lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 - vähäisten luettujen kirjojen vuosi

Olen joka vuoden alussa listannut tänne edellisen vuoden luetut kirjani, kuten nytkin teen. Minulla on iso epäilys, etten ole muistanut merkitä kaikkia lukemiani kirjoja, sillä niitä on elämänvaiheeseen nähden hurjan vähän. Toisaalta, lukemattomien lehtieni pinotkin ovat korkeat, että taitaa olla niin, ettei tänä vuonna ollutkaan niin paljon aikaa tai inspiraatiota lukemiselle.

Pääsin unelmatyöhöni viime tammikuun lopulla, mutta se tarkoitti myös sitä, että päivisin työmatkoihin kuluu 1 h 15 min - 2 h, minkä lisäksi elämme lasten harrastusten suhteen todellakin ruuhkavuosia. Lapsia kuljetettiin syksyllä kuutena päivänä viikossa johonkin suuntaan, parhaina päivinä molempia eri suuntiin. Onnistuimme kuitenkin puolen syksyn paikkeilla saamaan kimppakyydityksiä osalle harrastuksista. Onneksi kevätpuolella jää jotain pois, mikä helpottaa kuljetusrumbaa selkeästi. Lasten mentyä nukkumaan en todellakaan tarttunut kirjaan, vaan lysähdin tv:n eteen, josta päästyäni sänkyyn jaksoin tosiaan lukea pari kolme sivua ennen kuin huomasin, että kirja nytkähtelee torkahtelun tahtiin. Siinä vaiheessa sitten oli parasta vain sulkea silmät.

Tälle vuodelle on tosin jo hyvä alku: yksi paksu kirja luettuna... Olen aina rakastanut lukemista, mutta muutama sivu iltaisin ennen kuin kirja notkahtaa kädestäni, ei vastaa haluamaani uppoutumista.

Joululomalla sain luettua ihan mukavasti, sen jälkeen influenssa naulitsi minut kodin rauhaan ja ensimmäistä päivää lukuunottamatta, jaksoin lukea lehtiä ja kirjaa varsin hyvin. Ihanaa! Oikeastaan tauti toi tervetulleen tauon. Tamiflu-lääkitys tepsi aika nopeasti ja säryt ja kuume katosivat, mutta olin voimaton useamman päivän. Eli en oikein voinut tehdä muuta kuin hyvällä omatunnolla lepäillä ja lukea. Nyt olen kyllä aika kiitollinen siitä.

Vuonna 2017 rakennusprojektimme alkaa vihdoin realisoitua ja suunnitelmien tarvetta on jatkuvasti, kuten myös valintojen. Saa nähdä, millainen on kirjasaldoni vuoden lopussa.

Vuonna 2016 luetut kirjat:
  • Samaa verta - Patricia Cornwell. Joululahjaksi toivoin kahta uusinta Cornwellia ja sain kuin sainkin. Joulunpyhät pelastettu. Tässä kirjassa jännitys säilyy pitkään, koska kieroa murhaajaa, jolla on henkilökohtainen agenda päähenkilöitä vastaan, ei voi tietää tai ainakaan arvata kovin helposti. Eikä tarina päättynyt tähän kirjaan...
  • Sydämenmurskajaiset - Markus Ahonen. Tämä on mielestäni Markuksen paras kirja. Juoni on kiehtova ja arvoituksellinen; lukijan pitää olla tarkkana, mistä itse pidän (yleensä arvaan murhaajat aivan liian helposti). Kirja on paksu, eli luettavaa on ihanan paljon.
  • Jäljet - Markus Ahonen. Kolmas Isaksson-dekkari, joka ilmestyi jo 2014. Pidän Isakssonista ja kirjailija on hyvä ystäväni. Odotan innolla, että pääsen käsiksi hänen uusimpaansa...
  • Kilpikonnien hidas tanssi - Katherine Pancol. Jatkokirja Pancolilta. Koukuttava ja hyvin kirjoitettu tarina. Odotan innolla kolmannen lukemista.
  • The Shadow Of Your Smile - Mary Higgins Clark. Taattua Higgins Clarkin jännitysviihdettä. Kiva lukea pitkästä aikaa kirja alkukielellään. Viihdyttävää, muttei jää mietityttämään.
  • Krokotiilin keltaiset silmät - Katherine Pancol. Todella mukaansa tempaava ja hieno kuvaus ihmisistä, jotka ovat samaa perhettä tai sukua, hyvin erilaisia, erilaisissa elämäntilanteissa ja miten ovat sellaisiksi tulleet. Kirjasarjan ensimmäinen. Toinen on jo luvussa...

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksyn tullen kesä taputellaan valmiiksi

Syksy on selkeästi tullut. Aamuisin sellainen 7-8 astetta on melkoisen vilpoista, kun edellisenä iltana ollaan nautittu 15 asteen lämmöstä. Ikkunasta näkyy vielä vihreää, mutta joukossa on paikoitellen jo hieman keltaistakin. On aika taputella kesä valmiiksi ja avata syli syksylle.
Välillä sai nauttia myös auringosta, vaikka ruskettumaan en ehtinyt.
On ollut mahtava kesä. Se vilahti ohi tosin hetkessä, mutta saimme toteutettua pitkäaikaisen haaveen perheen ulkomaanreissusta hyvän ystävän ja hänen perheensä majoittamana, eikä se reissu heti unohdu. Rakennusprojektin suunnittelu eteni pikkuhiljaa.

Oma loma-aikani oli pariin kesään ensimmäinen, jolloin varsinaista lomaa oli vain normaalit neljä viikkoa, sillä työni on täysipäiväinen. Mutta onnistuin pitämään etäpäiviä ja jonkun yksittäisen lomapäivän, jolloin loma tuntui pidemmältä. Työmatkoihin kuluu paljon aikaa päivässä, joten etäpäivä tuntuu huomattavasti pidemmältä, kun jää työmatkakulkeminen pois. Tätä lomaa avitti sekin, että taloudellinen paine oli huomattavasti vähäisempi kuin pariin vuoteen, joiden aikana opiskelin ja tein vain osa-aikaisesti töitä. Pystyimme siten säästämään matkakassaakin pitkin vuotta.
Voisi työtila olla huonompikin...
Kesän alku meni töissä käydessä ja väliaikaista kotia raivatessa ja tavaroille paikkoja etsiessä. Pihattomuuteen oli hiukan tottumista, mutta kyllä tilava parveke hyvällä näköalalla on oikein mukava asia sekin. Mies iloitsi puuttuvasta nurmikosta, tai lähinnä sen "leikkaamisesta". Ehdimme käydä myös Linnanmäellä - jälleen kerran yksi kahdeksantuntinen siellä. Kävin puuvuoristoradassa ainakin viisi kertaa, tytöt vielä useammin. Meillä kyllä koko perhe nauttii rannekkeista koko (ison) rahan edestä! Keksin, muuten, miten ylös-alas veivaavien laitteiden vatsanpohjaefektin voi lieventää, kun istuin jo ehkä kolmannetta kertaa sellaisessa: hengitä sisään ylös mentäessä ja puhalla suun kautta ilmaa ulos alas pudotessa. Auttaa!

Juhannusta vietimme tuttuun tapaan mökillä ja sen jälkeen tyttöjen kanssa jatkoin sukuloimaan yksittäisellä lomaviikollani. Väliin palasin töihin ja mieheni aloitti lomansa, joten sain omaa aikaa myös kotona. Varsin mukavaa sekin! Samaan aikaan muu perhe nautti lomastaan mökillä serkkujen kanssa kuten myös Tykkimäessä hurvittelemassa.
Hotelli Glon aamiainen vuoteeseen
Saimme järjestettyä mieheni kanssa meille myös parin yön loman hääpäivän vieton merkeissä, jolloin toisen yön vietimme tutussa hotellissa Helsingin keskustasta nauttien aamupalan huoneessa. Oli muuten todella herkullinen aamiainen. Huoneessa saimme ylipäänsä yllätyshemmottelua samppanjan ja käsintehtyjen suklaakonvehtien muodossa. Mies oli ollut huomaavainen ja tilannut minulle yllätykseksi kuohuviinipullon huoneeseen, mutta ihanana yllätyksenä molemmille se oli vaihtunut ilmaiseen samppanjaan!

Matkalle lähdimme heinäkuun viimeiseksi viikoksi Ranskaan; ensin Pariisiin pariksi yöksi, sitten Normandiaan Deauvilleen meren äärelle ja vielä takaisin yhdeksi yöksi Pariisiin ennen kotiinpaluuta.
Näkymä ystäviemme Pariisin kodin keittiöstä.
Kattopuutarhat ovat hurjan hauskoja, kun niitä ei kovin usein pääse tiirailemaan.
Näimme Eiffelin, emme tosin ylös jonottaneet, mutta kiipesimme sen sijaan Riemukaaren päälle muistaakseni 244 rappusta kapeata kierreportaikkoa pitkin ilman vettä. Oltuamme päivän verran Pariisissa Pikkusisko totesi, että tämä Ranska taitaa olla kyllä kiva maa. Niin on, ainakin näin vieraillessa. Silmä lepäsi Pariisin kauniissa arkkitehtuurissa, vaikka tällä kertaa ei aikaa sen ihasteluun ollut liikoja. Ehdimme kyllä tehdä myös hiukan ostoksia muun muassa lempikenkäkaupassani.
Erityisen pariisilainen näkymä makuuhuoneestamme sisäpihalle.
Vain Eiffel taustalla puuttuu.
Olimme varanneet yhden kokonaisen päivän Eurodisneylle ja se meni kyllä aamusta iltaan asti. Lapsille mahtava elämys, me aikuiset iloitsimme täysillä lasten kanssa ja ihastelimme pieteettiä, jolla kaikki oli rakennettu. Laitteet olivat hurjia tai hurjan hienoja tyyliin "juuri, kun luulit, että riemu päättyy, se jatkuikin vielä hetken". Eli odotukset ylitettiin monessa kohtaa. Ruoasta siellä en kyllä tässä yhteydessä mainitse mitään muuta kuin, että sekä meidän aikuisten että lasten mielestä maailman huonoin pikaruoka syötiin siellä. :D
Normandia oli jo jonkin verran tuttua seutua, Deauville tarkemmin ei, joten oli kiva sielläkin päästä pyörimään. Ystäviemme huvila oli muutaman minuutin pujahduksen päässä neljä kilometriä pitkästä hiekkarannasta, joten lapsille se tarjosi ihanan mahdollisuuden meressä uimiseen. Vuoroveden vaihtelu on melko suuri, joten rannalta löytyi aina myös simpukankuoria ihasteltavaksi. Merivesikin oli ehtinyt lämmetä ja oli lämpimämpää kuin mökkirannassa.
Vuokrasimme paikan päältä auton ja kävimme myös Mont Saint Michelin luostarivuorella - kiipesimme aivan ylös asti. Kyseisessä paikassa on maailman suurin vuorovesivaihtelu ja olikin mielenkiintoista päästä paikalle laskuveden aikaan, kun näki, miten kaukana vesi oli verrattuna postikorttikuviin, joissa saari on täysin meren ympäröimä. Kiehtovaa!

Honfleurissa vierailimme eksoottisessa perhospuistossa, jossa oli myös lintuja ja altaassa kaloja. Oikein hieno kokemus. Saimme pitää perhosia käsissä asti hyvinkin pitkiä aikoja.
Ruoka oli reissussa herkullista ja kaikenlaista pikkuyllätystä tuli vastaan. Eräässäkin Honfleurin kahvilassa tilasin cappuccinon kaveriksi pari tuulihattua, niin luulin. Sain tällaisen annoksen:
Kaksi nyrkinkokoista tuulihattua täytettynä vaniljajäätelöllä,
kuorrutettuna suklaakastikkeella ja ympäröitynä kermavaahdolla.
Ikävä kyllä pahoin pelkään, että ruokamyrkytykseni syy oli kyseisen kahvilan cappuccinon maito, sillä se oli ainoa, mitä kukaan muu minä nautti ja juoma maistui sen verran kitkerältä, että jäi puolet juomatta. Minä olen kyllä erityisen ruokamyrkytysherkkä ihminen ja tämä oli jo toinen kerta Ranskassa...

Lapsillakin oli mukavaa, sillä yhteispeli ystäväperheen tyttöjen kanssa sujui, oli seuraa ja tekemistä. Isommat tytöt pitävätkin nyt yhteyttä ja suunnittelevat seuraavaa vierailua, tällä kertaa tänne meille.

Matkan jälkeen mies palasi jo kotiin ja minä vielä lomailin hetken tyttöjen kanssa. Hoidimme koulunalun ostoksia, kävimme elokuvissa ja vietimme myös kotielämää, jota tytöt kesän mittaan olivat aika vähän viettäneet. Yhteistä aikaa on ollut paljon vähemmän johtuen juurikin pitkästä matkasta työpaikalle, joten teki hyvää nähdä enemmän lapsia.

Tontillamme kasvaa mustikoita ja puolukoita,
mutta niitä ei todennäköisesti ensi kesänä enää saa.
Nyt on jo totuttu koulunkäyntiin täältä parin kilometrin päästä ja harrastuksetkin selvillä syksylle. Kuljettamista suuntaan jos toiseen on jokaiselle arki-illalle, parhaassa illassa kaksi kertaa eri aikaan samaan suuntaan. Huh huh. Siispä on ollut ilo muistella mennyttä, rentoa kesää tämän hurjan pitkän jutun myötä.

Pimenevien iltojen iloksi aloitin jo kynttilöiden polttamisen. Kyllä syksyssäkin on puolensa, varsinkin näin kauniissa.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kukkien kirjoa ja vähän kuulumisia

Blogissani on ollut pidempään hiljaiseloa. En ole sitä halunnut kuitenkaan lopettaa, sillä haluan mahdollisuuden välillä tänne jotain kirjoitella, jos siltä tuntuu. Alun perinkään tätä blogia pystyttäessäni en havitellut suuria massoja lukijoiksi, sillä tärkeintä oli saada tästä varaventtiili omien ajatusten tuuletukselle ja parhaimmillaan ajatusten antoisalle vaihdolle muiden bloggaajien kanssa. Juuri sitä se on ollutkin.
Olen ollut pidempään myös tekemättä koruja ja askarrellut korttejakin aivan minimaalisesti, mikä on kummallista ottaen huomioon, miten paljon kummastakin touhusta olen pitänyt. Rakastan myös kirjoittamista, joten hiljaiselo täällä on poikkeuksellista. Syiksi olen haarukoinut oikeaastaan pari asiaa: perusjuttu eli ruuhkavuosien aiheuttama suht krooninen aikapula ja se, että nykytyössäni pääsen käyttämään niin paljon luovuuttani, ettei ole enää varsinaista tarvetta päästä luomaan uutta tänne blogin puolelle, sillä saan tyydytettyä luomisen tarpeen ja toisaalta tarpeen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa moninkertaisesti työssäni.
Vuoden alusta alkaen pääsin tekemään vuoden sijaisuutta erääseen henkilöstöalan yritykseen nimenomaan uranhallinnan konsulttina ja täytyy sanoa, että tässä tehtävässä koen voivani käyttää koko osaamisen palettiani, sillä työni on todella monipuolinen; valmentaminen on vain osa tehtäviäni. Myös yritys ja tiimini valtavan ammattitaitoisine ja etenkin mukavine kollegoineni on koko lailla unelmakuvio. Syksyllä selviää, jatkuuko työsuhde yli vuodenvaihteen. Jos kollegani saa pysyä asiakasprojektissa, jatkoa on tiedossa. Peukut siis pystyyn, että näin tapahtuisi.
Henkilökohtaisessa elämässäni onkin ollut talvesta asti haipakkaa enemmän tai vähemmän, sillä kiireisen perusperhearjen lisäksi olemme arkkitehdin kanssa piirtäneet talon pohjaa pitkään ja hartaasti ja nyt vasta saaneet sopivan pohjan lähetettäväksi talotoimittajille tarjouksia varten. Oma hommansa siinäkin. Olemme myös saaneet myytyä entisen kotimme ja asumme nyt (kalliilla) vuokralla rakentamissen ajan. Kivasti olemme jo tänne kotiutuneet, vaikka isommasta pienempään muuttaessa on todellakin aikaa vievää löytää tavaroille paikkansa ym. Tytötkin ovat jo tottuneet asumaan samassa huoneessa, mikä taitaa olla loppujen lopuksi ihan kivaakin, ainakin nukkumaan mennessä.

Se tästä status-päivityksestä. Muu perhe on jo lomalla, itselläni vielä viikon verran etähommia; sitten alkaa toinen loman pätkäni!

Aurinkoisia päiviä ja leppoisia lomahetkiä kaikille!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Kolme vuotta irtioton jälkeen

Kolme vuotta sitten tartuin tilaisuuteeni lähteä uudelle uralle. Viisitoista vuotta ICT-alalla vaihtui uuden opiskeluun. Missään vaiheessa en ole katunut irtiottoani, päinvastoin, vaikka tälläkin hetkellä töitä ei riitä joka arkipäivälle. Työ itsessään on mielettömän palkitsevaa ja valmennettavatkin ovat pääasiassa olleet erittäin tyytyväisiä palautteista päätellen. Työni on mielekästä ja energisoivaa, ja pakottaa minut olemaan läsnä juuri käsillä olevassa hetkessä. Ehdottomasti oikea valinta.

Vuosi 2013 oli tiukkaa pakertamista opintojen kimpussa: psykologian perusopintoja sekä ratkaisukeskeisen valmentajan oppia. Vuoden 2014 alussa päätin saattaa hakupaperini ajan tasalle, vaikka opinnot olivatkin vielä kesken, jotta voisin "haistella" mahdollisuuksia työllistyä uudelle alalle. Se kannatti, sillä kesäkuun alusta 2014 pääsin työnhakuvalmentajaksi ja sittemmin urasellaiseksi. Olen ikuisesti kiitollinen esimiehelleni ja yrityksen omistajalle tilaisuudesta, jonka hän antoi minulle tietämättä varsinaisesti, olenko hyvä valmentaja lainkaan. Palaute esimieheltäni on ollut jatkuvasti kiittävää ja olen saanut kuulla ihmetystä moninaisista taidoistani. Ammatillinen itsetuntoni on noussut kohisten. Eikä vähiten ihanien valmennettavien ansiosta, joilta saatu palaute on tämän työn suola.

Töitä oli vuoden loppuun varsin mukavasti ja enemmän oli tiedossa; kuukausipalkkatyö siinsi jo lähellä. Vuoden viime metreillä tuli kuitenkin tieto, että suunnitelluista valmennuksista vuonna 2015 toteutuisi vain murto-osa ja sain heittää kaivoon haaveeni täysipäiväisestä työpaikasta. Vuoden 2015 olen sinnitellyt sovitellun päivärahan voimin tehden uravalmennuksia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mikä ei varsinaisesti ole ollut ideaaliratkaisu perheelleni. Onneksi sain itselleni toisenkin työnantajan, jolle olen tehnyt töitä määräaikaisuuksin. Aikataulut ovat kolahdelleet pahasti viime syksynä ja olen joutunut kieltäytymään monista töistä vain sen vuoksi, että olen ollut osittain varattuna ensimmäisen työnantajan valmennuksiin. Niistä ei kuitenkaan ole riittänyt koko syksylle, joten ansiosidonnainen on huvennut tiuhaan tahtiin. On kuitenkin ollut erittäin mielenkiintoista ja valaisevaakin tehdä töitä kahdelle kilpailevalle yritykselle ja oppia, miten eri tavoin voi samat asiat hoitaa. Olen oppinut paljon molemmilta, myös siitä, mitä pitkällä tähtäimellä en halua.

Tiivistetysti täydellisen alanvaihdon plussat ja miinukset voisi kertoa näin:
+ Miten elähdyttävää onkaan ollut lähteä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, työtehtävistä ja koko alalta uuteen tuntemattomaan!
+ Rakastin opiskelua ja voisin opiskella lopun ikääni, mikäli joku siitä minulle maksaisi toimeentulon
+ Sain valtavasti uutta potkua ajatuksiini ja laajennettua perspektiiviäni
+ Olen päässyt käyttämään aiemmasta työurastani kertynyttä kokemusta ja näkemystä nykytyössäni, joten sekään ei mennyt millään mittapuulla hukkaan
+ Olen tutustunut sekä opinnoissani että töissä uljaaseen määrään mielenkiintoisia, erilaisia ja mahtavia ihmisiä
+ Olen nauttinut paljon vapaudestani olla kotona ja tehdä töitä myös täältä käsin
+ Olen saanut viettää paljon enemmän aikaa myös kotona neljäs- ja ekaluokkalaisteni kanssa. Sitä ei voi mitata missään rahassa.
+ Koen, että monta ovea on avoinna ja mahdollisuudet miltei rajattomat - tunne on voimauttava!
+ En mieti enää, jaksanko eläkeikään asti työelämässä
+ Koen entistä vahvemmin, että elämä kantaa
- Menetys on ollut suurin taloudellisesti. Nykytöissä on turha haaveillakaan entisestä tulotasosta.
- Tuntien laskeminen ja raportoiminen moneen suuntaan ei pitkän päälle innosta. Olen luonteeltani kuukausipalkkainen ja tällä kuviolla päädyn tekemään hurjia määriä ilmaista työtä.
- Toisinaan kotona opiskelu ja osin työskentelykin on ollut raskasta, sillä aikuiskosketus on välillä minimaalinen. Silloin pinna on tiukalla.
- On vaikeampi ottaa itsekkäästi aikaa itselleen, kun on niin paljon kotona. Jos lähtee säännöllisesti töihin muualle, pääsee automaattisesti "rauhaan" kodin tekemättömistä töistä ja voi keskittyä täysipainoisesti töihin.
- Välillä pohdin, jaksanko enää normaalia 8 tuntia päivässä työtahtia, vaikka työ olisikin mieleinen. On niin mukavaa saada pyykit ja tiskit hoidettua päiväsaikaan, ettei illalla tarvitse enää jaksaa.

Nyt seison jälleen uuden kynnyksellä. Uudet kuviot eivät ole vielä varmistuneet, mutta on hyvin mahdollista, että saan lähiviikkoina määräaikaisuuden valmentajan tehtävästä, joka on iso harppaus täsmälleen siihen suuntaan, mistä aloittaessani haaveilin. En uskalla siitä vielä enempää kertoa siltä varalta, että se menee mönkään. Kävi miten kävi, muutoksia on joka tapauksessa tulossa henkilökohtaisessa elämässä enemmänkin. Aloitamme rakentamisen myöhemmin tänä vuonna ja ensimmäisenä on edessä nykyisen kodin myyminen ja vuokralle muutto. Isoja muutoksia nekin.
Forrest Gumpin mukaan "Elämä on kuin suklaarasia; et koskaan tiedä, mitä saat" ja sepäs se onkin se huippujuttu! On kivaa, ettei tiedä, mitä kaikkea kivaa on tulossa. Sitä voi vain avata silmät aina uuteen päivään ja todeta vanhaan tapaan, että "uusi päivä, uudet kujeet".

Leppoisaa loppiaista ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Miltä näyttää kaapissa nyt - KonMari osa 16

Syksyn kiireissä "konmarinointini" on jäänyt vähemmälle, mutta päätin ottaa muutaman kuvan siitä, miten vaatekaappini ja laatikkoni ovat nyt järjestäytyneet, kun raivaamisesta on kulunut pari kuukautta. Yllättävän hyvin olen onnistunut ylläpitämään järjestyksen viikkaustapaa myöten, vaikka ne muuttuivat merkittävästi.
Vähän erilaista ennen ja jälkeen. Ennen-kuvaa on hiukan manipuloitu, jotta sain saman pätkän kaappia näkyville molemmista. Jälkeen-kuvassa alimmat hyllyt näyttävät melko tyhjiltä, sillä pyykkikaappi on täynnä.
Ostin Ikeasta paksusta pahvista tehtyjä laatikoita, joihin viikkailin leggingsejä ja jooga- ja juoksutrikoita, jotka eivät urheiluvaatelaatikkoon mahtuneet. Ne sopivat varsin hyvin hyllyjen perälle, sillä yletyn ottamaan, mitä haluan. Käytössä oleva yöpaita ja muuta viikattavaa puolipitoista säilytän kuvan alimmalla hyllyllä kotihousujen lisäksi.

Jostain sentään tingin: Marie Kondon mielestä kaikki neuleet pitää viikata, mutta oletan, että hänellä ei liene mitään silittämistä vastaan. Itse pyrin välttämään viimeiseen asti silityshommia, joten jotkut ohuet neuletakit on yksinkertaisesti ripustettava, jotta vältyn rypyiltä ja taitoksilta, joille pitäisi näyttää silitysrautaa. Suurin osa neuleistani on kuitenkin viikattu "jälkeen"-kuvan punaiseen ja valkoiseen laatikkoon.
Ripustinkaapissa kaikki hameet, paitikset, hupparit, rypistyviä neuleita, kankaiset puserot (ei trikoiset)
Ripustinkaapissa eroa entiseen ei varsinaisesti huomaa kuin minä, sillä kaappi on edelleen melko täynnä. Muutosta kuitenkin löytyy, sillä mieheni vaatteet mahtuvat nyt sinne paremmin (ripustinkaapin vasen puoli on hänen, pois rajattu kuvista). Omien vaatteideni osalta kaapissa roikkuu erilaisia vaatteita kuin aiemmin. Osa niistä on vaatehuoneesta siirtyneitä, osa hyllykaapista, ja kaikki trikoiset pitkähihaisest paidat ovat nyt avohyllyillä.

Katsokaapa, miten järjestys on säilynyt laatikoissa, joista aloitin koko touhun: alusvaate- ja sukkalaatikoissa!
Alusvaatelaatikko on hyvässä kunnossa parin kuukauden jälkeen, kuten sukkalaatikkokin. Se tosin on vajaa mustien sukkien kohdalta - ne ovat pyykkäämistä vailla.
Muutkin laatikot ovat priimakunnossa, vaikken niitä kuvannutkaan tähän. Vaatehuoneen mekot nykytilassaan vaativat vielä kuvaamisen, mutta edelleen harmittaa, että kuvat mekkojen karsimisesta katosivat, sillä niitä oli niin monta, että näky parisängyllä oli hyvin vaikuttava.

torstai 17. syyskuuta 2015

Jakut ja housut jakoon - KonMari osa 15

Projektini jatkui taannoin jakkujen ja bleiserien sorttaamisella. Suhteellisen helppo homma, sillä niitä löytyi vain yhdeksän kappaletta. Toisaalta muistoja niiden myötä tuli todella monen vuoden takaa, jopa suurin piirtein vuodelta 1999! Vaatehuoneessa olivat roikkuneet muutaman vuoden täysin käyttämättä osa, ja pari mustaa jakkua vaatekaapissa silloin tällöin käytössä. Jostain varaston perukoilta löytyi vielä joku liian pieni bleiseri.
Vasemmalla lilat hame & jakku sekä vanharoosa jakku. Keskellä liian pienet musta bleiseri ja hame. Oikealla silkkinen mittatilausbleiseri ja -hame.
Työssäni en ole vuosikausiin tarvinnut jakkupukutyyliä lainkaan, joten sen tyyppiset vaatteet ovat roikkuneet kaapissani odottamassa niitä harvoja tilaisuuksia, jolloin niitä on tarvis käyttää. Nyt kokeilin kaikki läpi ja totesin, että suurin osa ei mahtunut nätisti kiinni. Pari ajatonta kappaletta päätyi talteen (kuvassa musta, pitkä bleiseri ja siniharmaa), jos vaikka nappi mahtuisi jonakin vuonna kiinni, mutta lopputuloksena yhdeksästä jakusta ja bleiseristä jäi jäljelle vain KAKSI! Nekin molemmat uusia tämän kesän ostoksia. Ja vain toinen niistä siisti työkelpoinen versio. Huoh. Pitänee säästää, että pääsee jakkuostoksille, sillä nykytyössä on tullut vastaan tilanteita, joissa housupuku tms. olisi ollut varsin passeli asu. Onneksi meillä naisilla on kuitenkin valinnanvaraa ja esimerkiksi kotelomekkoja minulta vielä löytyy. :)

Kuvat muista poistetuista jakuista ja bleisereista lienevät samassa bittitaivaassa kuin mekkokuvatkin. Harmillista sähläämistä!

Suorat housut kävin kirpparille lähtemisen paineessa hurjan nopeasti läpi ja kuvia otin vain poistetuista.
Vasemmanpuoleiset eivät koskaan käytetty, kolmet muut housut todella tiiviissä käytössä olleet ehkä kymmenen vuotta sitten...
Oli siellä joitakin suoria housuja vielä, jotka jäivät kaappiin. Yhdet paksusta silkistä tehdyt siniharmaat sujautin saman asun bleiserin ja hameen kaveriksi liian pienten lempivaatteiden laatikkoon, sillä puku on mittatilauksena teetetty ja tyyliltään ajaton. Jää nähtäväksi, kärräänkö parin vuoden päästä nekin pois, vai voinko ottaa ne vielä joskus käyttöön. Ainakin karkinsyönnin kohtuullistaminen on onnistunut jo muutaman viikon, että hyvä alku siinäkin projektissa. ;)

Tässä vielä kuva satunnaisista poistetuista, joita löytyi jälkikäteen vielä jostain nurkista.
Sekalaisia poistettuja, mm. aikanaan lemppari, vaaleanpunainen hihaton neule, joka on edelleen ihana, mutta liian pieni.
Luulin joskus, että tyylini voisi olla romanttisen kerroksellinen Odd Mollyn ja Creamin tyyliin - ja ostin beigen nätin alusmekon, joka olisi voinut hiukan vilkkua päälle tulevan mekon alta. No, sitä päälle tulevaa mekkoa en koskaan löytänyt, ja alusmekko jäi käyttämättä, eikä se tyylikään ole ominta minua. Olen hiukan simppelimmän tyylin kannattajia. Siispä alusmekkokin sai lähteä, käyttämättömänä. Pois lähti myös ihan mukava pitkä hame ohutta mustan farkun näköistä materiaalia, ruskea liivi ja musta hellemekko.

Iso kasa kampetta lähti jo elokuussa itsepalvelukirppikselle kokonaispalveluun, koska oman hinnoittelun varaan jääminen olisi tarkoittanut, että vaatteet vieläkin pyörisivät nurkissa... Jotakin raportointia KonMari-vaateprojektistani vielä on tulossa. Toki projekti jatkuu jollain tahdilla myös muihinkin osa-alueisiin, kuten kenkiin ja isompiin laukkuihin, hajuvesiin jne.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Mites ne pitkähihaiset? - KonMari osa 14

KonMari-projekti jatkuu... Luulin pitkähihaisten karsimisen olevan se suurin homma, koska niitä on monta. Loppujen lopuksi jouduin tekemään jaottelun iloa tuottaviin ja pois vietäviin nopeaan tahtiin, sillä piti saada lasti itsepalvelukirppikselle vauhdilla. Siispä se hieno kasa kaikista pitkähihaisistani jäi kuvaamatta, kun keskityin Marie Kondon oppien vastaisesti niihin puseroihin, joista hankkiuduin eroon. Tehokasta toimintaa, tosin.

Monta hyvää ja ihanasta materiaalista, kuten silkki, tehtyä paitaa lähti pois, joku liian pienenä, joku täysin sopivana, mutta vääräntyylisenä tai -värisenä, yhteensä 18 kappaletta. Toisaalta, jäljelle jäi lähinnä niitä paitoja, jotka voin valita kaapista päälleni milloin vain. Ehkä sinne jäi vielä jokunen pusero, joka ei niinkään tuota iloa, mutten ole valmis vielä hankkiutumaan eroonkaan.

Yksi syy, miksi on hyvä, että paitoja, kuten alusvaatteita ja sukkiakin, jäi jäljelle enemmän kuin vähemmän, on se, että työssä käydessäni arki-iltaisin tulee pyykättyä harvemmin. Etenkin taas tänä syksynä, kun työni vie minua toiseen kaupunkiin, miehelläni on arki-illan ruoanlaiton ja lasten harrastuksiin kuljettamisten kanssa sen verran hommaa, ettei pyykkäys ole ensimmäisenä to do -listalla.

Olen ottanut kuvat jo aiemmin, mutta koulujen alun jälkeen projektini raportoiminen jäi odottelemaan aikaa parempaa. Kuvat "konmarinoinnin" jälkeen vielä puuttuvat, mutta laitan niistä erillisen jutun, kun ehdin paremmin kuvata.
Paikat, joissa pitkähihaisiani aiemmin säilytin.
Pitkähihaisiani oli sullottu vaatekaapin hyllylle lyhythihaisten ja leggingsien joukkoon, kuten myös henkareihin vaatekaappiin. Miehen vaatteet hädin tuskin mahtuivat henkareille. Nyt mahtuu! Vaatehuoneen ripustimiin jäi jokunen juhlapaita, mutta mekkojen karsimisen jälkeen sinne mahtuu myös Isosiskon ripustettavat vaatteet, mikä oli yksi perimmäisistä tämän veivauksen tarkoituksista.
Poistettuja pitkähihaisia 18 kpl.
Laskin, että jäljelle jäi vielä kahdeksan paitapuseroa, valkoisesta ja liituraitaisesta mustasta sekä punaisesta työkäyttöön sopivasta paidasta (jotka juuri nyt kinnaavat hiukan) rennompaan vapaa-ajan paitaan sekä juhlavista materiaaleista tehtyihin paitoihin. Trikoisia tai neulostakkeja jäi kolme, ja ovat aktiivisessa käytössä (tummanharmaa, musta, rusehtavanharmaa). Pitkähihaisia trikoopaitoja- tai neulospaitoja jäi 14 kappaletta, joista osa on vain kotikäyttöön, osa vapaa-ajalle, mutta on siellä työkelpoisiakin pari. Muita pitkähihaisia, kuten sifonkisia ja juhlavia sekä työkelpoisia paitoja jäi vielä seitsemän. Yhteensä näitä jäi vielä 32 kappaletta!

Tuli juuri mieleen paitoja katsellessani, että jos en pitäisi värikkäitä vaatteita koskaan, pääsisin paljon pienemmällä vaatevarastolla. Mielessäni aina pohdin, että olisipas hienoa, jos olisi vaatevarasto mustaa, harmaata, valkeaa, jotain ruskeaa, hillittyjä värejä, olisi niin paljon helpompaa yhdistellä vaatteita keskenään. Mutta sellainen vaatevalikoima näyttää tylsältä, enkä jaksaisi aina huidella värikkäiden huivien kanssa menemään, että olisi jotain väripilkkuja, vaikka olisikin "klassisen tyylikäs".

Tykkään väreistä ja siksi minulla onkin vaihteleva määrä hillitynväristen vaatteiden lisäksi turkooseja, punaisia, violetteja, vaaleanpunaisia ja korallinvärisiä vaatteita, jotka piristävät mieltäni!

Olisin raportoinut kuvien kanssa mielelläni myös mekkorumbastani, mutta ilmeisesti kamerasta eivät moninaiset mekkokuvani ole siirtyneet koneelle ja nyt ovat tyystin kadonneet. Ehkä otan vain kuvan vaatehuoneen tangosta, jossa jäljelle jääneet luomukset roikkuvat. ;)