keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Terveellisiä ajatuksia työn keskellä


Niin. Sain siis pitää työni tällä erää. Vierestä viedään kollega, ja lähitiimistä 60-70% väestä ovat irtisanomisuhan alaisia. Viime viikko oli älyttömän raskas. Epätietoisuus omalta osalta jatkui pitkälle keskiviikkoiltapäivään, kunnes sain epävirallisen tiedon, etten ole ”listalla”. Seuraavana päivänä tuli sitten virallinen viesti. Siihen asti tunteet menivät ylös alas, kun irtisanomisuhkalappuja viuhui sekä oikealla että vasemmalla – minun ohitseni. Tuntui surkealta nähdä kollegoja, jotka olivat aivan oikein arvelleet, mitä tuleman pitää, mutta toivoneet silti, ettei arpa osuisi. Kukaan ei varmasti pystynyt keskittymään täysillä töihinsä.

Keskiviikkona saatuani epävirallisen tiedon lähdin töistä kävelemään bussipysäkille. Soitin matkalla miehelleni, etten tulekaan ihan suoraan kotiin. Painelin suoraan kauppakeskuksen ravintolaan ja tilasin lasillisen samppanjaa. Istuin yksin lasini kanssa käytännössä tyhjässä ravintolasalissa ja tuijotin ilmeettömänä ihmisiä käytävällä kulkemassa kaupasta toiseen. Oli muuten oikein hyvä lasillinen ja miljöö mukava, mutta huomasin itsestäni tietyn hymyttömyyden. Tuntui, että ryhtinikin oli painunut kasaan. Ei sillä, että mikään huippuhyvä ryhti minulla edes olisi, mutta sekin vähä oli mytyssä.

Jos joku olisi kysynyt, mikä minulla on, olisin sanonut, että juhlin tässä samppanjalasillisella sitä, etten saanutkaan potkuja.  En näyttänyt onnelliselta, koska siltä ei tuntunut. Työyhteisömme muuttuu vääjäämättä, työni muuttuu, eikä meillä firmaan jäävillä silti ole mitään varmuutta, että työ jatkuu vaikkapa ensi vuonna. Säännöllinen palkka toki tulee edelleen ja minulla on tekemistä työpäivinäni. Toistaiseksi.
Ensimmäinen posliinihyasintti pari viikkoa sitten pihallamme.
 Olin asennoitunut saamaan potkut. Minulla on edelleen se ideani omasta bisneksestä. Olin valmis pakon sanelemana ottamaan vastaan uudet tuulet. En kuitenkaan ollut, enkä ole, tarpeeksi rohkea ottaakseni tuota askelta vapaaehtoisesti. Siksi toivoin työnantajan tekevän päätöksen puolestani. Olisin vastaanottanut kaikki hyvät tukitoimet, joita työnantaja tarjoaa ja päässyt siten kehittelemään ideaani ammattilaisten kanssa. Olisinpa jopa saanut firman kustantamana koulutusta ideani suuntaan.
Ihkaensimmäiset krookukset tänä vuonna. Pari viikkoa sitten jo...
Tässä valossa lienee selvää, että työpaikkaani jääminenkin vaatii uutta asennoitumista. Periaatteessa sama vanha jatkuu, mutta huonommissa olosuhteissa, kun ympäriltä katoaa ihmisiä, jotka olen tuntenut parhaimmillaan yksitoista vuotta. Työni muuttuu, saan osan kollegani töistä ja astumme uuteen organisaatioon, jonka yksityiskohdat ovat vielä piilossa ruohonjuuritasolta. Firman tulevaisuudesta ei kukaan tiedä pitkällä tähtäimellä, vaikka uuteen strategiaan uskonkin.

Tällä hetkellä alkaa asenteeni olla jo kohdallaan. Pystyn keskittymään töihin, mietimme kollegan kanssa jo keskenämme, mitä hommia alan pikkuhiljaa ottaa vastaan – esimiestämme emme sillä vielä vaivaa. Olen myös kiinnostunut siitä, millaiseksi uusi organisaatiomme muotoutuu, sekä siitä, millaisia työmahdollisuuksia se tarjoaa, kun pöly jonain päivänä on laskeutunut.
Krookuksissa on aina ollut jotain taikaa. Ne ovat parhaat kevään tuojat - ainakin minulle.
Silti täytyy sanoa, että ajatukseni tuosta omasta jutusta, yritysideani, jää kytemään takaraivoon. Odottamaan sellaista aikaa, jolloin työ ei kuluta kaikkea energiaani ja lapset ovat hitusen isompia. Ehkä ideaa ja sen mahdollisuuksia voisi kehitellä ja tutkia vähän kerrassaan silloin, jos jaksamista on enemmän.
Olin niin varma, etteivät nämä krookukset enää nousisi, kun mies kesällä kippasi paksun kerroksen kuorikatetta hedelmäpuiden juurille. Mutta sieltäpä vain nousivat! :)
Enemmän jaksamista toivottavasti on tiedossa konkreettisesti jossain vaiheessa. Olen jatkanut lenkkeilyä, ainakin kerran viikossa, pari pientä pyrähdystä on takana jo tällä viikolla. Aloitin rautakuurin, sillä hemoglobiini oli pudonnut turhan alas. Näiden lisäksi otin tosissani lähestyvän 40-vuotispäiväni ja päätin kokeilla tietoista syömistä seitsemän viikon ajan. Tietoista siten, että vähennän huonojen hiilihydraattien syömistä ja lisään selkeästi proteiinin saantia, kasviksia ja hedelmiä. Mietin, mitä syön. Otan välillä pari palaa tummaa tai raakasuklaata, joskus lasillisen Coca-Cola Zeroa. Katson, mitä tapahtuu.

10 kommenttia:

Pinkki kirjoitti...

Onnea kun sait pitää työpaikkasi. Ja harmi, että sait pitää sen :)
On niin niin vaikeaa lähteä itse, rohkeus ei riitä perheellisillä. Ehkä syystä. (miehen piti syksyllä lähteä itse, mutta saikin uuden pomon viran samasta firmasta ja ajatteli et "ehkä tämä on turvallisempaa")
Uskon että sun aika tulee vielä, siihen omaan yritykseen. Ehkä tosiaan kun lapset hieman isompia...

Voimia!
Onnea 7 viikon kokeiluun!!!! Raporttia sitten kitos

Salviaseppele kirjoitti...

Tavallaan huojentavia uutisia. Olen onnellinen puolestasi muru <3 ... Ja kuitenkin riveiltä ja niiden väleistä tihkuu halu muutokseen. Toivottavasti koittaa vielä aika, että pääset toteuttamaan haavettasi.

Leonida kirjoitti...

Kiitos Pinkki! Tajuat just, mistä on kyse. No, kyllä tässä varmasti ehtii, kun tulee enemmän voimia omiin juttuihin.

Joo, pitää varmaan jotain kirjata seitsemältä viikolta - vaikken tiedä, kestääkö tämä tämänkertainen tietoinen syöminen kuinka pitkään. ;)

Rva Kepponen kirjoitti...

Mä toivon, että tilanne rauhoittuu ja epäselvyys hälvenee :) Kyllä se siitä ttas suttaantuu...

Leonida kirjoitti...

Tilanne varmaan rauhoittuu sellaiseksi, mikä tuossa firmassa rauhallinen tilanne on, eikä siinä mitään. Eikä mua kauheasti edes kiinnosta, minkälaiseksi käytännössä organisaatio muotoutuu, koska kyllä mä kaikista hommista kiinni saan.

Mä silti mietin, etten halua jäädä eläkkeelle näistä hommista...

Ritva_47 kirjoitti...

Ajattele, että ei ollut vielä aika sinun lähteä ideaasi toteuttamaan. Nyt kun olet taloudellisesti turvattu, niin alitajuntasi varmasti alkaa työstää tuota ideaa ja visiota tulevasta,joka sinulle on pikku hiljaa kehkeytynyt.
Kun aika on kypsä - ja sinä itse olet kypsä hyppäämään tuntemattomaan, niin kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen.

Varmasti on ollut monenlaista tunnemyllerrystä menneinä päivinä -ja varmaan jonkinasteinen myllerrys vielä jatkuukin. Mutta kaikella on tarkoitus...vaikkei sitä aina ymmärräkään;ainakaan sillä hetkellä, kun on myrskyn silmässä.

"Elä tätä päivää,
uneksi huomisesta,
opi eilisestä."

Leonida kirjoitti...

Kiitos Ritva! Sinulta saa aina tukea ja rohkaisua jos jonkinlaisiin tilanteisiin! :)

Eloise kirjoitti...

Ritva tuossa osuvasti ilmaisi niitä ajatuksia, joita itsellänikin päässä pyöri... älä hautaa omaa unelmaasi, kypsyttele sitä kaikessa rauhassa. Saat ottaa kesän vastaan vailla huolia toimeentulosta ja esikoisen kouluunmenon vailla oman yrityksen kenties mukanaan tuomia paineita... Unelman aika tulee vielä!

Ja nuo krookukset - ne ovat sinnikkäitä, puskevat läpi vaikka mistä :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos Eloise! Lupaan, etten hautaa ideaani; idea siis siksi, ettei se ole vielä unelma. Jää kypsymään.

Ja totta se on, että syksyllä on muutakin jännitettävää, että ihan kiva, ettei tarvitse olla huolissaan vähään hetkeen säännöllisestä tulosta. Arvostan sitä asiaa asuntovelallisena huomattavasti...

Leonida kirjoitti...

Rakas Salviaseppele, tämä vuodentakainen kommenttisi oli Blogger toimittanut suoraan roskapostikansioon, jota en ollut koskaan edes nähnyt. Siispä löysin sen vasta tänään!

Kiitos tästä kommentista! Haaveeni toteuttamisen aika tulikin nopeammin kuin luulinkaan, vaikka haave vaihtuikin matkalla alanvaihdoksi...