Kuten uskollisimmat blogiystäväni tietävät,
jätin työni IT-alalla viime joulun alla vapaaehtoisesti, otin eropaketin, jonka turvin lähdin opiskelemaan uutta tämän vuoden ajan. Tähtäimessäni on
psykologian perusopinnot sekä
ratkaisukeskeisen valmentajan pätevyys. Psykologiasta haluan suorittaa perusopinnot 25 op eräänlaisena teoriapohjana valmennustyölle, mutta opinnoista on hyötyä missä tahansa ihmisläheisessä ammatissa, ja henkilökohtaisessa elämässäkin. Valmentajakoulutuksesta toivon saavani käytännön taitoja kyseisen ammatin harjoittamiseen ja tietenkin pätevyyden.
Melkein viisi kuukautta on kulunut viimeisestä työpäivästäni, yllättävästikin. Aika on hurahtanut hurjaa vauhtia, vaikka talvi tuntui pitkältä. Tähän mennessä olen suorittanut loppuun asti persoonallisuuspsykologian kurssin. Psykologisen tutkimuksen kurssi on loppusuoralla; kliinisen psykologian kurssi parhaillaan menossa. Ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus Helsingin yliopiston Palmenia-täydennyskoulutuskeskuksessa alkoi viime kuussa parilla lähiopetuspäivällä jatkuen loppukuusta parilla lisää. Koulutus jatkuu ensi vuoden kesäkuuhun asti. Toukokuun lopussa aloitan kesän yli kestävän verkkokurssin kehityspsykologiasta, ja näillä näkymin syyskuussa vihon viimeisen perusopintokurssin neuro- ja kognitiivisesta psykologiasta.
Olen ollut älyttömän innostunut oppimaan uutta, vaika opiskelu on väsyttävääkin. Olen saanut mahtavia muistumia siitä, millaista on uppoutua kirjoihin, tehdä kirjallisia töitä ja keskittyä tiukasti asiaan. Olen aina tykännyt opiskella. Mutta on se raskastakin. Etenkin tentteihin lukeminen on työlästä ja aikaavievää. Tenttikirjoja ei ole kovin helppo saada, sillä kurssikirjoissa on yleensä pitkät jonot. Parhaillaan jännään, ehdinkö saada ajoissa sen oleellisemman kirjan loppukuun tenttiin, sillä aikaa ei ole paljon.
Ajankäytöllisesti minulla on ollut yllättäviä haasteita. Luulin, että jäätyäni töistä pois minulla olisi kaikki maailman aika ja energia käytettävissä opiskeluun, kodinhoitoon, lasten kanssa olemiseen ja kodin sekasotkujen siivoamiseen. Olin väärässä; ei minulla ole. Omaa aikaa yksin kotona minulla on maanantaista torstaihin, sillä
Pikkusiskolla on vapaapäivä kanssani perjantaisin.
Isosisko lähtee kouluun pääsääntöisesti yhdeksään tai kymmeneen, jolloin myös vien
Pikkusiskon päiväkotiin. Kolmelta tulee koululainen kotiin ja samaan aikaan haen päiväkotilaisen (en pysty kuitenkaan enää opiskelemaan, kun toinen lapsista on kotona).
Toisin sanoen, opiskeluaikaa minulla on keskimäärin klo 10-15 välillä neljänä päivänä viikossa. Siihen sisältyy tietenkin lounas sekä itsensä kuntoon laittaminen, mikäli iltapäivällä on lähtö luennoille tai muuten ihmisten ilmoille. Koska lasten aamutoimet jotenkin siirtyivät kokonaan minulle kotiin jäätyäni, olen usein myös henkisesti hetkellisesti täysin poikki palattuani yksin kotiin. Lapsilla on jotenkin hirmuisen rasittava vaihe menossa. Kaikesta saa sanoa kymmenen kertaa vähintään, eikä mitään tapahdu ennen kuin karjaisee. Toivon, että nyt muutamana aamuna kokemamme tiiviimpi tahti aamutoimissa sekä vähempi komentaminen muuttuu vakioksi mahdollisimman pian. Pyysin myös miestäni osallistumaan useammin nuoremman päiväkotiin viemiseen, jotta pystyisin orientoitumaan opiskelupäivään jo aamupalalta, kun ei tarvitse poistua kotoa välillä (eikä menettää hermoja niin usein). Usein keittiössä odottaa myös tyhjentämistä odottava tiskikone, tiskipöytä täynnä likaisia astioita ja pyykkikorit pullollaan puhumattakaan kausikohtaisesta vaatteiden ja kenkien vaihdosta. Näihin saa sitten aikaa kulumaan, vaikkei mitään muuta varsinaista siivoamista tai järjestelyä tekisikään.
Se, mikä yllätti opiskeluihin uppoutumisessa, on se, että se vaatii niin paljon keskittymistä, etten heti pystykään paahtamaan täysillä jäätyäni yksin kotiin. Toisin sanoen ne viisi vapaatuntia päivällä ei ole millään muotoa kokonaan tehokasta opintoaikaa. Tietoisesti hiljensin joulukuussa tahtia muutenkin, sillä olin melko uuvuksissa yli vuoden kestäneen rasittavan työtilanteen takia, mutta mieleni ei ole rauhoittuut. On edelleen liikaa tehtävää, tekemättä jättämisiä ja opeteltavaa. Koska vietän niin paljon enemmän aikaa nykyään kotona, sotkut ja epäjärjestys häiritsevät
todella paljon enemmän kuin ennen. Tuntuu, että tekemättömien töiden määrä on triplaantunut jäätyäni kotiin. On totta, että niitä on enemmän kuin ennen, juuri siksi, että olen se enemmän kotona oleva aikuinen, mutta osa niistä myös riivaa minua enemmän juuri tuosta mainitusta syystä.
Olenkin päättänyt rajoittaa kotihommien tekemistä opiskeluajallani, ja jättää ne reilusti aikaan, jolloin lapset ovat kotona. Muuten ei aikani riitä kaikkeen opiskeluun. Haluaisin nimittäin suorittaa opinnot paremmin kuin rimaa hipoen, ja todellakin oppia ja sisäistää asiat. Tuo valmentajakoulutus on minulle erityisen tärkeä, ei vain siksi, että haaveilen ratkaisukeskeisestä valmentamisesta ammattia, mutta myös itseni takia. Haluan muuttua, kehittyä ihmisenä, ja uskon, että vasta käytyäni itse muutosprosessin läpi, voin todella sisäistää ratkaisukeskeisyyden, ja auttaa ihmisiä löytämään vastauksia kysymyksiinsä.
Sen lisäksi pitää ryhtyä taas vaalimaan omaa vapaa-aikaa ja harrastuksia, jotka ovat jääneet täysin hunningolle. Perheaikaa sekä aikaa lasten kanssa minulla on nyt riittävästi, mutta omaa aikaa ei. Ja kaipa parisuhteellekin pitäisi jyvittää jotain...
Kaiken kaikkiaan, vaikka välillä olen väsynyt ja kypsä tähän opiskelija-kodinhoitaja-lastenhoitajayhdistelmään, en ole hetkeäkään katunut päätöstäni jättää työni ja heittäytyä uuteen. Mutta tällä hetkellä tuntuu hieman väsyneeltä. Samaa ovat maininneet jutuissaan muutamat blogiystävät, joten onkohan tässä jotain yleistä "väsyä" ilmassa?
6 kommenttia:
Minusta sinun kannatta ehdottomasti yrittää pitää kiinni siitä, että opiskelulle varattu aika on sinun työtäsi eikä siitä voida nipsaista pois kotihommiin tai lastenhoitoon. Tärkeintähän on, että saat opinnot työstettyä eteenpäin ja pääset rakentamaan tulevaisuutesi ammattia.
Kotihommat, lastenhoidot ja kaikki muutkin käytännyt järjestelyt haukkaavat helposti kaiken ajan mitä niille antaa. Ymmärrän senkin, että sotkuinen koti häiritsee, mutta yritä löytää joku balanssi - tai pakene kirjastoon :)
Tuo olisikin hyvä idea, että "lähtisit töihin" tehdessäsi opintoja :) Jos kirjasto ei nappaa, niin siivoa kotoa vaikkapa työhuone/vierashuone vimosenpäälle, ja opiskele vain siellä siistissä huoneessa :))
Minulla on tänään ollut tämän vuoden, tai oikeammin viime elokuusta asti ensimmäinen päivä, kun olen jaksanut. Ihan käsittämätöntä. Silloin vuosia sitten mun ei pitänyt olla sairas, mulla piti olla vaan semmoinen juttu ja toipua sitten siitä. Ilmeisesti nämä välissä olleet yhdeksän vuotta olen painanut niin lujaa, että nyt kun vihdoin hiljennän, niin kaikki vyöryy päälle. Olen ihan hukassa itsestäni. Ja eniten kärsii opiskelu. Saakura sentään kun kaikki raajat painaa niin, ettei sängystä ylös pääse, tai muisti on niin huono että tentissä sanat eivät tule päästä ulos, tai kun olo on niin epäsosiaalinen, että kammostuttaa tavata uusia ihmisiä luennoilla... Mutta tänään oli vihdoin hyvä päivä, päivä kun jaksoin enemmän ja paremmin ja pystyinkin. Kyllä se tästä taas, valitettavasti aika ei vaan odota että mitä jaksaisin, mutta kyllä mä sen ajan jotenkin järjestän :)
Toivottavasti saisit ystäväiseni aikaa toukokuun lopulta tai kesältä yhdeksi lauantaiksi niin, että voitaisiin nähdä, laittaa muut paperit sekä kirjat syrjään, ja kaivaa esille vain ne kaikkein kauneimmat paperit, musteet ja muut murmelit. Tuo Kepposka tuossa yllä rationalisoi, meitsi täällä alla sitten haaveilee :) :)
Oi Leonida kuningatar. Ymmärrän et uuvuttaa. Opiskelu on rankkaa. Kotitöiden keskellä oleminenkin on :) Sanon samaa kuin muut, opiskele yksin ollessas, kotihommat ehtii tehdä myöhemminkin. Ei lapset vaurioidu vaikka teet kotityös niiden aikana.
Mut se oma aika, mäkin mietin mistä sitä saa. Miksi se on niin vaikeaa ottaa sitä itselleen? Ja miksi ihmeessä lasten aamutoimet helposti jää sille, joka kotona on?
JOs haluat pe aamupäivisin seuraa, niin kutsu mut :)
Rakkaat muruset, kaikki te kolme siellä, kiitos kommenteista! :)
Nyt tiedän olevani oikealla tiellä, jos rajoitan yksinoloaikani vain opiskeluun. Se ei taidakaan olla pelkästään itsekästä, vaan ihan oikeutettua?
Jotenkin tuntuu siltä, että koska täällä kotona luuhaan niin paljon, pitää jatkuvasti jotain kohentaa ja väsätä siinä sivussa, kun on nenä kirjassa tai näpyttelee jotain tehtäviä. Mutta kohta lähden luennoille ja kotiin jää tyhjentämätön tiskikone ja likaiset tiskipöydälle. Ne ehtii laittaa sitten myöhemmin illallakin, ellei mies ehdi ensin. :)
Kirjastoon meno vaatii auton (joka mulla pääasiassa nyt kevät-kesäaikana onkin) ja läppärin, koska jatkuvasti etsin lisätietoja sieltä. Työhuone sattuu olemaan se kaikkein pahin läävä tässä kodissa, että sen kuntoon laittaminen taitaa olla kaikkein vaikein ja inhottavin projekti. Jopa inhottavampi kuin tyttöjen huoneiden tulolla oleva maalaaminen. ;)
Mutta jos vaikka tätä olohuone-ruokailutilaa jotenkin piristää ja pitää siistinä, niin ehkä siitä sitten... Ja eilen muuten istuin aurinkopedillä lukemassa tenttikirjaa terassilla. Se oli meinaan ihanaa!
Haltiakummi, joskus vauhdin pitää hidastua ja sillä on seurauksia, joskus hyviä, joskus hetkellisesti huonoja. Mutta pitkällä tähtäimellä varmasti enemmän hyviä. Onneksi on oireillasi nimi, joten tietää, myös, mikä siihen voisi auttaa. Anna vaan itsellesi aikaa toipua ja parantua!
P, Pikkusisko on kanssani kotosalla joka perjantai, ja Isosiskokin klo 13 lähtien, mutta se ei suinkaan estä meitä kahvittelemasta! Viestitelläänpäs siitä tarkemmin...
Sun valinta on ollut ehdottoman oikea, vaan ei helpoin! Helpompaa olisi loppujen lopuksi mennä tukka putkella jutusta toiseen, töihin, päiväkotiin lapsia hakemaan, kotiin, nukkumaan. Mennä, eikä miettiä. Olisi varmaan väsynyt, mutta jos eip joutuisi itse määräämään aikatauluistaan olisi ikäänkuin yksi stressi vähempi. Hassua kyllä.
Ehdotan samaa kuin Kepposka, oma tila työlle, eikä päivän aikana muita kodinhoidollisia aktiviteetteja. Samaa ehdotan jatkossa myös itselleni!!! Mäkin harrastan sijaistoimintoja ja keksin milloin mitäkin tarpeellista tehtävää, joka menee opintojen edelle. Ei hyvä. Mä olen muös sitä mieltä, että nykyisin naiset aika usein haluavat nostaa lapset sellaiselle jalustalle, ettei se aivan olisi tarviskaan. Ikäänkuin ei voisi tehdä mitään kotihommia lasten aikana, jottei aika ole pois heiltä. Eihän se niin mene. Hommia voi hoitaa hyvin lasten kanssa tai heidän muuta puuhaillessaan. Ei se tee lapsista yhtään vähemmän tärkeitä, jos siivoaa joskus illalla.
Yksi asia mikä erityisesti naisia tuntuu myös "vaivaavan" on se, ettei lasten raski antaa olla päivähoidossa normaalia työaikaa, jos itse yrittää opiskella/ työskennellä kotona. Mä aion jatkossa toimia niin, että olin sitten oikeasti töissä tai kirjoitusvapaalla, lapset menevät aamulla suurinpiirtein samihin aikoihin hoitoon. Enkä se myöskään ole automaattisesti minä, joka heitä vien, vaan mies saa viedä ja hakea lapsia myös, jottei päiväni lyhene molemmista päistä. Toinen vie ja toinen hakee, aika reilu diili. Jouston mahdollisuuksia tosin on enempi. Samoin, jos lapsi sairastuu mun opintovapaaviikon aikana, jää mies välillä hoitamaan, koska mä teen opiskeluTYÖTÄ.
Mä aion nyt ryhdistäytyä ensi viikolla. Sitten alkaa lyyti vihdoin kirjoittaa. Tsemppiä!
Viisaita sanoja, Mirka.
Se oma työtila, jossa pääsisi nopeammin myös työvireeseen, voisi auttaa, ettei harhautuisi niin usein sijaistoimintoihin, vaikka kuinka tarpeellisia olisivat.
Mä juurikin syyllistyn siihen, että haen lapset kotiin aiemmin, jos vain pystyn, vaikka aina olisi jotain opiskeltavaa tms. Nyt tosin en viitsi hakea pienempää vasta neljältä päiväkodista, kun vanhempi joka tapauksessa tulee kotiin kolmelta. Mutta niissä aamuviemisissä mies kyllä voisi osallistua enemmän... :)
Meillä oli koko töissäoloaikani lasten syntymien jälkeen se toinen vie, toinen tuo -systeemi, mutta nyt se on todellakin muuttunut. Toki Isosiskon lukujärjestys on vaikuttanut merkittävästi, koska hänellä on lähinnä ysin aamuja, yksi kympin aamu ja perjantaisin kasin. Eli täällä hän hengaa kuitenkin aika pitkään aamulla, ja on parempi, että minä pääasiassa vien, että mies pääsee ajoissa töihin (ja ajoissa siis pois). :)
Paljon sanoja sulle ensi viikolla, että lyyti kirjoittaa!
Lähetä kommentti