Kiireen taltutuksesta

Minulla ei ole ollut kiire vähään aikaan. Tuntuu, että mieleni pikkuhiljaa toipuu työvuosien ja lapsiperhe-elämän tuomasta kiireestä ja ennen kaikkea kiireen tunnusta. Voin tehdä asioita hitaammin, ottaa enemmän aikaa ajatuksilleni ja tekemisilleni ylipäänsä. Nyt on hyvä aika miettiä keinoja kiireen taltutukseen, jotta arsenaalini on kunnossa, kun se väistämätön ruuhka-aika taas jossain vaiheessa alkaa (=kun jossain vaiheessa palaan työelämään). Läpi työvuosieni olen ollut jos jonkinmoisilla ajanhallintakursseilla, mutta vain vähän niistä on jäänyt käteen. On ollut liian kiire.

Mitä kiire sitten oikeastaan on? Joskus se on todellista aikataulullista kiirettä, kun on sattunut käymään niin, että pitäisi olla monessa paikassa samaan aikaan, tai työlistalla on yksinkertaisesti liian paljon tehtäviä, mikä tuppaa olemaan melko yleistä nykypäivän työmaailmassa. Siihen päälle tulevat vielä kotielämän tekemiset ja menemiset, joita etenkin lapsiperheissä saattaa olla kohtuullisen paljon lasten määrästä, harrastuksista sun muista riippuen. Ei oo helppoo.

Silti on ihmisiä, jotka onnistuvat olemaan pahimmassakin kiireessä kovin zen. Minä en ole. Minä stressaannun aikataulullisesta kiireestä, vaikka olen yleensä aina joka paikassa hiukan etuajassa. Stressaannun myös tekemättömistä töistä, joita on edelleen pitkä lista koti- ja opiskeluelämässäni. Välillä tekemättömiä asioita on niin paljon, etten tee mitään muuta kuin ne näkyvimmät ja pakollisimmat pyykeistä tiskeihin, koska en tiedä, mistä nurkasta aloittaisin nykertämisen. Mutta niin on tekemistä kaikilla; jotkut vain ottavat sen rennommin. Jossain vaiheessa vauhtia on niin paljon, että tuntuu olevan kiire, vaikkei mitään järisyttävän kiireellistä tekemistä olisi edessä. Vauhti jää päälle. Kiire on siis myös mielentila.

Minä en osaa olla zen kiireessä. Täältä ei tipu siis vinkkejä kiireisen mielentilan rauhoittamiseen. Siispä tartun mieluummin keinoihin, jotka auttavat reaalimaailman kiireeseen, kun tekemistä on liian paljon suhteessa aikaan. Koska aikaa vuorokauteen ei toistaiseksi osata lisätä, ainoa keino selvitä moninaisista tekemisistä on priorisoida raskaalla kädellä.

Eräs mielestäni potentiaalisimmista keinoista asioiden priorisoimiseen on alunperin esitelty Stephen R. Coveyn kirjassa "The 7 Habits of Highly Effective People", josta se on levinnyt moneen suuntaan. Itse olen samaa oppia lukenut myös "Voimavarat käyttöön" -kirjasta (Katajainen - Lipponen - Litovaara), sekä tutustunut aiheeseen eräälläkin vuosien takaisella kurssilla. Miksi sitten en ottanut keinoa käyttöön pahimpien kiireiden aikaan? Koin, ettei minulla ollut aikaa pohtia ja jaotella tehtäviäni, sillä olin jatkuvasti tulipalomoodissa huiskien menemään sinne ja tänne. Mielentilani oli liian kiireinen.

Mukaellen Coveyn nelikenttää ja jonkin jo unohtuneen kurssin versiota kentästä lisäten omia esimerkkejä jne.

Kellään ei voi olla niin kiire, ettei voisi ottaa säännöllisesti yhtä kymmenminuuttista listatakseen käsillä olevat tehtävät ja jaotella niitä nelikenttään. Enemmän se on muistamisesta, viitsimisestä ja jaksamisesta kiinni kuin todellisesta kiireestä. Ehdoton hyöty on se, että tulee tehtyä myös niitä hurjan tärkeitä asioita, jotka yleensä jäävät kiireen alle: tulevan suunnittelua, ennalta ehkäisyä, virkistäytymistä, perheen ja läheisten kanssa olemista, unelmien toteuttamista...

Taidan lähteä tästä listaamaan asioita, joita pitäisi/täytyisi vihdoin tehdä; joita teen paljon ja usein, vaikken haluaisi tai minun ei tarvitsisi; joita haluaisin tehdä, mutten ehdi tai jaksa; joita toivon tekeväni sitten joskus, kun on aikaa; joita unelmoin ja haaveilen tekeväni, jos ihme tapahtuisi.

Siitä listasta sitten löytyvät ne kiireelliset asiat, joita ei voi jättää tekemättä, sekä ne kaikkein tärkeimmät, mutta ei-kiireelliset asiat, joita helposti kiireessä laiminlyö. Ne ei-tärkeät asiat, olivatpa kiireellisiä tai ei-kiireellisiä, voi sitten jättää väliin kokonaan. :)

Kiireetöntä mielentilaa kaikille!