torstai 17. syyskuuta 2015

Jakut ja housut jakoon - KonMari osa 15

Projektini jatkui taannoin jakkujen ja bleiserien sorttaamisella. Suhteellisen helppo homma, sillä niitä löytyi vain yhdeksän kappaletta. Toisaalta muistoja niiden myötä tuli todella monen vuoden takaa, jopa suurin piirtein vuodelta 1999! Vaatehuoneessa olivat roikkuneet muutaman vuoden täysin käyttämättä osa, ja pari mustaa jakkua vaatekaapissa silloin tällöin käytössä. Jostain varaston perukoilta löytyi vielä joku liian pieni bleiseri.
Vasemmalla lilat hame & jakku sekä vanharoosa jakku. Keskellä liian pienet musta bleiseri ja hame. Oikealla silkkinen mittatilausbleiseri ja -hame.
Työssäni en ole vuosikausiin tarvinnut jakkupukutyyliä lainkaan, joten sen tyyppiset vaatteet ovat roikkuneet kaapissani odottamassa niitä harvoja tilaisuuksia, jolloin niitä on tarvis käyttää. Nyt kokeilin kaikki läpi ja totesin, että suurin osa ei mahtunut nätisti kiinni. Pari ajatonta kappaletta päätyi talteen (kuvassa musta, pitkä bleiseri ja siniharmaa), jos vaikka nappi mahtuisi jonakin vuonna kiinni, mutta lopputuloksena yhdeksästä jakusta ja bleiseristä jäi jäljelle vain KAKSI! Nekin molemmat uusia tämän kesän ostoksia. Ja vain toinen niistä siisti työkelpoinen versio. Huoh. Pitänee säästää, että pääsee jakkuostoksille, sillä nykytyössä on tullut vastaan tilanteita, joissa housupuku tms. olisi ollut varsin passeli asu. Onneksi meillä naisilla on kuitenkin valinnanvaraa ja esimerkiksi kotelomekkoja minulta vielä löytyy. :)

Kuvat muista poistetuista jakuista ja bleisereista lienevät samassa bittitaivaassa kuin mekkokuvatkin. Harmillista sähläämistä!

Suorat housut kävin kirpparille lähtemisen paineessa hurjan nopeasti läpi ja kuvia otin vain poistetuista.
Vasemmanpuoleiset eivät koskaan käytetty, kolmet muut housut todella tiiviissä käytössä olleet ehkä kymmenen vuotta sitten...
Oli siellä joitakin suoria housuja vielä, jotka jäivät kaappiin. Yhdet paksusta silkistä tehdyt siniharmaat sujautin saman asun bleiserin ja hameen kaveriksi liian pienten lempivaatteiden laatikkoon, sillä puku on mittatilauksena teetetty ja tyyliltään ajaton. Jää nähtäväksi, kärräänkö parin vuoden päästä nekin pois, vai voinko ottaa ne vielä joskus käyttöön. Ainakin karkinsyönnin kohtuullistaminen on onnistunut jo muutaman viikon, että hyvä alku siinäkin projektissa. ;)

Tässä vielä kuva satunnaisista poistetuista, joita löytyi jälkikäteen vielä jostain nurkista.
Sekalaisia poistettuja, mm. aikanaan lemppari, vaaleanpunainen hihaton neule, joka on edelleen ihana, mutta liian pieni.
Luulin joskus, että tyylini voisi olla romanttisen kerroksellinen Odd Mollyn ja Creamin tyyliin - ja ostin beigen nätin alusmekon, joka olisi voinut hiukan vilkkua päälle tulevan mekon alta. No, sitä päälle tulevaa mekkoa en koskaan löytänyt, ja alusmekko jäi käyttämättä, eikä se tyylikään ole ominta minua. Olen hiukan simppelimmän tyylin kannattajia. Siispä alusmekkokin sai lähteä, käyttämättömänä. Pois lähti myös ihan mukava pitkä hame ohutta mustan farkun näköistä materiaalia, ruskea liivi ja musta hellemekko.

Iso kasa kampetta lähti jo elokuussa itsepalvelukirppikselle kokonaispalveluun, koska oman hinnoittelun varaan jääminen olisi tarkoittanut, että vaatteet vieläkin pyörisivät nurkissa... Jotakin raportointia KonMari-vaateprojektistani vielä on tulossa. Toki projekti jatkuu jollain tahdilla myös muihinkin osa-alueisiin, kuten kenkiin ja isompiin laukkuihin, hajuvesiin jne.

2 kommenttia:

Rva Kepponen kirjoitti...

Wau - olet jaksanut puskea sitkeästi KonMaria läpi. Hyvä, hyvä!

Leonida kirjoitti...

Kiitos muru-Kepposka!

Näitä tein tuossa lomalla elokuussa vielä, mutta kuvien käsittely ja juttujen kirjoittaminen jäi vaiheeseen. On tuo projekti vieläkin kesken hiukan, mutta tilanne on hurjan paljon parempi kuin aiemmin!