Elo-syyskuun saldoa

Takana on raskain kuukausi, puolitoista pitkään aikaan. Emotionaalisesti erittäin vaihteleva sellainen.

- Rakas mummoni menehtyi hoitovirheen seurauksena elokuun alussa. Kova isku ja järkytys. Sain tiedon siitä viettäessäni laatuaikaa vanhan ystävän kanssa hotelliyöpymisestä nauttien.
- Isäni äidin kuolemaa seuraavina päivinä vietin vielä kesälomaa lasten kanssa miehen palattua jo töihin; iltaisin ja viikonloppuisin pakersin kesäkurssini esseetä, jonka osana on muodostaa 2/3 kurssin arvosanasta - arvatkaa vain keskittymisen taso.
- Kummitytöllä oli nelivuotissynttärit, mikä toi apeuteeni iloisen päivän.
- Esikoinen meni toiselle luokalle kouluun, kuopus päiväkotiin ja normaalirytmiin totuttelu alkoi kahden kuukauden loma-ajan jälkeen. Koko perheellä tietenkin tottumista.
- Vanhin kummipoikani meni naimisiin, joten vietimme viikonlopun appiukon luona perheen kesken sekä hotellissa kahden mieheni kanssa. Häissä oli todella hauskaa.
- Häitä seuraavan viikon pakersin kurssini toista esseetä, joka muodostaa 1/3 arvosanasta. Keskittyminen oli kohtalaisen huonoa, sillä palautuspäivää seuraavana päivänä hautasimme mummoni.
- Hautajaisia seuraavina arkipäivinä oli valmentajakoulutuksessani intensiiviset ja erittäin antoisat lähipäivät.
- Samalla viikolla kuopuksella oli korvasärkyä, jonka takia käytin häntä lääkärissä parin päivän välein ennen mökkiviikonloppuamme - diagnoosina virustauti, joka ilmenee kurkussa, josta säteilee kipua toiseen korvaan.
- Elokuun viimeinen viikonloppu mökillä isovanhempien ja miehen sisaren perheen kanssa - oikein mukavaa oli, mutta vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisi saanut olla ilman huolta lapsesta ja nukkua tarpeeksi: kuopuksen korvakipu äityi niin pahaksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, että lähdimme ajamaan 77 km suuntaansa aamuyöllä Keski-Suomen keskussairaalaan päivystykseen. Diagnoosina korvatulehdus.
- Kuopus sairasti vielä maanantain, jolloin olin ajatellut tekeväni hartiavoimin kaikenlaisia "kahden käden töitä" tulevaa olkapääleikkausta ajatellen. Ei ihan onnistunut.
- Seuraavana päivänä äitini pääsi hoitamaan kuopusta ja minä tein jotain kahden käden hommia ennen kuin lähdin ajamaan päivällä mummoni uurnanlaskuun.
- Siitä seuraavana päivänä olkapääni leikattiin ja sairauslomani alkoi.
- Seuraavat päivät lepuutusta ja päiväunia valvottujen, särkevien öiden vastapainona.
- Viime viikolla isäni ja hänen vaimonsa rakas koira jouduttiin yllättäen lopettamaan. Lapsillakin miettimistä näissä menetyksissä.

Mukaan mahtui myös kampaajakäyntiä, kihomatokuurin varmistuskierrosta, lasten oopperaa, miehen puolimaraton, valmennuskoulutuksen pienryhmän tapaaminen, omenoiden ja luumujen kerääminen tutun ihmisen puutarhasta, esikoisen lauantainen koulupäivä, kaksi vanhempainiltaa, kurssikirjan palautus toiselle puolelle kaupunkia, yksi yökyläilijä meillä, sukulaismiehen 40-vuotissyntymäpäivät ja välillä enemmän, välillä vähemmän toipumista.

Olen melkoisen onnellinen, että jätin viimeisen psykologian perusopintokurssin pois syyskuulta. Liika on liikaa. Sairausloma jatkuu vielä.

Poissa

Rakas Karjalan mummoni lähti lempeämpiin maisemiin. Ikävä on suuri.

Kauan kaivattua yhdessäoloa

Meillä oli miehen kanssa 10-vuotishääpäivä viime perjantaina. Saimme järjestettyä itsellemme kolme yötä kahdenkeskistä aikaa vanhempiemme avulla. Tuo aika tuli kyllä todella tarpeeseen. Edellisen kerran olimme olleet tytöistä erossa kolme yötä neljä vuotta sitten, kun juhlimme vuoden myöhässä viisivuotishääpäiväämme.

Emme lähteneet viettämään kaupunkilomaa ulkomaille, vaan päätimme säästää kustannuksissa ja lomailla pääkaupunkiseudulla. Meillä oli lahjakortit Flamingo Spahan, joten varasimme Flamingon hotellista huoneen ensimmäiseksi yöksi. Huoneen saatuamme mies lähti lenkille, minä ostoksille alennusmyynteihin, ja molemmat olivat tyytyväisiä.

Kävimme myös kylpemässä Flamingon aikuisten puolella spa-osastolla jättäen tällä kertaa vesipuiston hauskuudet kokonaan käymättä. Hyvä illallinen kreikkalaisessa ravintolassa, ja illan kruunasi pieni samppanjapullo hotellihuoneessa kahden kesken.

Illalla päätimme mennä hotelliin myös seuraavaksi yöksi, joten varasimme myöhään illalla huoneen Helsingin keskustasta Hotel Glo Kluuvista. Tarjolla netin kautta oli vain pieni Smart-huone kahdelle, mutta otimme sen kuitenkin. Perjantaina päästyämme hotellille saimme hurjan mukavan lahjan hotellilta: huonetason korotuksen. Tuo Smart-huone, jonka olimme varanneet, oli vastaanottovirkailijan mukaan "ei tosiaankaan hotellimme suurin huone", jonka käänsin "kaikkein pienimmäksi mahdolliseksi kahden hengen huoneeksi". Siispä nautimme mukavan tilavasta paremman luokan huoneesta kovasti.

Mieheni oli varannut meille pöydän lounaalle Kämp Brasserieen, jossa emme olleet koskaan käyneet, emmekä varmasti hintatason ansiosta kovin usein käykään. Annoksemme olivat kauniita ja herkullisia, joskin pääruokaani jouduin tilaamaan lisää kastiketta. Ahvenfileet vaativat seurakseen hiukan enemmän kosteutta kuin se pieni kastikelusikan pyyhkäisy, joka kuului alkuperäiseen annokseen. Tarjoilu oli ammattitaitoista ja erittäin ystävällistä - ja samppanja kylmää (ja kallista).

Puitteet Kämp Brasseriessa olivat Hotel Kämpin tyyliin suureelliset. Naistenhuoneessa oli maljakollinen tuoreita iiriksiä, jotka tuoksuivat ihanasti, ja kaveria odotellessa voisi istuskella mukavasti sohvalla.

Muutenkin puitteet olivat mahtavat kristallikruunuja ja pylväitä myöten. Meillä tosin oli hyvä pöytä toiveestamme terassilla ikkunan vieressä, jossa odotellessa parasta puuhaa oli people-watching...

Olimme ostaneet jo etukäteen liput Pedro Almódovarin uusimpaan komediaan Matkarakastajat (Los amantes pasajeros). Olin haaveillut leffaan menosta mieheni kanssa jo pitkään, joten oli ihanaa käydä katsomassa hauska leffa taattuun Almodóvarin tyyliin (kreisiä menoa, älyttömiä hahmoja). Sen jälkeen vielä hiukan ostoksia, sitten ex tempore -illalliselle. Hotellihuoneessa nautimme toisenkin pienen samppanjapullon. :)

Lauantaina suunnistimme kotiin, sillä miehellä oli lippu Iron Maidenin konserttiin ja minä vietin ihanan illan serkkuni kanssa meillä. Sunnuntai meillä oli kokonaan toisillemme iltaan asti. Luksusta oli melkein tunnin kävelylenkki yhdessä miehen kanssa.

Mutta olipa ihanaa saada typykät kotiin; minulla oli jo kova ikävä!

**Edit: Postasin jutun jo aiemmin, mutta poistin melkein heti, sillä kamera, jossa ruokakuvat olivat, löytyikin. Siispä halusin ruokaotokset mukaan muistiin tähän.

Isoäidin ohjeella pihkavoidetta

Koko lapsuuteni - ja aikuisikäni - ajan olen kuullut haavan saadessani, että "laitetaan siihen pihkaa ja laastari". Niin ollaan sitten tehtykin; sivelty äidinäitini keittämää pihkaa haavaan, leikattu sen päälle pala vanulapusta tai revitty vessapaperista pieni pala, suojattu koko hoito laastarilla. Laastarin on annettu olla vähintään yön yli, mielellään pidempään, ja kas, kun laastari on otettu pois, haava on aina parempi, ei tulehtunut, eikä enää niin kipeäkään. Vanhat keinot todella ovat joskus parempia kuin pussillinen uusia.

Kuusenpihka on todella vanha keino ihotautien lääkintään: ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkeenä on vuodelta 1578. Silloin sitä suositeltiin säärihaavojen hoitoon, mutta perinteisesti pihkaa on käytetty myös palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Kannattaa muuten muistaa, ettei männynpihkan ominaisuudet ole yhtä hyviä. Pohjois-Suomessa pihkahoito on ilmeisesti edelleen aktiivisessa käytössä. Pihka ja siitä tehdyt voiteet tappavat mikrobeja tehokkaasti, ja tuhoavat myös eri sienilajeja. Eipä tämä mikään ihme ole, sillä onhan pihka kuusen oma suojakonsti, kun sen pintaan tulee haava. Ilman tehokasta desinfioivaa ja haavaumaa tukkivaa ainetta lahottajat pääsisivät helposti puun sisään. Lääkelaitos on antanut kuusenpihkavoiteelle myyntiluvan.

Viimeiset viisitoista tai kaksikymmentä vuotta minulla on ollut pieni ruskea lasipullo täynnä pihkaa. Nuorena aikuisena oli pitkä aika, jolloin pihka lojui kaapissa, mutta kummasti lasten päästyä kolhuikään pihkaa on kulunut paljon. Purkin pohja häämöttää jo.

Koska pihkaa ei voi ostaa apteekista, muuta kuin tuona pihkavoiteena, jossa pihkan määrä on vain 10%, pyysin mummoltani tuon vanhan ohjeen, jolla voin sitä itsekin keittää. Urakka alkaa sillä, että marssitaan kuusimetsään pihkaa keräämään... Isosisko tuli reippaana tyttönä mukaan ja reissusta tuli heti paikalla paljon mukavampi!

Pihkan kerääminen
Varusteet:

• puukko tai muu vastaava, jolla pihkaa saa raavittua, kaavittua, irroteltua puusta
• muovipusseja muutama, jotta sen pihkaisimman voi laittaa siistin pussin sisään
• hyttysmyrkky (tätä laitan enemmän ensi kerralla)
• muovihanskat (nämä otan mukaan ensi kerralla)

Etsi kuusien rungoista haavakohtia, joista oksa on katkennut aivan tyvestä, tai kuusi on saanut muun "vamman", jossa puun pinta on vahingoittunut. Niistä useimmiten löytyy pihkaa. Älä välitä kaarnasta ja roskista, joita pihkan mukana tulee. Ne siivilöidään myöhemmin kyllä pois.

Varoituksen sana: pihka on tavattoman tahmeaa, eikä lähde tavallisella saippualla pois käsistä ihan helpolla, joten varo sotkemasta vaatteitasi pihkaan. Itse lähdin paljain käsin pihkaa keräämään, ja sormet olivat todella pian sotkussa ja tahmassa. Parhaiten sain ne mökkiolosuhteissa puhtaiksi ensin hieromalla niitä hiekalla, ikään kuin kuorimalla pahimmat pois. Sitten hinkkasin käsiini tärpättiä, ja lopuksi pesin saippualla ja vedellä. Helpommalla olisin päässyt, jos käytössäni olisi olleet kertakäyttömuovihanskat!

Pihkavoiteen teko
Tarvikkeet:

• kerätty pihka 
• 1/3 pihkan määrästä vähäsuolaista tai suolatonta voita, tai valkovaseliinia (apteekista)
• vanha teräskattila tai iso käytetty säilykepurkki, jonka voit heittää roskiin keittämisen jälkeen (keraamisella tai induktioliedellä lienee parasta käyttää kattilaa)
• puuhaarukka, jota ei enää tarvita muuhun
• vanhat ohuet sukkahousut (vinkki Niksi-Pirkkaan?) tai jotain muuta tarpeeksi tiheätä, jolla voit sihdata roskat kuumasta pihkanesteestä pois
• pieniä korkillisia lasipulloja tai -purkkeja (keitin omani puhtaaksi)

1. Punnitse keräämäsi pihka roskineen kaikkineen. Itse poistin jotain isompia pikkukeppejä ym., mutta se oli kyllä aika työlästä. Tyhjennä pihka muovipussista kattilaan tai isoon säilyketölkkiin.
2. Mittaa joukkoon voi tai valkovaseliini. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa ja on juoksevaa. Varo, ettei seos kuohu yli - voi olla vaikea poistaa sitä hellalta.
3. Aseta sukkahousujen housuosa kattilan suuaukon ympärille. Kaada kuuma pihkaseos sukkahousun läpi astiaan, josta saat kaadettua seoksen lopullisiin säilytyspulloihin. Itse käytin pientä pakasterasiaa, jonka nurkasta pihkaseoksen sai siististi kaadettua pieniin, vanhoihin lääkepulloihin.
4. Jos haluat, tee pulloista nättejä lisäämällä etiketit ja vaikkapa koristenauhaa. :) 

Teräskattilasta sain pihkan pois lisäämällä pohjalle öljyä ja keittämällä sitä hiukan raapien samalla puuhaarukalla. Huuhtelin välillä, ja aloin hinkata patapatalla. Sai painaa ihan tosissaan, mutta puhdasta tuli. Lopulta vilautin kattilalle astianpesuainetta ja harjaa, ja ihan hyvä siitä tuli. Kyseistä kattilaa aion jatkossa käyttää steariinin sulattamiseen sytykeruusuja tehdessä, mutta kyllä siinä voisi vielä ruokaakin tehdä. Sukkahousuja ei ikävä kyllä voi käyttää uudestaan. ;)

Pihkavoiteen käyttö
Ota pihkaa purkista tai pullosta vaikkapa pitkällä hammas- tai varrastikulla, tai vanupuikolla. Sivele paksu kerros haavan tai ihottuman päälle. Leikkaa vanulapusta tai ihan vain vessa- tai talouspaperista sopivankokoinen palanen peittämään pihka-alue. Laita päälle laastari. Anna muhia ainakin yön yli, ja enemmänkin, jos mahdollista. Haavasta riippuen, vaihda laastari ja uudet pihkat, kunnes haava on selkeästi parempi.

Itse käytin pihkaa viimeksi isovarpaan nivelen taipeeseen, jonne oli auennut kovareunainen kipeä haava. Annoin pihkalaastarin olla paikallaan seuraavan yön, koko seuraavan päivän ja muistaakseni vielä toisenkin yön. Kun poistin laastarin, haava oli umpeutunut melkein kokonaan. Ilman pihkaa sen paranemiseen olisi mennyt todella kauan aikaa, sillä kovareunaiset haavat eivät helposti kasva yhteen. Pihka pehmitti haavan reunat ja edesauttoi umpeen kasvamista.

Minä sain keräämästäni pihkasatsista neljä pientä lasipulloa, joissa oli 1990-luvun alussa myyty nitroja sun muuta. Mummoni oli säästänyt pulloja, onneksi. Sellaisia ei enää nimittäin löydy. Yksi pulloista lähtee mummolleni ja riittänee vuosikausiksi...

Long time, no see

Tämä blogi alkoi hoitovapaallani ensin korublogina, jonka lomassa kirjoittelin muita asioita. Jossain vaiheessa koruilut jäivät taka-alalle ja blogistani tuli todellinen kotiäidin henkireikä, jossa saatoin keskittyä omiin ajatuksiini, käden tuotoksiini sekä blogiystäviini. Aika pian palasin nuorena aikuisena harrastamaani korttien tekoon uusien ystävien inspiroimana ja ohjaamana, mutta ehdottomasti paremmilla tarvikkeilla ja ideoillakin ehkä. Välillä raportoin tekemistäni täytekakuista, välillä muistelen läheisiä, eläviä ja täältä poistuneita. Joskus tarinoin lapsistani, tai onnistuneista ja epäonnistuneista karkkilakoista. Aika lailla laidasta laitaan.

Tänään olen erityisen onnellinen siitä, että saan palata blogini ideoiden alkulähteille ja tallettaa tänne kuvia uusimmista tekemistäni koruista. Ensimmäisen niistä tein jo viime joulukuussa äidilleni lahjaksi, mutta unohdin käsitellä kuvat ja raportoida tänne. Säälittävää mielestäni, että tämä koru oli ainoa, jonka tein koko vuoden 2012 aikana. Minä sentään tosissani tykkään tehdä koruja!

Mother of Pearl, kaulakoru 48 cm, helmen helmiäisestä puristettuja eläväpintaisen oloisia helmiä, väleissä mustia siemenhelmiä; korunosat hopeaa.

Äiti tykkäsi korusta kovasti. Jopa eräs hänen työkavereistaan olisi halunnut samanlaisen, mutta minulla ei ole enempää kyseisiä helmiä, joten äidilläni on uniikki kappale nyt. :)

Olin halunnut näperrellä tytöilleni jo pidempään korut, jotka malliltaan muistuttavat tätä koruani. Tytöt olivat nimittäin monta kertaa sitä ihailleet ja toivoneet itselleen samanlaista. Kevään askartelu- ja korutapahtumasta ostin vihreitä lasihelmiä, joihin molemmat tytöt tykästyivät. Tämä koru on Isosiskon, Pikkusiskolle tuli hiukan lyhyempi ja joku yksityiskohta hiukan erilainen. Kuvat eivät jotenkin onnistuneet lainkaan, mutta ehkä tästä jonkin aavistuksen korusta saa.

Vehreä keveys, kaulakorut 70 ja 62 cm, lasihelmiä, hopeoidut korunosat sekä kevyt, ontto sydänriipus.

Tytöt ihastuivat koruihinsa, vaikken uskokaan, että käyttöä pitkille koruille tulee ihan heti - sen verran epäkäytännölliset ovat pienillä tytöillä.

Kyllä se vain on niin, että ideat lentävät hyvässä seurassa, ihan älyttömän hyvin vieläpä. Viime sunnuntaina Mirka poikineen ja Rva Kepponen tulivat kylään. Kepposkan kanssa jäimme vielä tekemään yhdessä koruja, kun Mirkan poppoo lähti. Halusin ehdottomasti jotain kimaltavaa, kiiltävää, bling-blingiä. Ensimmäisenä tein rannekorun, josta olen haaveillut siitä lähtien, kun sieltä askartelutapahtumasta ostin turkoosein kivin koristellut rondellihelmet.

Toistaiseksi nimetön rannekoru 19,5 cm, fasettihiottuja kristallihelmiä (AB), turkooseja rondelleita, hopeoidut korunosat.

Seuraava setti oli ihan pakko tehdä. Yhdistin Helmien talon fasettihiottuihin lasihelmiin, joita Haltiakummi aikoo laittaa lamppuunsa, kirkkaan hopeanvärisiä helmihattuja, jotka ovat pikkuisen liian isoja näille helmille. En vieraalle antaisi tätä siltä varalta, että helmihatut tuntuisivat iholla karheilta, mutta ne vain sattuivat sopimaan tähän ideaan kuin nenä päähän. En halunnut mitään antiikkihopeoituja juttuja tähän settiin lainkaan, joten tässä oli sekä paras että ainoa vaihtoehtoni... Hatutta en halunnut jäädä kuitenkaan...

Bling-a-bling kaulakoru (47,5 cm) ja kaksi rannekorua (19,5 ja 17 cm) fasettihiottuja lasihelmiä, hopeoidut helmihatut, välihelmet ja korunosat.

"Käsinäkymä"

Pienemmistä helmistä tehty ylempi rannekoru on tarkoituksella lyhyempi, jotta korut pysyvät hiukan erillään kädessä. Muuten ohuempi hukkuu paksumman viereen. Ylipäänsä pieniä helmiä käyttäessä selviää lyhyemmällä rannekorulla. Mitä isommat helmet, sitä pidempi korusta tulee. Näistä tykkään kuin hullu puurosta. Elokuisiin häihin saattaa lähteä tämä setti, jos käy yksiin vaatetuksen kaula-aukon kanssa (ei hajuakaan, mitä laitan häihin).

Nimetön rannekoru ja Bling-a-bling -setti ovat vaijerikoruja, jotka ovat parhaimmillaan mukavan nopeita tehdä. Silti en ollut saanut tartuttua niihin, vaikka korutarvikeloota on ollut ruokapöytämme päässä varmaan jo kuukauden. Ystävän seura auttoi. :)