoittanut mitään - olen vain ajatellut kirjoittavani. Eli jollei joskus kuulu mitään täältä päin, niin viritä ne telepatiasarvet esiin. Voi olla että kommentti onkin lähetetty sitä kautta... :)
Voi kiitos Ritva! Sinulla tuli tosi hyvään saumaan työttömyys. Meilläkin Isosisko menee syksyllä kouluun, että ei se niin kovin kamalaa olisi olla kotosalla lokakuun alusta lähtien...
Olen siis asennoitunut enemmän potkuihin kuin jäämiseen. Kutkuttaisi ajatus tehdä jotain ihan muuta. Jotain, mihin ei taatusti ryhtyisi, jos on suht ok työpaikka alla ja säännöllinen palkka...
Vierellä on tänään lappuja jaeltu suuntaan jos toiseen, mutta oman yksikköni asiat ovat vielä auki, eikä ole tietoa, selviävätkö edes tämän viikon aikana. Löysä hirsi jatkuu...
Vaikka olen kuinka asennoitunut irtisanomiseen, varmasti se hetki, kun asia realisoituu, on tiukka. Ja vaatii prosessoimista. Mutta olen aina ollut siinä uskossa, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka usein epäkohdista inisenkin.
Olet ihan oikeassa siis, että irtisanomisessa ei ole pelkkää huonoa. Tiedät kyllä, minkälaista työ on ollut jo pidempään. Että se voi olla tarpeellinen potku persuuksille, että alan aktiivisesti etsiä jotain uutta työurallani.
Yritin taas vastata kommenttiin, mutta meni tänne koko rimpsun alle. Höh.
Niin, että Mirka, kyllä mä tiedän, että olet hengessä mukana, vaikkei kommentteja tuliskaan!
Kaikille suurkiitos ihanista viesteistä! On mahtavaa tietää, että täällä on empaattisia korvia kasapäin riippumatta siitä, miten mulle käy! <3
Tulin tänne kysymään, että miten kävi...potkut vai ei. Huomasin kommentistasi, että vielä ei ole asia selvinnyt. En tiedä saisiko tällaista sanoa ääneen, mutta jotenkin tuntuu, että ne potkut voisivat olla juuri sitä, mitä sinä kaipaat. Uskon, että bisnesideasi olisi menestys! Tsemppiä :)
Onkin ollut kiirettä viikon, koko raskaan viime viikon. En ole irtisanomisuhan alainen, saan pitää työni. Epäilen silti, että vuodenvaihteessa taas seuraavat yt:t.
Että selvisin toistaiseksi, mutta tässä firmassa, tällä alalla yt:t ja muutos ovat arkipäivää.
Lähin kollegani on irtisanomislistalla, mikä tietysti vaikuttaa suoraan töihini ja työyhteisööni paljon. En osannut olla edes kiitollinen omasta osastani, koska ympärillä niin moni erittäin pätevä kollega joutui lähtijöiden listalle.
Kiitollinen olen tietenkin edelleen säännöllisesti juoksevasta palkasta ja jossain määrin motivoivasta työstä, mutta pieni haikeuden hiven jäi, kun ajattelin bisnesideaani ja sen kehittelyyn kaavailemaani apua sekä tuota mahdollisuutta kehittää jotain uutta. Töitä tehdessä ja pienten ipanoiden äitinä, ei tahdo jäädä enää energiaa selvitellä ideani kantavuutta, ainakaan kovin ripeään tahtiin.
Mutta ajatus jäi kytemään silti, että jospas jossain vaiheessa tulee oikea tilaisuus sitä alkaa kehitellä. Nyt ei ollut oikea aika...
Lähetä kommentti