Kuorrutettua punajuurikakkua

Appimurultani saaduista punajuurista tuli tehtyä myös makeaa herkkua tuliaisiksi kyläpaikkaan. Pidimme kyllä kanssaleipurini Pikkusiskon kanssa huolta, että sitä jäi myös kotiin. :) Resepti löytyi jostakin tämän syksyn Yhteishyvän reseptivihkosesta ja tässä se tulee hiukan versioituna:

KUORRUTETTU PUNAJUURIKAKKU
n. 12 isoa palaa tai 24 pientä

3          pientä punajuurta
150 g   margariinia
3          kananmunaa
1 dl      sokeria
1 dl      ruokokidesokeria
2 dl      vehnäjauhoja
1 dl      kaakaojauhetta
2 tl       leivinjauhetta
1/4 tl    suolaa
ripaus  kanelia

Kuorrutus
250 g   mascarponejuustoa
200 g   appelsiininmakuista tuorejuustoa
100 g   voita
3 dl      tomusokeria

1. Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Sulata rasva ja anna jäähtyä.
2. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon vuorotellen margariinin kanssa. Sekoita joukkoon raastetut punajuuret.
3. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (25 x 35 cm). Paista kakku 175-asteisen uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
4. Vatkaa ensin voi sileäksi, lisää sitten mascarpone ja tuorejuusto, sekä sihtaa mukaan tomusokeri. Vatkaa sileäksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle.
5. Leikkaa annospaloiksi ja koristele nonparelleilla.

 PS. Minä tein kuorrutusta kaksi annosta. Sitä jäi yli reilusti, ja maistui hyvältä mansikoiden kanssa!

Simpukoita, lohta ja rapuja - sekä huippuseuraa

Saimme jälleen kasaan Kätevien Emäntien tapaamisen. Tällä kertaa paikkana oli hra Kepposen vanhempien kesäkotina käytetty talo Kirkkonummella, jota Rva Kepponen emännöi rapujuhlissamme yhdessä Haltiakummin kanssa. Pompom-koristeluista vastasi Anna. Mukana menossa oli myös Mirka kesken tiukan kirjallisen työrupeaman.

Emäntämme olivat suunnitelleet ihanan menun ja fiksusti pistäneet rapujen syömisen vasta alku- ja pääruoan jälkeen - on nimittäin joskus tullut pää niin julmetun kipeäksi ravuista! :) Meillä oli suuunnattoman herkullisia simpukoita valkosipuli-valkoviini-tomaattiliemessä ciabattan kanssa alkuruoaksi, sitruunalohta paahdettujen perunoiden ja punajuurien kera hollandaisekastikkeella pääruoaksi, ja rapuja paahtoleivän ja tillin kanssa illan kohokohtana. Jälkiruokiakin oli kaksi (!): crème caramel (paahtovanukas) ja britakakku. Herrrrkullista! Kyllä pistivät Kepposka ja Haltiakummi pistäneet! Me muut auliisti nautimme.

Pompomit, simpukat, ciabatta ja cava.

Juhlatilan koristelua, sitruunalohi höysteineen, ravut ja majapaikan ihana järvinäkymä.

Minä unohdin ottaa kuvat herkullisista jälkiruoista, mutta niistä varmasti näkyy kuvia muiden blogeissa. Tämä ilta oli poikkeuksellinen siksi, että ensimmäistä kertaa kukaan meistä ei askarrellut. Silti meni myöhään ihan huomaamatta. Koko ruokailuoperaatio vei meiltä 5½ tuntia, mikä on kyllä henkilökohtainen ennätykseni. :)

Kiitos rakkaat Kätsyt niin kivasta illasta! Hauskuutemme jatkui myös sunnuntaina brunssin merkeissä, mutta siitä lisää toisessa jutussa.

Punajuuri punotti vieressä fetajuuston

Oletteko te saaneet tai kasvattaneet punajuuria, joiden satokausi parhaillaan on? Minä onnellinen sain apeltani pari kassillista punajuuria ja hykertelen itsekseni, että mitä herkkuja niistä teen. Siis vaikka inhoan ruoanlaittoa. Mutta kun punajuuresta saa niin herkkua!

Tänään löysin jääkaapista melkein täyden punaviinipullon, joka oli jäänyt sinne jo lauantaina. Onneksi on Vacu Vinin korkki pitämään aromit tallella, joten pullon sisältö oli vielä täysin juomakelpoista. Sen kaveriksi halusin jotain muuta kuin kinkkukiusausta. Pikkusiskon kanssa meillä oli tänään vapaapäivä, joten stressitasoni oli olematon, ja koin jaksavani tehdä jotakin spesiaalia ruoaksi tänään (lounas oli sekalaisia tähteitä lämmitettynä).

Tällä pohjustuksella on hyvä antaa tässä seuraava namiresepti, jonka alkuperäisen version poimin joskus netistä (ikävä kyllä en muista mistä), mutta jota olen muuttanut itselleni sopivaksi. Tähän ihanan lisän tuo rapeaksi paahdettu parman- tai serranokinkku, joka on vähemmän rasvaista kuin pekoni.

PUNAJUURI-FETASALAATTI

1 kg          tuoreita, kuorimattomia punajuuria
                 villirucolaa, Pehtoorin salaattia tms.
4 siivua    parman- tai serranonkinkkua (tai enemmän)
½ pkt        kreikkalaista fetajuustoa (palana)
½ pss        pinjansiemeniä
                 oliiviöljyä
                 savusormisuolaa tai tavallista
                 mustapippurirouhetta
                 hunajaa

1. Pese punajuuret juuresharjalla, leikkaa pois juuren päät sekä naatin jäämät, halutessasi vielä kuori ne. Leikkaa ohuehkoiksi lohkoiksi, siirrä kulhoon, jonne pirskottelet lorauksen oliiviöljyä, sopivasti sormisuolaa murskattuna sormissa pienemmiksi rakeiksi sekä ripaus rouhittua mustapippuria. Sekoita. Laita punajuurilohkot uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paahda uunissa noin 40 minuuttia lämpötilassa 200 C. Anna jäähtyä ennen käyttöä.
2. Pese salaatit, ota syrjään muutamia isompia lehtiä, revi loput pienemmiksi paloiksi, ja pyöräytä ne salaattilingossa kuiviksi. Asettele kokonaiset lehdet kauniin tarjoiluvadin reunoille ja kippaa loput salaatinlehdet lingosta keskelle salaattia. Lisää keskelle reilusti punajuuria (niitä jää luultavasti yli).
3. Paahda pinjansiemeniä kuumalla pannulla, kunnes ne hiukan saavat väriä ja tuoksuvat hiukan popcornille. Vahdi niitä koko paahtamisen ajan, sillä ne palavat hyvin helposti. Kun ne ovat paahtuneet riittävästi, kippaa ne jäähtymään vaikkapa kaksinkertaisen talouspaperin päälle.
4. Paahda kinkunsiivuja samalla kuumalla pannulla, kunnes ovat kutistuneet kasaan pekonin tapaan. Älä anna kärventyä, sillä se maistuu voimakkaasti kitkerälle lopputuloksessa. Nosta kypsennetyt kinkut niinikään talouspaperille jäähtymään. Rusenna rapeat siivut käsin rikki ja levitä murska punajuurien päälle. Murustele fetajuustoa kinkun ja punajuurien päälle reilusti.
5. Lisää paahdetut pinjansiemenet ja pirskottele oliiviöljyä päälle. Lopuksi valuta hiukan hunajaa salaatin päälle. Voit myös ripauttaa hiukan mustapippuria koko komeuden päälle viimeistelyksi.

 

Kokeilla voi myös vaihtaa fetan vuohenjuustoon. Leikkaa silloin vuohenjuustosta noin sentin paksuisia siivuja, paista ne kullankeltaisiksi pienessä määrässä voita ja asettele kauniisti salaatin päälle. Lisää siihen päälle oliiviöljy ja hunaja.

Olen jo bongannut Yhteishyvästä leivonnaisohjeen, johon tulee raastettua punajuurta. Tarvikkeetkin on jo hankittu, joten nyt tarvitaan vain sopiva hetki, että saan pyöräytettyä lisää punajuuriherkkuja!

Aurinkoa päivään

Aurinkopetini on lojunut terassilla ilman käyttöä jo kuukauden. Pehmuste on ollut turvassa sateilta, ja pieni pöytäkin katoksen alla. Siirrettävälle aurinkovarjollekaan ei ole ollut pahemmin käyttöä sitten koulujen alun. Tänään paistaa!

Tulin aamiaisen jälkeen terassille mielihuvini pariin: kupponen cappuccinoa vieressä, minä mukavasti aurinkopedillä ja tällä kertaa läppäri mukaan blogien lukemista varten! Useimmiten minulla on lehti, mutta blogien seuraaminen on jäänyt niin vähälle viime aikoina, että ihan harmittaa, joten päätin ottaa pienimuotoisen blogimaratonin.

Luettuani pari juttua lukijani alusta (kiitos vain Anna ja Jen) huomasin, kuinka ihanasti aurinko lämmittää, läheisten isojen koivujen lehdet havisevat tuulessa, noin 25 yksilön naakkaparvi liitelee korkealla sinisellä taivaalla ja juttelee keskenään, ja kuinka minua huvittaakin enemmän vain istua, katsella ja kuunnella. Tuntea sekä auringonpaiste että leppeä tuulenvire ihollani.

Siihen hetkeen piti pysähtyä. Vain havainnoimaan antaen ajatusten liitää.

Muistoja kesältä 2014:
Kauneushoitolassa terassilla. Yllätysaamiainen äidille sänkyyn. Opiskelukaverien kanssa illallisella. Valmistumislahja. Iltahetkimökkilaiturin lepotuolilla. Mökkigrillissä kärvähtänyttä pitsaa. Kaunis, kaunis kuu. 15 vuotta yhdessä, 11 naimisissa.

Lasten suusta ja päästä

Sain ehkä parhaan kohteliaisuuden ikinä, kun kolmasluokkalainen Isosisko kertoi kaverilleen, joka juuri oli saanut luvan jäädä meille syömään, että "meidän äiti ei tykkää ruoanlaitosta, mutta tekee ihan sikahyvää ruokaa!".

Se on todellakin laimeasti sanottu, etten tykkää laittaa ruokaa. Todellisuudessa inhoan kaikkea siihen liittyvää (syöminen on kivaa, tosin), ja se, että nykyään joudun pääasiassa vastaamaan arkiruoanlaitosta (koska olen kotona siihen aikaan ensimmäisenä), aiheuttaa minulle hurjasti stressiä ja ärsytystä. Pidän kyllä leipomisesta, joten täysin turhake keittiössä en ole, luojan kiitos!

Pikkusisko on sellainen pohtivainen tapaus. Hänellä on nyt kuusivuotiaana eskarilaisena erityisen paljon ajatuksia ja kysymyksiä elämän isoista asioista. Eräänä päivänä hän oli isänsä kanssa ruokapöydän äärellä, isä tietokoneen kanssa ja hän tussitaulun parissa. Isä ei saanut katsoa, mitä tyttönen tauluunsa raapusti, ennen kuin se oli valmis. Taulussa luki täysin virheettömästi kirjoitettuna:

RAKASTAN SINUA ISI
JOS MUSTA LUOVUT KUOLEN POIS

Huh, mikä viesti. Ja sitten hän pyyhki isi-sanan ja korvasi sen äidillä, että viesti menee perille myös minulle. Olemme usein puhuneet siitä, kuinka Pikkusisko ja Isosisko ovat parhainta, mitä meille on tapahtunut, ja että päivät, jolloin he syntyivät, olivat elämäni onnellisimmat. Ja että rakastan heitä aina, vaikka mikä olisi, ja vaikka mitä tekisivät. Näitä Pikkusisko joskus illalla miettii ja varmistelee, että "vaikka minä tekisin miljoona kertaa jotain tuhmaa, sinä silti rakastaisit minua".

Luimme juuri jotakin Grimmin saduista, jossa isä sanoo tyhmälle pojalleen, että tämä aiheuttaa vain harmia hänelle, eikä hän halua nähdä tätä enää ikinä. Minä siihen totesin, että olipa kamalasti sanottu omalle lapselle. Pikkusisko rutisti minua ja sanoi, että "sä et äiti ikinä sanoisi minulle noin". Ja oli tietenkin ihan oikeassa.

Olen iloinen, että pieni puhuu ja kyselee paljon, sillä siten olemme paremmin kartalla siitä, millaiset asiat toista pohdituttavat. Isosisko ei ole kysellyt yhtä paljon, sillä hän on luonteeltaan erityyppinen, mutta usein osaan kyllä lukea hänestä, mitä hän ehkä on ajatellut jostakin asiasta, muttei ole tullut sanoneeksi sitä ääneen. Jotenkin rivien välistä. Sitten kyselen häneltä, että oliko ajattelemani asia se, mistä kiikastaa, ja välillä on osunut oikeaan. Onneksi. Ja jos ei ole osunut oikeaan, tyttö on osannut arveluistani poimia oikean suunnan ja selvittää minulle, mitä on ajatellut, tai miltä on tuntunut.

Kuinkahan kauan vielä pääsen lasteni "pään sisään" näin suhteellisen vaivattomasti? Jossain vaiheessa lienen tunkeilija, jolle ei kerrota mitään ylimääräistä. Onneksi elämme tätä hetkeä!

Tämä ihanuus kortiksi odotti minua eräänä iltana yllärinä yöpöydällä - kuopus oli itse jo nukkumassa. <3 <3 <3