Uramuutos - kannattiko?

Tuli tarve kirjoittaa, vapaasti, ei työhön liittyen. Onneksi on vielä tämä blogi, jonka noin kerran vuodessa otan esiin, puhaltelen pölyt pois ja vaihdan kuukauden kuvan jne. Tässä voin sitten kertoa ihan mitä haluan ihan omaan tyyliin. :)

Tänä syksynä tulee täyteen 6,5 vuotta siitä, kun lähdin tutulta ja turvalliselta entiseltä alaltani 15-vuotisen uran jälkeen opiskelemaan täysin uuteen suuntaan tavoitteenani ammattivalmentajan työ. Entinen työnantaja mahdollisti opinnot tarjoamalla vapaaehtoisille lähtijöille varsin kannattavan paketin - omalla kohdallani 11 kuukauden palkan. Otin paketin ja juoksin. Ja olen edelleen työnantajalle kiitollinen, että sain tämän mahdollisuuden lähteä kohti itselleni merkityksellisempää työtä.

Olin miettinyt uramuutosta jo jonkin aikaa. Joskus hoitovapaan aikana olin leikitellyt ajatuksella, että lähtisin opiskelemaan elämänhallinnan valmentajaksi (life coach), mutta kun sitä ammatillisesti tarkemmin mietin, koin, että se osa-alue tuntui hiukan epämääräiseltä kokonaisuudelta, ja suurin osa elämäntaidonvalmentajista lienee yrittäjiä, mikä ei itselleni ollut sopiva vaihtoehto. Tajusin, että haluan auttaa ihmisiä työelämässä, sillä itsekin uran varrella olin välillä kipuillut ja uupunut, ja jopa työttömäksi joskus joutunut, kun oikein oli organisaatiota myllätty.

Toki mietin muitakin vaihtoehtoja ennen kuin valmentajan ammattiin päädyin, kuten viestinnän ja psykologian opintoja. Niiden kohdalla tulin johtopäätökseen, että ammattilaisia viestinnän saralla on jo nyt paljon ja etenkin tuolloin 2012, jolloin pohdintojani tein, työllisyystilanne oli huonompi kuin tällä hetkellä, joten arvelin itselläni olevan liikaa kurottavaa opintojen jälkeen siihen, että olisin varteenotettava vaihtoehto viestintätehtävissä. Psykologia on kiinnostanut minua jo kauan ja tosissani hetken mietin hakevani lukemaan psykologiaa yliopistoon. Mutta, opinnot olisivat kestäneet suunnilleen 5,5 vuotta, joten vaikka olisin TE-toimiston luvalla voinut opiskella tutkintoa ansiosidonnaisellani kahden vuoden ajan, silti olisi jäänyt 3,5 vuotta katettavaksi jollain muulla tuella. Ei siis lainkaan hyvä vaihtoehto asuntovelalliselle.

Sen sijaan mietin, että missä voin yhdistää siihenastisen urani opit ja auttamisen, ja totesin, että valmentaja, joka suuntautuu työelämään, voisi olla se oikea ammatti minulle. Toteuttamaan tätä suunnitelmaa lähdin ilmoittautumalla avoimen yliopiston psykologian perusopintoihin ja myöhemmin keväällä alkavaan coaching-koulutukseen yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskukseen. Ratkaisukeskeinen coach-koulutus kesti 14 kk ja lopulta psykologian perusopintoihin kului 1 v 8 kk kesätaukoineen. Ensimmäisen vuoden vain opiskelin - ja se oli ihanaa. Nelikymppisenä oppii ja opiskelee aivan toisella tavalla kuin 20-vuotiaana. Huomasin, että opin asiat edelleen nopeasti ja jopa neuropsykologiakin tarttui päähän, vaikka olikin vaikeaa asiaa.

Olin lähtenyt havittelemaan uutta uraa melko järjestelmällisesti ja omaa suunnitelmaani toteuttaen. Kuitenkin asioihin usein vaikuttaa myös tuuri. Ja kun tuuri puuttuu peliin, kannattaa ottaa mahdollisuuksista kiinni! Vuoden 2014 alussa mietin, että nyt voisi pikkuhiljaa alkaa etsiskellä työpaikkoja uravalmennuksen saralla, sillä ansiosidonnainen ei kestä ikuisesti ja siten oma "leppoisa" opiskeluaikani oli vuoden lopussa päättymässä. Juuri, kun olin saanut ajatuksen CV:n päivittämisestä, sain TE-toimistosta viestiä, jossa kerrottiin ura- ja työnhakuvalmennuksista. Lopulta päädyin viikon työnhakuvalmennukseen, jossa heti toin heti toisena päivänä oman CV:ni ja hakemuspohjani näytille valmentajalle.

Valmennus oli hyvin konkreettista ja viikon aikana valittiin muutama työnantaja, joille hakemuksia myös lähetettiin. Koska valmentajan tehtäviä on hyvin harvoin tarjolla, niitä etsitään useimmiten piilotyöpaikkoina omien verkostojen sekä avointen lähestymisten kautta. Pähkäilin, että kyllähän laitan hakemukseni myös kyseiseen yritykseen, jossa valmennustani kävin. Sitten tuli se tuuri peliin mukaan: oma uravalmentajani oli yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja, mitä en lainkaan osannut odottaa.

Lopputulema oli se, että jo kyseisen viikon aikana ja seuraavalla viikolla juttelimme mahdollisista yhteistyökuvioista toimitusjohtajan kanssa. Kevättalven aikana olimme säännöllisesti yhteydessä ja huhtikuussa hän soittikin, että nyt on tulossa heille uravalmennusta englanninkielisille korkeakoulutetuille ja että mitä osia ohjelmasta voisin kuvitella lähteväni valmentamaan. No, en tietenkään paljon mitään, koska en ollut sitä koskaan tehnyt. Kahdenkeskiset urasuunnitelmakeskustelut valitsin. Kysyin tulevalta esimieheltäni, että miten hän uskaltaa luottaa minuun, kun ei ole koskaan nähnyt minun edes valmentavan. Hän totesi, että kolmikymmenvuotisella kokemuksellaan hyvin nopeasti näkee ihmisistä, mihin he pystyvät, ja sanoi, että hän luottaa kykyihini sataprosenttisesti. Aikamoinen luottamus! Sen varassa sitten aloin uutta pestiäni rakentamaan.

Noin viikkoa ennen valmennusten alkua esimieheni soitti, että nyt pitäisi saada vielä yksi lisäelementti valmennukseen: some ja erityisesti LinkedIn. Onneksi itse olin LinkedIniä käyttänyt, mutta tässä tapauksessa en ollut ryhmiä vetänyt, eikä aiheesta ollut mitään valmennusmateriaaliakaan! Piti siis tehdä hyppy suoraan altaan syvään päähän ja ensin opiskella käytännössä asiaa, luoda valmennusmateriaalit ja sitten lähteä valmentamaan yhdessä vastuuvalmentajan kanssa.

Kahden englanninkielisen ryhmän valmennukset sujuivat mainiosti ja siitä lähti uusi urani käyntiin. Paljosta on kiittäminen ensimmäistä esimiestäni, sillä hän antoi minulle sen ensimmäisen mahdollisuuden, jonka kaikki uusille urille haluavat tarvitsevat.

Tuon alun jälkeen tein töitä tälle ensimmäiselle työnantajalleni, mutta jouduin hakemaan lisätöitä, sillä hänellä ei ollut tarjota täyspäiväistä hommaa. Löysin toisen yrityksen työpaikkailmoituksen ja hain töihin - ja pääsin. Vuorottelin siis kahden työnantajan kanssa aikani, kunnes löysin toisen alan piilotyöpaikkani - nykyisen työntantajani - jonne pääsin sinnikkyydellä, hiukan verkostoilla ja lopulta persoonallani vakuuttamalla. Kolme vuotta tuli täyteen tammikuussa.

Otsikon kysymykseen uramuutoksen kannattavuudesta voin vastata täydellä sydämellä, että KYLLÄ KANNATTI. Koen olevani unelmatyössäni auttamassa tavallisia ihmisiä oman elämänsä väliaikaisessa kriisissä sparraten heitä etsimään ja löytämään uusia töitä. Toki työssäni nykyään valmennan myös esimiehiä ja ylipäänsä urajohtamiseen ja uranhallintaan liittyvissä asioissa, mutta suurin osa valmennettavista on tilanteessa, jossa uusi työpaikka on ajankohtainen. Toimenkuvani on myös erittäin monipuolinen, ja paljon sisältöä tulee muustakin kuin valmentamisesta.

Oma vahvuuteni tässä työssä on mm. aiemman työurani tuoma laaja-alaisuus, josta on hyötyä erityisesti pienessä tiimissä työskennellessä, sillä olen ässä sisällön ja materiaalin tuottamisessa, markkinointihommissa ja uusien konseptien kehittämisessä. Työhöni kuuluu myös asiakkaiden, eli käytännössä HR-johdon tapaamisia sekä raportointia ja tilastointia. Tehtäväni on siis varsin monipuolinen. Mutta suurin vahvuuteni työssäni pärjäämisen kannalta on mielestäni se, että pidän aidosti ihmisistä ja jaksan innostua aina uusista valmennettavista ja heidän tilanteestaan.

Olen aina rakastanut syvällisiä keskusteluja merkityksellisistä asioista ja tässä työssä pääsen hyvin nopeasti tärkeiden asioiden äärelle, ja koen olevani etuoikeutettu, kun valmennettavani luottavat minuun ja päästävät minut niin lähelle yksityisiä asioita vaikeassa elämänvaiheessa. Opin valtavasti valmennettaviltani ja näen paljon osaamista ja kykyjä, paljon annettavaa suomalaiselle työelämälle joka päivä.

Tässä työssä toivon voivani jatkaa pitkään!