torstai 3. maaliskuuta 2011

Kuopuksen kortti ja hiukan elämää

Onpa taas vierähtänyt aikaa edellisestä jutusta. Ja silti olen edelleen samassa aiheessa... Sain vihdoin ladattua kuvan kortista, jonka tein ihanalle kultatähdelleni kolmivuotissyntymäpäiville. Tyttönen tykkäsi kortista ja minusta oli ihana sitä tehdä, vaikka pikkutunneille se taas meni.

Kuva on tällä kertaa rajaamaton ja käsittelemätön, sillä koneemme, missä kuvankäsittelysoftat sijaitsevat, on "kaput" tällä hetkellä.

Rakas Pikkusisko 3 vuotta.

Alkaa tuntua vanhalta virreltä, mutta harvinaisen vähän aikaa ja jaksamista on ollut viime aikoina tänne kirjoitella. Bussimatkoilla kyllä puhelimen kautta luen muiden blogeja, mutta sitä kautta ei kyllä kommentteja viitsi jättää, eikä omia juttuja kirjoitella.

No, eipä tässä kovasti mitään ole tapahtunutkaan. Mutta silti monenlaista asiaa päässä pyörii. Eniten ehkä se, että erittäin rakas pappani on nyt terminaalivaiheessa syöpäsairaudessaan ja huonot uutiset voivat yllättää minä päivänä tahansa. Kävimme perheeni kanssa häntä ja mummoani katsomassa pari viikkoa sitten. Ihanaa oli nähdä ja hän edelleen aivan samanlainen kuin ennen; sairaus ei päälle päin juuri näy. Hyvällä mielellä hän oli sairaalassa; ei ollut mitään hätää. Nyt jännäämme, että ehdimmekö vielä juhlia hänen 80-vuotissyntymäpäiviään viikonloppuna sairaalassa. Pappani on itse suunnattoman rohkea, ei pelkää kuolemaa, ei kipuja. On sinut tämän asian kanssa. Me muut emme taida olla.

Sen lisäksi mielessä pyörii ensi viikon talvilomareissumme. Ei kyllä tunnu niin järin tärkeältä tuo matka Vuokattiin, mutta sitäkin pitää suunnitella ja ennen kaikkea pakata ennen perjantaita. Ja onhan siellä tietenkin hauskaa; meillä on aina hauskaa äitini, siippansa ja siskoni perheen kanssa. Pitkä reissu tulossa, kun käymme matkan varrella appeni luona (yöpymässä lähinnä), pappani juhlissa (toivottavasti, toivon kovasti, että ehdimme), josta jatkamme määränpäähämme. Siellä mökkeilemme lähisuvun kanssa sitten viikon kaikenlaisten talvilajien parissa uimista unohtamatta.

Blogini on siis lomalla viikonlopusta seuraavan viikon loppuun. Ei sillä, että sitä huomaisi tällä nykyisellä päivitystahdilla...

10 kommenttia:

Salviaseppele kirjoitti...

Joskus elämä on sellaista, ettei kerrottavaa juuri ole. Toisaalta, silloin ei ole yleensä suuria murheitakaan mielessä.

Virkistävää Vuokatin-matkaa koko poppoolle!

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihanaa lomaa teille!

Eloise kirjoitti...

Kaikesta ympärillä leijuvasta haikeudesta huolimatta toivon, että pystytte nauttimaan lomasta, ehkä sille on juuri nyt tilaustakin. Juhlia meilläkin tiedossa vkl, äitini täyttää 70-vuotta.
Kauniin kortin on tähtösesi saanut, kyllä tuota kannatti yötä myöden pakertaakin!

Ritva_47 kirjoitti...

Voi,Leonida... toivon sinulle ja läheisillesi voimia ja jaksamista kaiken keskellä.Toivon että saatte nauttia lomasta Vuokatissa ja kerätä voimia.

Leena kirjoitti...

Voimia sinulle ! Jään odottelemaan uusia postauksia...sitten kun niitä tulee.

Leonida kirjoitti...

Voi kiitos kaikki te ihanat muruset toivotuksista! Loma tulee tarpeeseen ja on erityisen terveellinen, kun tulee ulkoiltua ja urheiltuakin.

Onnistuneita juhlia, Eloise, teillekin! Juhlatunnelmia odottelen, kakkua ja kuohuvaa tiedossa, vaikkakin osin haikein mielin.

Näiden voimaatuovien kommenttienne myötä onkin hyvä lähteä blogitauolle ja lomalle. "Lukemisiin"!

Haltiakummi kirjoitti...

Toivon Sinulle armas kauniita lomapäiviä, ihania ja sydämeen tallentuvia hetkiä rakkaimpiesi kanssa :)

Papalle toivon hellää siipien havinaa <3

P kirjoitti...

Mahtavaa lomamatkaa!!! Nauttikaa!
Voimia myös tuohon isoisän tilanteeseen. Syksyltä muistan vielä liiankin elävästi miltä tuntui elää tuossa pelossa ja huolessa. Ihanaa että olette ehtineet häntäkin käydä tapaamassa.

Sari kirjoitti...

Oikein mukavaa lomamatkaa!
Toivottavasti ehditte juhlia papan kanssa tärkeät juhlat!

Leonida kirjoitti...

Kiitos Haltiakummi, Tiitu ja Sari toivotuksistanne! Hetki sitten kotiuduttiin, lapset pistettiin petiin ja minulla pikakurkkaus tänne...

Matka meni hyvin, vaikka juhlat peruuntuivat viime viikonlopulta pappani huonekaverin ripulista johtuen. Kävimme kuitenkin tänään sairaalassa pappaani katsomassa kotimatkallamme. Iloinen ja reipas, ja hyväkuntoinen oli. Todella kummaa on ajatella, että sisuskaluissa voi hetkellä minä hyvänsä tapahtua dramaattisia ja tuo hyväkuntoisuus kadota nopeastikin. Kiitollinen olen, että ehdimme vielä tapaamaan, mutten edelleenkään haluaisi tämän olleen se viimeinen tapaamisemme.

Kaiken lisäksi toinen mummoni sai reissumme aikana lievän aivoinfarktin, joten pysähdyimme paluumatkalla myös Lahteen häntä tapaamaan. Mummoni kyllä aivan ihmeellisesti toipui kohtauksesta ja tapasimme häntä tänään siis hänen KOTONAAN! Pilvien hopeareunus siis löytyi.