Tavaran karsimisen ytimessä Konmarin hengessä

Tässä on ollut tuloillaan kamppeidenraivausprojekti noin kolme vuotta jo. Nyt alkaa olla aika se aloitella, sillä koko kevään minulla on ollut todella paljon vaikeuksia löytää kaapeistani työvaatteita, eikä työhuoneessa mahdu askartelemaan, koska se on täynnä tavaraa.

Ohjenuorana aion käyttää Marie Kondon KonMari-kirjaa, josta olen lukenut noin puolet. Kirjan filosofia sinänsä on jo selkeä: karsiessasi vaatteita tai tavaroita, ota jokainen niistä käteesi ja tunnustele, puhutteleeko kyseinen asia sinua; pidätkö siitä aidosti. Jos kyllä, säilytä se; jos ei, hankkiudu siitä eroon. Yksinkertaista, vai mitä?

Aloitan kaikkein kiireellisimmin karsimista tarvitsevasta osa-alueesta, eli omista vaatteistani. Vaatteet jaotellaan alalajeihin, jotta karsiminen helpottuu. Aion lämmitellä aloittaen alusvaatteista (ne vievät vähän tilaa ja niiden karsiminen on suoraviivaista). Sitten jatkan yläosiin. Pohdinnassa on vielä, kasaanko sänkyni täyteen pitkähihaisia vai lyhythihaisia yläosia vai toppeja, vai kaikkia näitä kerralla. Samaan kasaan pitää kerätä siis KAIKKI kyseisen lajin vaatteet, myös ne talvisäilössä tai "melkein mahtuvat päälle" -kätkössä olevat. Jo siinä riittää hommaa, että kerää kasaan vaatekaapin liepeille kaikki laatikot, joissa tällaisia vaatekappaleita voi olla. Aikamoinen savotta, mutta jostain se pitää aloittaa, eikö?

Toivottavasti seuraavissa aiheesta kertovissa bloggauksissa alkaa jotakin edistystä näkyä. Aikataulua en projektille osaa vielä laittaa. Allaoleva kuva toimikoon inspiraationlähteenä...

Kuvan lähde

Kätevä päivä Hvitträskissä ja vähän muuallakin

Vihdoin pääsimme rakkaiden Kätevien Emäntien, Annan, Maritan, Leenan ja Mirkan kanssa tapaamaan oikein ajan kanssa. Sunnuntaiaamuna ponkaisimme kaikki klo 10 kattaukseen Peroba Cafén brunssille Espooseen. Ilmeisesti minulla oli kova nälkä, kun ainoa kuva, jonka sieltä otin oli tämä:

Peroba Cafén brunssilla...

 Brunssi oli oikein hyvä, ja vietin sen erinomaisessa seurassa. Suosittelen! Brunssilta lähdimme Mirkaa lukuunottamatta kohti Kirkkonummea ja Hvitträskiä. En ollut aiemmin siellä käynyt, enkä sen taustoista juuri tiennyt. Hyvä, kun tuli käytyä; opin taas uutta vuosisadan alun historiastamme...

Arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen ostivat 1901 Kirkkonummelta Vitträsk-järven rannalta 16 hehtaarin tontin ja suunnittelivat sinne talon sekä huvilan, ja myöhemmin puutarha-alueita. Päärakennuksen eteläsiiven suunnitteli Saarinen ja muutti sinne asumaan perheensä kanssa. Siipi toimii nykyään museona. Pohjoissiiven suunnitteli Armas Lindgren, ja myös asutti sen. Kyseinen rakennus paloi kokonaan vuonna 1922, ja sen paikalle Eliel Saarisen poika Eero suunnitteli uuden rakennuksen, joka valmistui vuona 1936. Siipiä yhdisti matala, kaikille yhteinen ateljeerakennus. Herman Gesellius suunnitteli päärakennusta vastapäätä olevan pikku huvilan, jonne niinikään muutti. Pikku huvilassa nykyään on Hvitträskin ravintola ja kahvila.

Hvitträskin pitkäaikaisimmat asukkaat olivat Eliel Saarinen, hänen vaimonsa Loja ja lapsensa Pipsan sekä Eero.

Hvitträskin eteläsiipi (Eliel Saarisen suunnittelema), matala, yhteinen ateljeetila ja mustavalkokuvassa alkuperäinen pohjoissiipi (Armas Lindgrenin suunnittelema), joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1922. Kuva on lainattu Hvitträskin nettisivuilta.

Eteläpuolen puutarhan suunnasta näkyy Herman Geselliuksen suunnittelema pikku huvila.

Rakennuksen eteläsiiven parvekkeen näkymä, sekä eteläsiipi edestä ja eteläisen puutarhan suunnasta.

Eteläinen puutarha

Pohjoisen puolen muotopuutarha ja näkymä huvimajalta. Vastarannalla näkyvästä kalliosta Jean Sibelius löysi vuonna 1911 Suomen ensimmäiset kalliomaalaukset, Vitträskin kalliomaalaukset.

Hvitträskin päärakennuksen alakerta on melko tummasävyinen ja synkkä. Tuvan kuriositeettina olevista renkaista tuli jollekin meistä mieleen ennemmin Fifty shades of grey kuin viinarenkaat, jotka ne todellisuudessa olivat. Niin kauan kuin vieras pysyi pystyssä renkaasta kiinni pitäen, hän ei ollut vielä liian juovuksissa - kertoi aiemmin paikalla käynyt vierailija meille.

Hvitträskin tuvan viinarenkaat

Saarisen perheen kortteeri, kyseinen eteläsiipi on rakennettu seitsemään tasoon, mikä teki tiloista sokkeloiset. Ylemmissä kerroksissa oli sävy vaaleampaa ja ikkunoista tuli valoa mukavasti. Eliel Saarinen oli itse suunnitellut muun muassa huonekalut tiloihin ulkokalusteita myöten.

Saarisen perheen lasten leikkihuone sekä kuvia leikkijöistä.

En ole mikään aktiivinen museokävijä, mutta tämä reissu oli mielenkiintoinen ja antoisa, sateisesta ilmasta huolimatta. Matkamme jatkui Evitskogiin turisemaan ja askartelemaan päivän päätteeksi. Minulle illasta tuli tuottoisa, kuten olin toivonut, sillä tarvitsin kortteja käyttöön, en niinkään onnittelukortteja. Tällä kertaa määrä korvasi laadun!

Quick and dirty -kortteja.

Päivä oli todella mukava, ja tällä porukalla on aina huippukivaa nähdä. Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa lasten seurassa, joten arvostin erityisesti tätä säkenöivän älykästä aikuisseuraa! ;)

Mitäs tässä onkaan tapahtunut viimeisen vuoden aikana "aikalisälleni"

Onpa aika rientänyt! Blogini on jäänyt pahasti paitsioon elämän tapahtuessa niin vahvasti muualla. Ei ole riittänyt aikaa tai energiaa tälle rakkaalle harrastukselle, mutta toisaalta, en ole myöskään kokenut niin suurta tarvetta blogata, että olisin kaikin voimin raivannut sille aikaa, kuten joskus hoitovapaan aikana esimerkiksi tein. Kuten sanottu, elämää on ollut niin paljon Blogistanian ulkopuolellakin.

Toukokuun ihanuuksia pihassamme ja pientareellakin.

Mistähän sitä aloittaisi. Vuosi sitten sain ratkaisukeskeisen valmentajan opintoni valmiiksi hiukan haikeana eroten mahtavasta opiskeluporukastamme; samaan aikaan sain työpaikan uravalmentajana; ja jatkoin psykologian perusopintojen suorittamista. Syksyn mittaan sain viimeisenkin psykologian kurssin suoritettua ja lisäopintoina hiukan positiivista psykologiaakin. Töitä olen tehnyt sen mukaan, mitä työnantajalla on ollut, myös palvelunmuotoiluun, sisällöntuottamiseen ja markkinointiinkin liittyen. Keväällä pääsin pitämään valmennuksia toisellekin yritykselle. Alallani on vähemmän kokopäiväisiä kuukausipalkkatöitä, ja useilla on niin sanottuja nollatuntisopimuksia tai tekevät työtä oman yrityksen nimissä. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on kuitenkin työllistyä kokopäiväisesti ja pysyvämmin. Olen parhaimmillani, kun ei tarvitse laskea tunteja. :)

Oppimiskäyräni on edelleen noususuuntainen ja nautin joka hetkestä uuden työn parissa. Olen tavannut huikean upeita ihmisiä, joiden kanssa olen saanut kulkea pätkän matkaa yhdessä, ja joista moni on jäänyt mieleeni pysyvästi. Valmennettavani ovat ehdottomasti parasta tässä ammatissa. Ja merkitykselliset keskustelut, joita käymme ei pelkästään urasuunnittelun tai työnhaun puitteissa, vaan valmennettavien koko elämän osalta. Saamani palaute on ollut kiittävää ja kiitettävää, mikä osaltaan on vahvistanut uskoani siihen, että valitsin oikein; minusta on tähän. En ole siis enää vain oman intuitiivisen ajatukseni varassa, että minulla olisi annettavaa näissä merkeissä. Se on ihan mahtavaa!

Asioilla on tapana järjestyä ja moni asia alanvaihtoni suhteen on loksahtanut paikoilleen. Toteutumattomia työunelmia on vieläkin ja hyvä niin. Olen jo nyt onnistunut uuden ja mielekkään työn etsimisessä nopeammin kuin kuvittelinkaan. Mitä kaikkea sitä tulevaisuus vielä tuokin mukanaan?!?

Tulppaaneja, vuohenjuurta ja hortensiaakin näköpiirissä.

Vuoden 2014 lukulista

Aiempien vuosien tapaan, olen myös vuoden 2014 pitänyt kirjaa lukemistani opuksista blogin sivulla Lukutoukan helmiä ja sikoja. Tässä viime vuoden listani. Nyt, kun opintoni ovat toistaiseksi ohi, toivon, että kaistaa vapautuu enemmän kirjoille.


Vuonna 2014 luetut kirjat:

• Tomuksi ja tuhkaksi - Patricia Cornwell. Joululahjakirjani oli taattua tavaraa. Monimutkainen, tarkasti kehitelty juoni ja tutut päähenkilöt. Viihdyin kirjan parissa, kuten aina joululomalla...
• Leijapoika - Khaled Hosseini. Epäröin tarttua tähän paljon kiitettyyn romaaniin itsesuojeluvaistosta: epäilin, että minua alkaa ahdistaa, jos tarinassa on paljon kurjuutta lasten elämässä. Onneksi lopulta pääsin yli pelostani, sillä Leijapoika on hieno kirja. Näkökulma on sen "vähemmän" hyvän ja sankarillisen pojan, ja siksi mielenkiintoinen. Viivyin kirjan tunnelmissa vielä tovin sen luettuani.
• Ellei - Carol Shields. Ihan mukava luettava, tarinassa äidillä hätä aikuisen lapsensa valinnoista, mutta kesti todella kauan saada tämä luettua. Kirja oli yöpöydälläni varmaan puoli vuotta, mutta yhtenäkään iltana en tempautunut ahmimaan koko kirjaa loppuun. Joskus niin käy. Silti aivan kelpo kirja, ei mikään turha luettava.
• Raja - Riikka Pulkkinen. Paljon kehuttu esikoisromaani. Tarina vei kyllä mukanaan, sillä kirjan hahmot olivat uskottavia ja tarinan halusi lukea loppuun. Mukavaa vaihtelua opiskelukirjoihin.
• Fine van Brooklyn - Mika Waltari. Pienoisromaani, jonka Waltari kirjoitti 1938 perustuen paljolti hänen omiin nuoruuden kokemuksiinsa Ranskan Carnacissa. Kirjan naishahmo on samaa turmeltunutta viettelijätärtyyppiä kuin Sinuhen Nefernefernefer. Kirjan miespäähenkilöä, jossa on paljon Waltaria itseään, kävi kovasti sääliksi, joskus hiukan jo nolottikin hänen lammasmainen ihastuksensa tuota tytönhuitukkaa kohtaan. Silti viihdyin tämänkin lyhyen kirjan parissa, sillä pidän Waltarin kielestä.
• Amerikkalainen elegia - Siri Hustvedt. Alennusmyynneissä tartuin muutamaan kirjaan, joita olin kaavaillut lukevani jo aiemmin. Olen iloinen, että tämä kirja vihdoin tuli mukaani. Hustvedt kertoo monipolvisen tarinan, kuvaa mielestäni aidosti päähenkilömiehen ajatuksia ja tuntoja. Ja kirjan haluaa lukea loppuun.
• Tarhapäivä - Eve Hietamies. Jatkoa Yösyöttö-kirjan tarinalle. Hietamies kuvaa mielestäni aidon oloisesti miehen ajatusmaailmaa. Tilanne kahden viisivuotiaan yksinhuoltajana, joskin toisen heistä väliaikaisena sellaisena, on aika raastava. Vastaavat ajat ovat tässä vielä itselläkin osin menossa, joten komppaan kirjan tapahtumia kyllä. Välillä jatkuva einesten lämmittäminen ja kasvisten poissaolo syömisistä alkoi öklöttää jostain syystä, ja ylipäänsä miehen elämäntilanne, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä, ahdisti. Onneksi lopussa oli valoa tunnelin päässä - minä pidän onnellisista lopuista. Luin kirjan niin vauhdikkaasti kuin pystyin; sen verran se tempasi mukaansa.
• Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus - Ben Furman. Jo melko vanha opus tarttui hyvästä nettikirjakaupan tarjouksesta mukaan pokkarina. Helppoa luettavaa, ajatuksenaihettakin antavaa. Ne, jotka ovat selvinneet elämässään hyvin vaikeasta lapsuudestaan huolimatta, pystyvät jollakin tapaa suhtautumaan menneisiin tapahtumiin voimavaroja, näkökulmaa, viisauttakin antavina, eivätkä ole jääneet menneisyytensä uhreiksi. Siinä vasta mietittävää.
• Näkökulman vaihtamisen taito - Antti S. Mattila. Opintoihin liittyvää kirjallisuutta, jonka luin suurella mielenkiinnolla. Näkökulman vaihtaminen eli uudelleenmäärittely (reframing) on taito, josta on hyötyä kenelle vain. Kirjassa valotettiin uudelleenmäärittelyn historiaa sekä annettiin monia käytännön esimerkkejä, miten taitoa on käytetty terapiamaailmassa. Oli hauska huomata olevansa samaa mieltä muun muassa yli 2000 vuotta sitten eläneen Epiktetoksen kanssa...
• Vieras mies tuli taloon - Mika Waltari. Olen ollut Waltarin suhteen vain yhden romaanin nainen, Sinuhen. En ollut tarttunut muihin Waltarin kirjoihin, vaikka tilaisuuksia on ollut. Löysin kirpputorilta kirjan, josta löytyi tämä ja Fine van Brooklyn -pienoisromaanit. Waltarin upea kielellinen kyky loihtia tunnelmia ja maisemia ihastutti jälleen. Surullinen tarina, joka kosketti.
• Paljaat luut - Patricia Cornwell. Taattua Cornwellin tyyliä. Koukuttava juoni, ja myös Scarpettan oma elämä oli vähemmän ahdistavaa kuin joskus menneinä vuosina. Luin nopeasti ja viihdyin kirjan parissa.
• Kohtuullinen määrä tieteellisiä psykologian artikkeleita sekä vaihteleva määrä lukuja useista alan oppikirjoista.

Se maailman helpoin marjahillo

Ennen joulua tein viemisiksi kyläpaikkoihin ja meille kotiinkin mustaherukkahilloa, joka joulun aikaan sopii hyvin esimerkiksi kalkkunan kanssa tarjottavaksi. Pidän siitä tosin myös puurossa tai vaikkapa maustamattoman jogurtin joukossa. Kiitos hillon älyttömän helposta reseptistä kuuluu Ullan unelmakakku -ohjelmalle. Katsoimme kyseisen jakson Pikkusiskon kanssa joulukuussa ja totesin, että siinäpä hillo, jota jopa minä voisin tehdä. En ole mikään hillonkeittäjä nimittäin.

Näin se menee...

MAAILMAN HELPOIN MARJAHILLO

500 g jäisiä marjoja (mustaherukoita, mansikoita, mustikoita, vadelmia, mitä vain haluat)
2 dl    hillo- ja marmeladisokeria

1. Kaada marjat mikronkestävään kulhoon. Kaada mukaan sokeri ja sekoita hyvin. Kuumenna täydellä teholla 3 minuuttia.
2. Sekoita hyvin. Jos haluat rikkoa kokonaisia marjoja, painele niitä kulhon reunoja vasten. Kuumenna vielä toiset 3 minuuttia täydellä teholla. Sekoita tasaiseksi.
3. Jaa hillo purkkeihin, kierrä kannet kiinni ja laita jääkaappiin hyytymään.

Hillo on mukavan irtonaista, ei mitään tököttiä, ja ainakin mustaherukan kanssa siitä tuli sopivan makeaakin. Purkit ja kannet kannattanee keittää, jotta ovat steriilejä, ja hillo säilyy pidempään.

Herkullista alkanutta vuotta 2015!