Kärsimystä, löhöilyä, leipomista

Viime keskiviikosta välilevytyräkivut vain pahenivat. Pahimmillaan ovat aamusta iltapäivän puolelle asti - kaipa siksi, että välilevyt ovat "pulleimmillaan" aamusta yön levon jälkeen, ja pikkuhiljaa litistyvät päivän mittaan. Niitä hyviä puolia mainitakseni, olen iloinen, että välilevyni vielä toimivat niin, että ovat vielä jonkin aikaa päivästä terveen pullavat. Etteivät ole vielä ihan purkkaa aamusta iltaan...

Viime viikolla olin huolissani Pikkusiskon kaverisynttärien leipomisista ja siivoamisista, sillä näytti vähän huonolta torstain tienoilla. Jotenkin tsemppasin ja sain kuin sainkin leivottua jälleen yhden pinjatakakun kuopuksen toiveiden mukaisesti. Sokerimassakoristeetkin teimme tyttösen kanssa yhdessä. Leivoin myös mustikkapiirakan, kuten Pikkusisko toivoi. Vessat pestiin, mutta muu siivous jäi tekemättä - ihan hyvin meni silti. Lapsilla oli tosi kiva kaksituntinen, mukavasti oli ohjelmaa ja herkut maistuivat. Minäkin jaksoin olla pystyssä lähes koko ajan.

Pikkusiskon pinjatakakku vaaleanpunaisella kuorrutuksella ja yhdessä tehdyillä koristeilla.

Viikonloppuna en paljon pystyssä ollut; kivut eivät hellittäneet yhtään kuin vasta illalla hiukan. Mutta ajattelen asiasta nyt näin: Viime viikon tutustuin kipuun ja lepäsin. Tällä viikolla yritän oppia elämään sen kanssa. En ilmeisesti voi satuttaa itseäni tai selkääni pahasti tekemällä tavallisia juttuja. Jos teen jotain huonosti, kipu on kova, muttei vakava. Tämäkin on siis hyvä puoli tässä kuviossa.

Tänään aamu oli vastaavanlainen kuin viisi viimeisintä, mutta sinnikkäästi yritin seisoskella ja tepsutella välillä, olla jaloillani. Ja tänään pystyin tekemään perheelle päivällisen! Jippii! Istuin myös tyttösteni kanssa koko välipalan ajan ruokapöydän ääressä, kun välillä olen istunut kaksi minuuttia ja sitten on ollut pakko nousta.

Ja suuntahan tästä voi olla vain ylöspäin, eikö?