Kun tässä on koko pienen ikänsä mussuttanut karkkia ja suklaata, viime vuoden lakko ja joululomasta alkanut lakottomuus opettivat taas lisää itsestäni ja suhteestani karkkeihin. Jos en aseta itselleni mitään rajoja, olen täysin aivoton mässyttäjä. Syön suklaata kuin näkkileipää, irtokarkkeja niin kauan kuin niitä riittää, ja ostan karkkeja vain, koska voin. Ja ihan tavankin vuoksi, vaikkei edes tekisi niin mieli. No, ehkä tuo karkkiluvallinen taukoni aiheutti sen, että piti syödä koko vuoden karkit vajaassa kuukaudessa, että siinä mielessä tuli hiukan vääristynyt fiilis, mutta ei se nyt niin väärä ole menneisyyttä tarkastellen.
On aivan totta, että jos annan itselleni luvan syödä karkkia rajatta, sitä tulee syötyä. Tosiaankin. Ja koska asia pysyy koko ajan mielessä, huomaan jokaisen mahdollisuuden ostaa karkkia. Ja ostan. En voi pitää karkkipäivää kerran viikossa - se on aivan liian usein. Siitä seuraa vain, että mietin aina uuden viikon tullen, että oikeastaan voin pitää tämän viikon karkkipäivän jo maanantaina, koska minulla on joku Hyvä Syy, kuten aina, kun jotain rajoituksia itselleni yritän laittaa. Sitten tiistaina totean, että onpas tässä matkaa seuraavan viikon lauantaihin asti, että eiköhän oteta seuraavan viikonkin karkkipäivä heti alkuunsa. Mutta sitten tulee joku hyvä juhlatilanne myös viikonlopulle, jolloin ei tietenkään voi olla karkitta, kun kerran on paikassa, jossa niitä on tarjolla.
Karkit, nuo onnettomat lisäainepaholaiset, tai suklaa, tuo kovan rasvan ja kalorien ilmentymä, vievät ajatuksiani kuin eilisen teeren poikaa. Parempi siis olla ilman. Ettei tarvitse jatkuvasti pitää moisia turhakkeita mielessä ja taistella vastaan mielitekoja.
Kuva lainattu Mandragora-nettikaupan sivuilta. Linkki johtaa suoraan sinne.
Joululomalla söin oikein urakalla kaikkia niitä ihania konvehteja ja samppanjatryffeleitä ja Lontoosta tullutta käsintehtyä fudgea sekä suklaatäytteistä lakritsaa, jota olin välillä kaivannut. Loman jälkeen ostin kaupasta ja työpaikkaruokalan kahvilasta sitä sun tätä - vain, koska sain. Ostamani sitten mutustin ilman sen kummempaa autuutta tai tyydytystä, sen kummemmin niitä edes huomaamatta tai maistelematta. Tavan vuoksi, ja sen vuoksi, että tykkään napostella, mutustella ja pureskella. Siihen kai kelpaisi porkkanakin.
Karkit ovat saaneet mielessäni lapsuudesta alkaen jollain lailla glorifioidun aseman. Lohtuun, iloon, lauantain juhlaan, arkipäivän piristykseksi, illan viettoon, sunnuntain maanantaiangstiin (jota minulla ei kummemmin edes ole) - mikä tunnelataus niin epäterveelliseen ja mitättömään suuntäytteeseen.
Silti viimevuotinen lakko onnistui yli kaikkien odotusteni. Alun lakon muistamaan oppimisen jälkeen en edes ajatellut karkkeja kuin satunnaisesti. Yritin automaattisesti etsiä korvaavia herkkuja tai olin ilman, jos mitään sopivaa ei ollut tarjolla. Elokuvissakin pärjäsin ilman, kumma juttu.
Siispä parempi ryhtyä taas pitkään lakkoon, mutta hitusen lempeämmällä otteella kuin viime vuonna. Sellaisella otteella, että pystyisin pitämään lakkoa vuodesta toiseen pitkällä tähtäimellä. Pääsiäisenä siis saan syödä suklaamunia ja karamellejä, totta kai. Oman perheeni jäsenten syntymäpäivinä myös. Ja jouluna on pitkä tauko alkaen ensimmäisestä lomapäivästä.
Näillä ehdoilla saan syödä karkkia seuraavan kerran jo helmikuun alkupuolella, pääsiäisenä, kahtena peräkkäisenä päivänä kesäkuussa, joulukuun alkupuolella ja joululoman alkamisesta tammikuun puoliväliin asti, noin suurinpiirtein. Fair enough. Näillä mennään tämä vuosi.
13 kommenttia:
Heippa,
olen käynyt lukemassa ja aloitinkin jo jonkun pitkähkön kommentin siihen uudenvuodenpostaukseen, mutta se ei koskaan päässyt perille asti.
Oikein hyvältä kuulostaa tuo karkkilakkosi. Lähinnä makeansyönti vie tilaa muulta, paremmalta ravinnolta. Itsekin olen jossain vaiheessa mässyttänyt makeaa paljon, mutta hyvähiilihydraattinen ruokavalio on vienyt makeanhimon lähes kokonaan pois. Tosin huomaan, että jos päivän energiansaannissa on vajakkia, niin makeaa tekee mieli viimeistään illalla. Nykyään napsaisen pari palaa tummaa suklaata makeankaipuuseen, ja se riittää oikein hyvin. Karkit maistuvat suorastaan ällöttäviltä. Hyvä näin.
Kauniita koruja olit taas tehnyt :-)
Oikein mukavaa viikonloppua !
Kuulostaa oikeen hyvälle suunnitelmalle karkkivuodeksi 2011.
Mun suhtautuminen karkkiin on ollut samanlainen kui sulla. Sitä enimmäismäärää ei ole tahtonut tulla vastaan, mitä karkkia voi syödä. Vuoden karkkihimon alasajon tuloksena oli se, että eilen kun mulla oli tammikuun karkkipäivä, osa irtokarkeista jäi syömättä! Ei vaan pystynyt! Ja se alkuosakaan ei maistunut niin hyvälle kuin mielikuvissa olin kuvitellut. Olen siis vahvasti sitä mieltä, että siitä karkkihimostakin voi parantua.
Itsekään en voi alkaa totaalikieltäytyjäksi. Ei sovi mulle ollenkaan. Pahinmpiin himoihin onneksi nykyään riittää pala-kaksi tummaa suklaata mintulla ja sehän on vielä sydänystävällinen määrä, vai mitä? ;)
Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten tämä vuosi sujuu sulla (ja mulla) karkin kanssa. Sen voin myöntää: Hei, olen Katri ja olen karkkiholisti. Lopun elämän tän kans saa taistella ja jos pahalle antaa enemmän kuin pikkusormen, se on menoa sitten taas.
Blogissani olisi sinulle jotain :)
Petriina: Ihan oikeassa olet, että makea vie tilaa terveellisemmältä ravinnolta. Se vie nälkäsignaalinkin, jos sitä joskus pääsee syntymään. Kun olin toukokuussa sokeri- ja makeutusainelakossa, minulla oli nälkä ihan koko ajan... Vaikka kalorimielessä syön kyllä enemmän kuin tarvitsisi, niin eihän ne kalorit ole kaikki samanarvoisia esim. nälän loitolla pitämiseen tai yleiseen jaksamiseen. Katsotaan, josko tänä vuonna jotain kehitystä näissä oivalluksissa tapahtuisi käytännön tasolle asti.
Sinulla tuntuu olevan niin hyvä asenne ja hyvät keinot ylipäänsä syömisen suhteen, että jatka vaan omalla linjallasi!
Katri: Sinulla kyllä meni tuo viime vuosi tosi hyvin ravinnon suhteen ylipäänsä (muistelen, kun ollaan näistä kommentoitu aiemminkin). Eikös painokin pudonnut hienosti, ihan huomaamatta jne.?
Hei, aivan saman olen huomannut nyt tämän vajaan kuukauden kestäneen karkkisuklaarumban aikana, että ei ne karkit, eikä edes paraskaan samppanjatryffeli, kuitenkaan maistuneet ihan NIIIIIN ihanilta ja hyvää mieltä tuovilta kuin muistelin, edes alussa! Se on tainnut olla elämäni ensimmäinen tämäntyyppinen oivallus karkkirintamalla.
Se ensimmäinen suklaapala, jonka otin joululoman alkajaisiksi jo bussissa, ei ollutkaan niin järisyttävä kuin olin ajatellut, tai toivonut. Mutta siitä se lähti se jokapäiväinen mussutus, joka toisaalta toi vapauden tunteen, että jes, nyt saan syödä ja saan ostaa kaupastakin, jos haluan, mutta ei se sitten niin nastaa ollutkaan.
Siksi tämän uuden lakon aloitus oli jotenkin aika helppo. Toki vaikeita päiviä tulee, oli niitä viime vuonnakin joitain, mutta luulen, että ihan hyvin kuitenkin pärjään.
Kyllä himpun kateellisena teitä luin tässä, että pari-kolme palaa tummaa suklaata ja se riittää. Siihen minusta ei ole vielä, ei ehkä koskaan. Syön tummaa suklaata silloin, kun muuta ei ole tarjolla. Joskus se on ollut jopa taloussuklaata - yäk.
Niin, ja karkkiholisti on täälläkin. Ei, karkille ei voi antaa kuin pikkusormesta palasen, tai sitten menee taas ihan lekkeriksi.
Pidetäänpäs, Katri, toisemme ajan tasalla, että miten näissä jutuissa menee tänä vuonna!
Tiitu: Samaan aikaan kirjoitettiin näitä kommentteja, ristiin meni!
Kiitos kiitos Ihanainen päivän piristäjästä! Kävin jo lukemassa paljastuksesi; todella kiinnostavia, koska annoit niihin itseäsi oikeasti!
Hemmetti, että mä olen susta ylpeä!!! Ja kaikki viisas taas kiteytettynä hienosti tekstiin!
Tuon tekstin luettuani munkin tekee taas mieli yrittää...edes yrittää!! Tekstissäsi ei vain kerrottu sitä, mitä teet, kun olet kotona hillittömässä karkintuskassa kädet täristen....tai miten saat käveltyä sen inhottavan karkkihyllyn ohi kaupassa??
Kiitos Maalari ihanasta kommentista!
Hih, minähän siis EN ole jätskilakossa, enkä leivoslakossa (tätä kyllä harkitsen), enkä jälkiruokalakossa ym. Että ei sitä karkkia tarvita, että saa makeanhimon tyydytettyä. Joskus riittää pala mudcakea ja kermavaahtoa! : o Onneksi tuota en nykyään osta kotiin, mutta syön kyllä, kun muut tarjoavat.
Mutta siis, minähän harrastan kaupasta ostettuna kookospalloja tai niitä pienen banaaninmuotoisia marsipaanileivoksia ym. Nyt ihan vain kolesterolinikin takia ajattelin niistä tinkiä. Että kyllä sen karkkihyllyn ohi on hyvinkin helppo kulkea, kun suunnistaa vain sinne leivoshyllylle... : P
No, hiukan vakavoituen, kun olin viime vuonna alussa pitänyt tietoisesti tiukan linjan hetken aikaa, ja kun tuo lakko tosiaan oli jo hyvässä muistissa, oli jotenkin älyttömän helppo sivuuttaa karkit kaupassakin. Aivan alussa risteilyllä lapseni tarjosi minulle karkin, ja pistin sen suuhuni ajattelematta; sitten puraistuani muistin, että apua, mähän olen karkkilakossa. Mutta en sylkäissyt, kun se pieni kaksivuotias oli ollut niin suloinen sitä tarjotessaan. Eikä mielestäni ihan niin tarkka tarvitse ollakaan, jos aito vahinko käy.
Joskus huomasin, että teki mieli Porvoon lakuja, niitä suklaatäytteisiä, jolloin kaupassa juuri sen pömpelin ohi kulkiessa oli hiukan haikea olo, mutta toisaalta, ajattelin, että noitapa pyydän sitten joululahjaksi, ja niin tein.
Toisin sanoen lakon alussa auttoi päättäväisyys, jatkossa karkittomuus meni jotenkin omalla painollaan sitä sen kummemmin ajattelematta. Huomasin, etten ajatellut karkkeja moniin aikoihin, edes, vaikka niitä oli meillä koko ajan jossain muodossa (mies ei ollut/ole lakossa, ja lapsilla on karkkipäivä kerran viikossa).
Pääsiäinen oli vaikea, samoin jotkut tilanteet, joissa olisi pitänyt saada jotain suuhunpantavaa, muttei voinut ostaa kuin lähinnä karkkia. Kaksi poikkeustakin soin itselleni, koska pääsin poikkeuksellisen kivoihin tilaisuuksiin, joissa suklaakonvehdit cavan ja samppanjan rinnalla olivat tärkeässä osassa.
Ai niin, kaupassa otin kyllä tavakseni kulkea jotain muuta reittiä kuin karkkihyllyvälin läpi. : )
Kokeilepa itse, että miten se sinulla menee. Jos tuntuu kamalalta, jätä sikseen. Sinullahan on muutakin mietittävää. Toisaalta, karkkilakkohan voisi olla asia, joka kuuluu "uuteen" elämääsi, ja siinä saumassa voisi olla hyväkin lopettaa karkin mässytys. Itse olin yllättynyt, kuinka helppoa se jotenkin oli, kun olin oppinut uusille tavoille. Siksipä sitä leivostaukoakin tässä tosissani harkitsen. Leivoksetkin voi korvata pullalla, ja jos siihen tottuu, sekin on niiiin paljon parempi kuin ei mitään muutosta.
Katrilla tuossa yllä taitaa olla karkkipäivä kerran kuussa, mikä tuntuu riittävän hyvin hänelle. Minulle se, että söisin ja ajattelisin karkkeja niinkin usein kuin kerran kuussa, on aivan liikaa. Mopo lähtisi käsistä varmasti jo parin kuukauden jälkeen ja lakko olisi historiaa... Siksi tämä muutaman kerran vuodessa tahti on minulle parempi.
Onnea matkaan, jos päätät yrittää samaa!
Olet ihan oikeassa, kaikki kalorit eivät ole todellakaan samanarvoisia. Itse olen jotenkin päätynyt tällaiseen tilanteeseen, että ajattelen ( yleensä ) aina, että mikä ravitsemuksellinen arvo syömiselläni on. Kuulostaa kovin tiukalta, mitä se ei ole, mutta tietyt periaatteet ovat iskostuneet päähäni... Mutta kantapään kautta oppineena tiedän, että kun syön hyvin, voin paremmin ja hyvin huonosti voineena omasta olostani on tullut tärkeämpää kuin koskaan.
Tsemppiä leivostaukoon :-)
Olet varmaan käynyt pitkän tien päästäksesi tuohon, että automaattisesti ajattelet ravintosi arvoa ennen kuin pistät sitä suuhusi. Siihen minulla on vielä matkaa; nämä karkkiasiathan ovat vasta ensimmäinen etappi...
Mikä kumma siinä on, että kaikki pitääkin oppia kantapään kautta, eikä voi vain uskoa kaikkia tietävämpiä ja maalaisjärkeäkin siinä, mitä kannattaa popsia?
Kiitos toivotuksesta1 Tsemppiä kaipaankin, koska minulla on hytinä, että leivostauko voi olla hankalampi kuin karkkilakko - tai ainakin molemmat samaan aikaan tuottaa ehkä enemmän päänvaivaa.
Kiitos Leo ihanasta ja pitkästä opastuksesta!! Kyllä minäkin vielä....ja aika piankin, uskon!!
Hyvä hyvä!
Tänään jätin muuten laskiaispullat hyllyyn. : ) Mutta painelin pizzalle. : (
^Hei, älähän nyt ! Pizzassa on tomaattisosetta ( lykopeenia ), juusto ( kalsiumia ja CLA:ta, proteiineja ) ja jos nyt ei syö makkarapizzaa niin päällisethän ovat oivaa ravintoa: vihanneksia, kalaa ym. :-) Ainakaan laadukasta pizzaa ei voi mieltää miksikään roskaruoaksi. Tsemptsemp :-)
Kiitos kannustuksesta, Petriina!!
Se pizza kylläkin oli Kotipizzan Berlusconi - todella herkullinen, erittäin juustoinen pläjäys! Ja oli siinä jotain tuoreita sieniäkin!
En kantanut yhtään huonoa omatuntoa siitä. Totesinpahan vain, että onneksi en ottanut sitä pullaakin. ; )
Lähetä kommentti