Long time, no see

Tämä blogi alkoi hoitovapaallani ensin korublogina, jonka lomassa kirjoittelin muita asioita. Jossain vaiheessa koruilut jäivät taka-alalle ja blogistani tuli todellinen kotiäidin henkireikä, jossa saatoin keskittyä omiin ajatuksiini, käden tuotoksiini sekä blogiystäviini. Aika pian palasin nuorena aikuisena harrastamaani korttien tekoon uusien ystävien inspiroimana ja ohjaamana, mutta ehdottomasti paremmilla tarvikkeilla ja ideoillakin ehkä. Välillä raportoin tekemistäni täytekakuista, välillä muistelen läheisiä, eläviä ja täältä poistuneita. Joskus tarinoin lapsistani, tai onnistuneista ja epäonnistuneista karkkilakoista. Aika lailla laidasta laitaan.

Tänään olen erityisen onnellinen siitä, että saan palata blogini ideoiden alkulähteille ja tallettaa tänne kuvia uusimmista tekemistäni koruista. Ensimmäisen niistä tein jo viime joulukuussa äidilleni lahjaksi, mutta unohdin käsitellä kuvat ja raportoida tänne. Säälittävää mielestäni, että tämä koru oli ainoa, jonka tein koko vuoden 2012 aikana. Minä sentään tosissani tykkään tehdä koruja!

Mother of Pearl, kaulakoru 48 cm, helmen helmiäisestä puristettuja eläväpintaisen oloisia helmiä, väleissä mustia siemenhelmiä; korunosat hopeaa.

Äiti tykkäsi korusta kovasti. Jopa eräs hänen työkavereistaan olisi halunnut samanlaisen, mutta minulla ei ole enempää kyseisiä helmiä, joten äidilläni on uniikki kappale nyt. :)

Olin halunnut näperrellä tytöilleni jo pidempään korut, jotka malliltaan muistuttavat tätä koruani. Tytöt olivat nimittäin monta kertaa sitä ihailleet ja toivoneet itselleen samanlaista. Kevään askartelu- ja korutapahtumasta ostin vihreitä lasihelmiä, joihin molemmat tytöt tykästyivät. Tämä koru on Isosiskon, Pikkusiskolle tuli hiukan lyhyempi ja joku yksityiskohta hiukan erilainen. Kuvat eivät jotenkin onnistuneet lainkaan, mutta ehkä tästä jonkin aavistuksen korusta saa.

Vehreä keveys, kaulakorut 70 ja 62 cm, lasihelmiä, hopeoidut korunosat sekä kevyt, ontto sydänriipus.

Tytöt ihastuivat koruihinsa, vaikken uskokaan, että käyttöä pitkille koruille tulee ihan heti - sen verran epäkäytännölliset ovat pienillä tytöillä.

Kyllä se vain on niin, että ideat lentävät hyvässä seurassa, ihan älyttömän hyvin vieläpä. Viime sunnuntaina Mirka poikineen ja Rva Kepponen tulivat kylään. Kepposkan kanssa jäimme vielä tekemään yhdessä koruja, kun Mirkan poppoo lähti. Halusin ehdottomasti jotain kimaltavaa, kiiltävää, bling-blingiä. Ensimmäisenä tein rannekorun, josta olen haaveillut siitä lähtien, kun sieltä askartelutapahtumasta ostin turkoosein kivin koristellut rondellihelmet.

Toistaiseksi nimetön rannekoru 19,5 cm, fasettihiottuja kristallihelmiä (AB), turkooseja rondelleita, hopeoidut korunosat.

Seuraava setti oli ihan pakko tehdä. Yhdistin Helmien talon fasettihiottuihin lasihelmiin, joita Haltiakummi aikoo laittaa lamppuunsa, kirkkaan hopeanvärisiä helmihattuja, jotka ovat pikkuisen liian isoja näille helmille. En vieraalle antaisi tätä siltä varalta, että helmihatut tuntuisivat iholla karheilta, mutta ne vain sattuivat sopimaan tähän ideaan kuin nenä päähän. En halunnut mitään antiikkihopeoituja juttuja tähän settiin lainkaan, joten tässä oli sekä paras että ainoa vaihtoehtoni... Hatutta en halunnut jäädä kuitenkaan...

Bling-a-bling kaulakoru (47,5 cm) ja kaksi rannekorua (19,5 ja 17 cm) fasettihiottuja lasihelmiä, hopeoidut helmihatut, välihelmet ja korunosat.

"Käsinäkymä"

Pienemmistä helmistä tehty ylempi rannekoru on tarkoituksella lyhyempi, jotta korut pysyvät hiukan erillään kädessä. Muuten ohuempi hukkuu paksumman viereen. Ylipäänsä pieniä helmiä käyttäessä selviää lyhyemmällä rannekorulla. Mitä isommat helmet, sitä pidempi korusta tulee. Näistä tykkään kuin hullu puurosta. Elokuisiin häihin saattaa lähteä tämä setti, jos käy yksiin vaatetuksen kaula-aukon kanssa (ei hajuakaan, mitä laitan häihin).

Nimetön rannekoru ja Bling-a-bling -setti ovat vaijerikoruja, jotka ovat parhaimmillaan mukavan nopeita tehdä. Silti en ollut saanut tartuttua niihin, vaikka korutarvikeloota on ollut ruokapöytämme päässä varmaan jo kuukauden. Ystävän seura auttoi. :)

Loman ihanuus

Pari viikkoa lomaa takana, vajaa pari edessä. Tämä kesä on hellinyt meitä. Vietimme mökillä juhannuksesta alkaen puolitoista viikkoa, eikä yhtään sadepäivää osunut kohdallemme. Järvivesi lämpeni ihanasti pulikoitavaksi, ja löysin itseni lasten kanssa vedestä joka päivä muutamankin kerran. Niin iloista juhannusta ja sen jälkeistä aikaa en muista kokeneeni pitkään aikaan.

Tällaista tyyneyttä Puulavesi on harvoin tarjonnut meille juhannuksen tienoilla.

Olen ehtinyt myös viettää omaa lomaa perheen palattua viikonlopuksi mökille, sillä selkävaivat iskivät viikko sitten. Koska selkäni ei olisi kestänyt automatkaa, mutta leppoisaa kotielämää kylläkin, minulla oli mukavat oltavat myös kotona. Tapasin ystäviä kotonani, muun muassa Rva Kepponen saapui kanssani koruilemaan Mirkan ja jälkikasvun poiketessa myös kahville. Ehdimme siis vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisiakin. Kiitos vain, rouvat rakkaat!

Lomasuunnitelmissamme on vielä pieni pyrähdys Viroon (Tallinna ja Pärnu) perheen kesken hiukan kylpylätunnelmaa kokemaan. Lomamme huipentuu kahdenkeskiseen pitkään viikonloppuun 10-vuotishääpäivämme kunniaksi. Emme lähde ulkomaille, mutta suunnitelmissa on silti hotelliöitä lähiseuduilla. Olisipa kiva käydä vaikka parikin kertaa elokuvissa mieheni kanssa. Toiveet ovat siis varsin maltilliset.

Vasemmalla juhannusyön kuu; oikealla perhonen (mikä se onkaan taas?) ja kotipihamme ihanan tuoksuva ruusu 'Louise Bugnet', jonka Mirka toi pari kesää sitten tuliaiseksi.

Minulla on lomaa siis opiskeluistakin, tietoisesti. Vaikka kesäkurssi painaa päälle, päätin, että ansaitsen kyllä muutaman viikon vapaata myös aivoille. Siispä, kun mies lomailee, minäkin lomailen. Kun mies palaa töihin, minä ja tytöt jatkamme kesää, mutta minun on pakko alkaa tehdä kesäkurssin hommia, sillä niitä on vielä paljon. Mutta eiköhän me tytöt jotain mukavaa puuhaa kuitenkin keksitä päiväsaikaan, jotta loma jatkuu vielä pidempään...

Toivotan kaikille juuri sellaista lomaa, mitä koette tarvitsevanne! Oma lomani on ollut tähän mennessä juuri sellainen.

Oppimisesta ja ratkaisukeskeisyydestä

Olen ollut opintiellä tammikuusta alkaen. Takana kaksi läpäistyä psykologian kurssia, tentti suoritettuna kolmannesta - odottelen tuloksia, neljäs kurssi on juuri alkanut ja ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus käynnissä. Aika on vilahtanut hurjaa vauhtia. Enpä olisi uskonutkaan, että niin vauhdikkaasti.

Rakastan opiskelua ihan tosissaan! Voisin olla ikuinen opiskelija, jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Huippua olisi, että saisi käydä luennoilla, oppia kaikenlaista kiinnostavaa uutta, tavata mielenkiintoisia ihmisiä vielä mielenkiintoisimpine mielipiteineen, ja olla omien aikataulujensa herra (rouva) toki kurssiaikataulujen puitteissa. Kuka suostuisi rahoittamaan tällaisen elämänvalinnan minulle? Anyone?

Tämä opintovaiheeni on elähdyttänyt jymähtänyttä päätäni, luutuneita ajatuksiani ja tuonut pitkään kaipaamaani vapautta sekä myöhäisempiä aamuheräämisiä. Ihan mahtavaa!

Asetin itselleni toiveen muuttua valmentaja-koulutuksen myötä. Nyt tuntuu siltä, että se on hyvinkin mahdollista. Uskon, että minun täytyy muuttua, ottaa ratkaisukeskeisyys omakseni, jotta voin auttaa toisia- ja itseäni. Haluan oppia ajattelemaan toisin. Haluan muuttua.

Ratkaisukeskeisyys on ennen kaikkea ajattelutapa, jota voi soveltaa kaikkeen elämään; ongelmien ratkomisesta lasten kasvatukseen (arvaatte jälkimmäisestä, miksi erityisesti haluaisin oppia ajattelemaan ratkaisukeskeisesti). Ideana on tutkia ensin mahdollista ongelmaa ja miettiä, miten asioiden toivoisi tulevaisuudessa olevan myönteisesti, kannustavasti ja arvostavasti. Ei tutkita, kenen syy on, että tähän on tultu, eikä märehditä sitä kuinka kurjaa on, kun on tämä ongelma. Mietitään vahvuuksia, etsitään voimavaroja, iloitaan pienenpienistä edistysaskeleista.

Minä olen välillä sellainen naputtava akka ja valittava mamma, että ihan kyllästyttää. Siksi haen itselleni uutta tapaa katsoa asioita, koska uskon, että asenne on valinta. Pitää vain tiedostaa väärä asenteensa ja sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Että vika ei ole miehessä, muissa ihmisissä tai aidanseipäissä. Vaikka kuka tekisi mitä, sanoisi mitä, hölmöilisi, loukkaisi, voi itse lopulta valita sen, miten asiaan suhtautua. Ei se tarkoita kuitenkaan, että se olisi helppoa. :)

Ratkaisukeskeisyys on myös menetelmä, jota sovelletaan niin asiakastyössä, koulutus- ja opetustyössä, esimiestyössä, johtamisessa kuin kehittämisessäkin. Opinahjoni Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia sanoo menetelmästä näin: "Ratkaisukeskeisen lähestymistavan keskeisimmät teemat ovat voimavarakeskeisyys, asiakaslähtöisyys, arvostava vuorovaikutus, luovuus ja huumori. Ratkaisukeskeisesti ongelmia käsitellään tavalla, jossa keskustelujen ja työskentelyn pääpaino on tulevaisuudessa, tavoitteissa ja ratkaisuissa tai ratkaisuideoissa sekä toivon herättämisessä. Tutkimalla ensin ongelmaa ja miettimällä sitten, miten asioiden toivotaan tulevaisuudessa olevan, luodaan energiaa ja myönteistä intoa löytää konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja."

Näitä asioita parhaillaan opettelen, jonkin ajan päästä valmiina harjoittelemaan valmentamista jo enemmän. Elän jännittäviä ja hektisiä aikoja. Tunnen olevani keskellä elämää muuttavaa prosessia. Ja se on järisyttävä tunne!

Kesän ensimmäinen päivä oli tänään; upean aurinkoinen päivä. Lisää aurinkoisia kesäpäiviä teille kaikille!

Tämän päivän kiitollisuudenaiheeni:

1. Ekaluokkalaisen todistustenjako aamulla: kuinka pieniä, vakavia ja suloisia nuo nyt entiset ekaluokkalaiset olivatkaan odottaessaan ja hakiessaan todistuksia opettajalta. Onpa ihanaa, että sain todistaa tämänkin hetken pikkukoululaiseni elämässä.
2. Meillä oli ihana päivä kylpylässä uiskennellessa ensin perheen kesken, sitten lasten pienten serkkujen ja isänsä seurassa. Todella kivaa!
3. Istuin illalla aurinkopedilläni ja luin lehtiä. Pitkään, ihan rauhassa, enkä miettinyt pyykkejä tai muuta epäoleellista lainkaan. Se oli hyvä tovi.

Äitienpäivän ihanuutta

Minulla oli aivan fantastisen ihana äitienpäivä. Sain herätä Pikkusiskon omatekoiseen lauluun, josta Isosisko jatkoi lausumalla Lintu-nimisen laulun sanat. Silmäniloksi sain juuri kerätyn valkovuokkokimpun ja mieheni kiikutti sänkyyn myös lasillisen vaaleanpunaista samppanjaa mansikan kera, nam. Näitä seurasivat kauniit ja hellyyttävät kortit, useampikin kappale, itsetehty rannekoru, kauniisti maalattu munakenno, joka oli täynnä kauniisti maalattuja kiviä sekä toivomani nudenväriset Wonders-ballerinat. Aamiainen Benedictin munineen, tuorepuristettuine appelsiinimehuineen, jogurtti tuoreine marjoineen sekä suklaakonvehteineen tarjottiin tuttuun tapaan sänkyyn.

Aikamoista muistamista äidille, josta isompi eräänä päivänä sanoi, että välillä tuntuu ihan kuin olisin paha lastenhoitaja, enkä äiti, kun komennan kaikesta. Meillä on ollut viime aikoina aika paljon komentamista ja välillä tuntuu, että on koko ajan jotain naputtamista, etenkin isomman suuntaan.

Lapset livistivät ulos aamupalan jälkeen, joten meillä oli jopa kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa - harvinaisuus tässä huushollissa. Ennen lounasta ehdin käydä pienemmän kanssa vielä pyörälenkillä leikkipuistossa.

Äitienpäivälounas tarjottiin yllättävän kodikkaassa ja mukavassa paikassa silti tyylistä tinkimättä. Kattaus oli kauniin yksinkertainen, mutta toki kankaiset lautasliinat kertoivat paikan tasosta. Mieheni oli valinnut yllätysmenuni ja täytyy sanoa, että loistovalinta. Alkuruoaksi pöytään tuotiin kevyt melonikinkkusalaatti yrttivinaigretellä. Todella herkullista oli.

Melonikinkkusalaatti: rapeaksi paahdettua kinkkua, cantaloupemelonia, kurkkua, viinirypäleitä, paahdettuja pinjansiemeniä, salaattia ja yrttivinaigretteä.

Pääruokana oli pestokuharulla perunan ja kasvisten kera. Nappiosuma sekin; pidän paljon valkoisesta kalasta, pestosta, lämpimistä kasviksista ja perunastakin. ;)

Pestokuharulla, perunaa ja lämpimiä kasviksia.

Tässä vaiheessa oli massu jo sopivasti pullollaan, vaikka annokset olivat näyttäneet melko pieniltä. Sitten oli jälkiruoan vuoro.

Suklaafondant, tuoreita vadelmia sekä vanhanajan vaniljajäätelöä.

Suklaafondant vanhan ajan vaniljajäätelön kera suli suuhun. Aah.

Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että olimme syömässä Château Arkitaivaassa. Mieheni toimi chefinä ja tarjoilijana, ja teki elämänsä ensimmäisen kerran suklaafondanttia! Aika kokki minulla täällä. Eikä minun tarvinnut puunata itseäni yhtään, vaan sain istua pöytään sellaisena kuin olin. :) Juuri sellainen äitienpäivälounas, jota toivoin!

Loppupäivänä sain lukea kirjaa rauhassa aivan niin pitkään kuin halusin lasten kirmatessa pihalla. Samppanjaa siemailin lasin silloin, lasin tällöin koko pitkän päivän. Vielä sitä on reilun lasillisen verran jäljellä - sen aion nauttia sitten, kun pikkuipanat ovat nukkumassa.

Päivän juomana äidillä vaaleanpunainen samppanja.

Toivottavasti kaikilla äideillä oli ikimuistettava päivä, jonka muiston voimalla jaksaa ne loput 364 päivää vuodesta riippumatta mitä tulee vastaan...

Ihanaa äitienpäivän iltaa!

Edit: Unohdin jo heti lupaamani kiitollisuudenaiheet. Tänään olen kiitollinen näistä:

• Huomaavaisesta ja kekseliäästä miehestäni, joka tietää, miten minua hemmotellaan.
• Suloisista lapsistani, joita rakastan yli kaiken, ja jotka antavat minulle päivittäin rakkauden lisäksi paljon mietittävää itseni kehittämisen saralla.
• Samppanjasta. Onpa kiva, että munkki Dom Perignonille kävi viininteossa pieni vahinko ja hän keksi tämän jalon juoman.

  

Kiitollisuusharjoituksia

Olen tässä viime aikoina toistanut itseäni täällä blogissa nykyarkeni sotkuista ja tekemättömistä töistä, paineesta opiskelujen onnistumisen suhteen sekä ennen kaikkea ajankäytöstäni. Huomaan, että nämä asiat ovat mielessäni jatkuvasti. Haluaisin kuitenkin muuttaa suuntaa. Siispä päätin ottaa aiheekseni kiitollisuuden, jota olen miettinyt viime aikoina hiukan enemmän.

Olen laskenut kiitollisuuteni aiheita ennenkin. On monta isoa asiaa, joista olen ollut kiitollinen jo pitkään, mutta arjen jaloissa, juuri jollain tietyllä hetkellä, ei aina pysty näkemään vaikkapa omia lapsiaan ainoastaan kiitollisin silmin. Esimerkiksi hetkellä, jolloin karjuu samaisille lapsille pää punaisena, kun eivät peijakkaat ole totelleet sen seitsemää nättiä tai vähän tiukempaa pyyntöä ja jatkavat vaan toimiaan, vaikka se juuri on kielletty hyvinkin selväsanaisesti, on vaikea pysähtyä miettimään kuinka ihanaa on, että ylipäänsä on lapset. Myöhemmin tilanteen lauettua se jo onnistuu paremmin, mutta minä ainakaan en arkipäivässä pysty koko ajan muistamaan näitä kaikkein isoimpia onnen ja kiitollisuuden aiheita. Sen sijaan voi katseen kohdistaa ruohonjuuritasolle, yksittäisiin hyviin hetkiin ja pieniin asioihin, joista on voi olla kiitollinen. Niistä koostuu onni.

Otin maaliskuussa perheelle käyttöön purkin, joka on tarkoitus täyttää pienillä lappusilla. Lappuihin voimme kirjoittaa pieniä ja isoja ilonaiheita, onnenhetkiä arkipäivässämme. Vuoden lopussa tyhjennämme purkin ja luemme yhdessä kuinka paljon onnea ja iloa vuosi meille toi. Purkki on ollut sivupöydällä jonkin aikaa, ja huomaan, ettemme ole muistaneet sitä täyttää. Siirrän sen nyt näkösämmälle, jotta ilomme tulevat dokumentoitua paremmin!

Yritän myös pitää mielessä ajatuksen päivän hyvästä työstä. Jos onnistuisin joka päivä tekemään jotain pientä, joka auttaa jotakuta muuta, hyvä lähtisi kiertämään. Tänään autossa kuuntelin radio Aaltoa, jossa juontaja puhui juuri siitä. Hänen ystävänsä oli ollut ruokakaupan kassalla, ostokset suurin piirtein 50 euroa, kun hän huomasi, että pankkikortti oli jäänyt toisen takin taskuun. Taaempaa kassajonosta tuli esiin vanhempi mies, joka sanoi, että nämä ostokset laitetaan nyt hänen piikkiinsä. Juontajan ystävä oli aivan äimänkäkenä ja kiitollisena todella yllättävästä avuntarjouksesta luvaten vuolaasti maksaa kaiken takaisin ja antaen henkilöllisyystietonsa sun muut miehelle. Mies oli vastannut, että hänen elämänsä onnistuminen ei riipu tuosta viisikymppisestä tai sen takaisin saamisesta, vaikka mukavaahan se tietysti on, jos niin käy. Tärkeintä hänelle oli, että hän pystyi tuossa tilanteessa auttamaan, laittamaan hyvän kiertämään.

Siinä onkin vallan paljon miettimistä tämän herrasmiehen esimerkissä.

Aion kokeilla myös monissa lehdissäkin mainittua kiitollisuusharjoitusta miettimällä joka ilta (tai päivä) kolme asiaa, joista olen kiitollinen. Niinä kertoina, kun kirjoitan blogijutun, yritän muistaa laittaa loppuun sen päivän kiitollisuuden aiheet, jotta muistaisin ne myöhemminkin.

Tänään olen kiitollinen näistä:

• Ajaessani takapihamme ohi kaupasta tullessani omat tyttöseni vilkuttivat iloisesti suloiset naamat leveässä hymyssä aurinkolasit kasvoillaan. Aloin hymyillä onnellisena siitä, että minulla on niin suloiset ja rakkaat lapset, jotka olivat hurjan iloisia siitä, että äiti tuli kotiin.
• Onpa mahtavaa, että voin nähdä kevään vihreän. Sen toiveikkaampaa ja elämäniloisempaa väriä ei ole kuin vasta puhjenneiden pienen pienten lehtien väri auringon paistaessa niihin.
• Kyllä maistui jonkinmoisen puuhapäivän jälkeen iltapäivällä hyvältä kupponen cappuccinoa sokerilla ja kaneliripauksella naistenlehden kera nautittuna terassin sohvalla auringonpaisteessa. Onnellinen päivä.