sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uuden kynnyksellä

Paljon on tapahtunut sitten irtisanoutumiseni. Olen ollut paljon enemmän vapaalla kuin töissä joulukuussa, mutta todella kiireinen. Ei ole ollut aikaa, eikä voimia edes raportoida tänne, missä mennään. Mutta kylläpä vain on ollut kevyt mieli!

Tämä vapaa taivaan lintunen aloittaa psykologian perusopinnot Helsingin avoimessa yliopistossa tammikuun puolivälissä. Tavoitteena on saada kesään mennessä kolme kurssia viidestä suoritettua. Kaksi jäljelläolevaa tulevat tarjolle kesäkaudella, mutta niihin minulla on mahdollisesti aikaa vasta syksyllä.

Luennot avoimessa yliopistossa sijoittuvat arki-iltoihin, sillä tarkoitus on pystyä opiskelemaan myös työn ohella, jos on tarvis. No, minunhan ei ole tarvis; ei ainakaan seuraavan vajaan vuoden aikana. Siispä yritän löytää sopivaa koulutusta lisäksi työnohjauksen saralta. Se ei ole helppoa, sillä koulutukset ovat yleensä yksityisten järjestämiä ja turkasen kalliita. Kaiken lisäksi minulla ei ole tietoa eri yksityisten tahojen koulutusten laadusta tai arvostuksesta, vielä. Etsintä jatkuu...

Työnantajan kustantaman uraohjauksen olen jo aloittanut. Mahtava etu antaa vapaaehtoisille lähtijöillekin uraohjausta firman kustannuksella. Mielenkiintoista saada valmennusta ihmiseltä, joka tekee työtä, jota itse haluaisi myös tehdä. Ensimmäisen session perusteella olen tyytyväinen, vaikka monet pohdinnat olenkin jo tehnyt aivan itsekseni ilman ohjausta. Tulen kuitenkin saamaan apua moneen juttuun, ja ellen muuta, niin ainakin vahvistusta omille ajatuksilleni, sparrausta.

En kanna enää taakkaa olkapäilläni, kuten töissä ollessani, kun en tiennyt, miten ja milloin pääsen vapaaksi. Olen paljon paremmalla tuulella; pian jaksanen jo tehdä jotain ikuisuusprojektejani loppuun, kun joulukin on jo ohi... Äitini sanoi juuri tänään, että äänenikin on iloisempi, ei enää niin kireä kuin aiemmin. Vaikken tästä pääsisi uudelle uralle toivomassani tahdissa, päätös irtautua entisestä työstä ja urasta on jo nyt tehnyt minulle hyvää.

Jännittävää olla uuden vuoden kynnyksellä. Uutena vuotena en todellakaan osaa aavistaa, mitä kaikkea tielläni vielä kohtaan. Uusi vuosi, uudet kujeet!

Parasta mahdollista ja aivan mahdottoman onnellista uutta vuotta 2013 kaikille!

14 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Lyhyt kommentti tähän: MAHTAVAA!!!!! <3

Katri kirjoitti...

Kuulostaa niin ihanalle!

Iloista ja onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Helmi Nainen kirjoitti...

Hienoa, niin hemmetin hienoa!!! Onnea uuteen!

Rva Kepponen kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta!
Toivon, että unelmasi toteutuvat ja että siipesi kantavat!

Leonida kirjoitti...

<3 Kiitos Mirka! <3

Leonida kirjoitti...

Ja on ihanaa... <3 Kiitos samoin sinulle, Katri!

Leonida kirjoitti...

Kiitos, ihana Pohdiskelija! <3

Leonida kirjoitti...

Kiitos samoin, rakas Kepposka! <3 Sitä toivon minäkin... Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

Mags kirjoitti...

Upeaa! Kaikkea hyvää tähän vuoteen sinulle <3

Leonida kirjoitti...

Kiitos samoin, muru-Mags! <3

Ritva_47 kirjoitti...

Kertakaikkiaan hienoja,upeita uutisia... olet ihan konkreettisestikin uuden kynnyksellä etkä vain kuvaannollisesti.

Nyt vain tsemppiä opiskeluihin, vaikka sitä tuskin juuri tarvitsee toivotella;taidat olla niin motivoitunut opiskelija kuin vain voi olla.

Uuden oppimisen, oivaltamisen ja löytämisen iloa sinulle tähän vuoteen. Olkoon tämä vuosi hienon, uuden elämän alkupiste- unelmasi ovat käymässä toteen ... nauti !

Leonida kirjoitti...

Kiitos Ritvaseni ihanista toivotuksista!

Tsemppiä tarvitaan, vaikka intoa löytyy, sillä opiskelija-ajoistani on jo aikaa, joten orientoituminen tähän uuteen elämäntyyliin hieman jännittää; miten sujuvasti yhdistyy opiskelu, kenties kahdessa eri paikassa samaan aikaan, sekä perhe-elämä.

Mutta en varsinaisesti pelkää mitään, sillä olen aina rakastanut opiskelua. Reilu vuosi sitten suorittaessani yhtä sertifikaattia opiskelin sertifiointikokeeseen tiiviin rupeaman, pidin myös pari etäpäivää opiskellen. Silloin muistin, miten kivaa uuden opiskelu on, ja miten erilainen rytmi lukiessa pitää olla, että jotain jää päähänkin. Sitä odotan ilolla. :)

Mahtavan onnellista uutta vuotta sinulle, Ritva!

Haltiakummi kirjoitti...

Voi että miten hienoja uutisia, olen niin valtavan onnellinen puolestasi rakas Leonida!! :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos Haltiakummituksein! Jospas piakkoin päästäisiin vaihtamaan kuulumiset ihan naamakkain. ;)