sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Viikon onnistumisia

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, olen oppinut itsestäni sen, ettei minun parane pistää mitään tavoitteita oman liikuntani suhteen, vaan kaikki, mitä sillä saralla teen, on pelkkää plussaa, ylimääräistä bonusta.

Tällä viikolla olen melkein huomaamattani ja erittäinkin helposti onnistunut liikkumaan neljä, siis NELJÄ kertaa. Kävin ystävän kanssa tiistaina iltalenkillä, perheen harrastusiltana torstaina uin puoli kilometriä lasten uimakoulussa (ihanaa, kun käsi sallii altaassa jo kunnon liikeradan), perjantaina kävin zumbassa ja tänään puolen tunnin aika tehokkaalla kävelyllä osin lumihangessa. Kaiken lisäksi olen tehnyt päivittäin lankkua omaan tahtiini, pisimmillään jo 2 min 8 s.

Syömisen suhteen onnistumisia on vähemmän, koska ihminen tekee valintoja suuhunpantavistaan monta kertaa päivässä. Silti iloitsen jokaisesta, jonka muistan. Olen tällä viikolla muun muassa edelleen pitänyt kiinni karkkipäivästäni. Kalaa olen valinnut lihan sijaan ravintolassa sekä syönyt useamman kerran muutenkin viikon aikana. Leipä on ollut pääasiassa ruista. Olen syönyt monella aterialla raejuustoa tai rahkaa proteiinia tuomassa. Tein myös terveellisen munakkaan lounaaksi eräänä päivänä. Joka aterialle olen lisännyt kasviksia, välipaloihin usein lesettä. Olen myös syönyt marjoja tai hedelmiä joka päivä.

Olen myös käyttänyt kermaa cappuccinossa, tehnyt key lime pien, juonut samppanjaa ystävien kanssa, syönyt perheen kanssa jälkiruoaksi jäätelöä, varmasti herkutellut jollain muullakin tavalla viikon aikana, mutta en pidä niitä epäonnistumisina, vaan suhtaudun niihin neutraalisti.

Huomaan konkreettisesti, että onnistumisista saa virtaa ja voimaa hankkia niitä lisää! Paljon onnistumisia viikkoonne!
Tyttösemme täyttävät 8 ja 6 vuotta parin kuukauden välein, joten perheille pidämme synttärit samaan aikaan. Tällä kertaa kakku oli koristeltu lasten lemppareilla, Naperoisilla ja kermavaahdolla helmiäissuihkutettuna. Sisältä löytyi lasten toiveiden mukaisesti lemon curdia, banaani-mansikkamurskaa ja vaniljavanukasta. Kakku sai kehuja vierailta, ja pidin siitä itsekin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ajattelua ja toimintaa!

Olen hengessä mukana Tampereelta käsin.

Leonida kirjoitti...

Kiitos rakas ystäväni! Tukea tässä tarvitsenkin... Iso halaus!

Rva Kepponen kirjoitti...

Hyvä liikuntaviikko! Toivon lisää samanlaisia :)

Kakusta tuli todella kaunis.

Leonida kirjoitti...

Kiitos rakas Kepposka!

Tämä viikko ei sitten alkanutkaan ihan niin lupaavasti. Aamulla heräsin alaselkä kipeänä ja jumissa, pakaroihin säteillen. Kävin kävelyllä, kolasin ja vähän lumia harjasin, että vetreytyisi. Vähän paremmaksi tulikin, mutta silti aika huono tilanne ottaen huomioon, että kaksi seuraavaa päivää pitäisi tiiviisti istua.

Ja vajaan vuoden vanha puhelimeni meni rikki, ja jollain prepaidilla, jossa alle 5e arvoa jäljellä, tässä kituutan (mini-sim älypuhelimesta ei sovi vanhaan puhelimeen). Huoh.

Yritän kuitenkin olla aika zen.

Helmi Nainen kirjoitti...

Heippa, Seurasit blogiani, mutta sen oli aika päättyä. Uusi blogini aloittaa samoilla kujeilla täällä: http://elamanaallokossa.blogspot.fi/ Pohdis