sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Uusi vuosi - mikä muuttuu, vai muuttuuko mikään?

Lähestyn viittäkymppiä uhkaavasti. Vuodet ovat vierineet hurjaa vauhtia ja olen yrittänyt muutosta moneen kertaan. Olen saanut tehtyäkin muutoksia, suurimpana ehkä alanvaihto kahdeksan vuotta sitten. Mutta sitä en ole saanut muutettua, että syön kulutukseeni nähden liikaa ja liikun liian vähän. Yrityksistä huolimatta. Ja nyt alkaa olla se kohta, jossa määritellään, millaisen vanhuuden tulen elämään. Eli tarttis tehrä jotain.

Aikuisiällä olen kokeillut jos jonkinmoista kikkaa, keinoa ja metodia. Pari kertaa olin ihan itsenäisesti vuoden kerrallaan karkitta, Jossain kohdassa kokeilin "semikarppausta", koska en nähnyt täysipainoisen karppauksen sopivan itselleni, ja sekin muistaakseni meni ihan hyvin. Mutta jäi pois jostain syystä.

Vuonna 2018 kokeilin Maikki Marjaniemen Jenkkakahvoista tiimalasiksi -ohjelmaa, jossa oli paljon tärkeitä elementtejä. Siinä myös oli tietoa ja materiaalia syistä ylenmääräisen tai tunnesyömisen, tai ylipäänsä tunteiden kontrolloimisesta syömisen/syömättömyyden avulla. Sinänsä täysin oikeaa asiaa. Silti en sitä jaksanut "vetää loppuun", tai että siitä olisi jäänyt erityisen hyviä tapoja itselleni. Silloin aika ei ollut oikea, sillä perheessä oli raskas aika ja huolta lapsesta. Ei ollut kaistaa, eikä voimavaroja omille asioille riittävästi.

Vuoden 2020 kesällä aloitin 8 viikkoa -ohjelman, jossa siinäkin oli monia hyviä ja oleellisia juttuja. Vedin sen läpi, mutta kyseinen ohjelma ei ollut itselle se pysyvä juju. Paino kyllä putosi kiitettävästi tuossa ajassa, kuten siinä oli tarkoituskin, kun tiettyjä hiilihydraatteja rajoitettiin, lisättiin proteiinia ja rasvaa ravinnossa. Eli ohjelma oli sellainen vauhtistartti rasvanpoltolle ja sitten vain oli tarkoistus jatkaa sen ylläpitämistä. Mutta ruokarajoitukset, ruoan valmistaminen ja kaikenlaiset kummalliset reseptit olivat liian työläitä. En voinut syödä kokonaan samaa ruokaa muun perheen kanssa, mutta olisi vain pitänyt tehdä omia sörsseleitä ja pistää perhe syömään niitä myös. Sinänsä ihan hyviä ruokia ne olivat, mutta lapsilla ei kyllä mikään kukkakaalisose, josta itse pidän, korvaa perunamuussia. Ja koska inhoan ruoanlaittoa, ja mieheni on perheen pääkokki, sanomattakin selvää on, ettei tällainen systeemi ollut kovin kestävä.

Näissä molemmissa yllämainituissa ohjelmissa oli saatavilla myös Facebook-ryhmät, joissa sai tietoa ja vertaistukea, jos niin halusi. Itse en oikein niistä hyötynyt, en jotenkin koe itselleni hedelmälliseksi avautua jollekin satoja ihmisiä täydelle ryhmälle yhtään mistään, vaikka olisivatkin samassa veneessä. Kokeilin kyllä sitäkin ihan avoimin mielin, mutta se ei tuntunut omalta. Ennemmin päädyin tsemppaamaan muita. Sitä teen työssäni jo niin paljon, että pitää välillä saada tsemppiä itse.

Viime kesänä tartuin Muutos-valmennukseen ja pokkana sitouduin heti 12 kuukauden ajaksi. Siinä aikajänne on järkevä, periaatteet sellaisia, jotka itsekin allekirjoitan, kuten "tehdään pieniä muutoksia kerrallaan eri osa-alueilla, aloitetaan yhdestä, tehdään siitä tapa ja rutiini, sitten vasta seuraava tapa käsittelyyn". Aloitin ohjelman kesälomalla, jolloin oli aikaa itselle. Ehdin muutaman viikon ohjelmaa toteuttaa, kun tuli vastaan sappirakonpoistoleikkaus, joten ohjelma vaan tauolle. No, syksy oli aika haastava työn ja jaksamisen puolesta, joten otin valmennuksesta taukoa koko loppuvuoden. Ja nyt ohjelma alkaa jälleen huomenna viidennen viikon materiaaleilla.

Tänään olen käynyt läpi muistiinpanojani ja ajatuksiani sekä tästä Muutos-valmennuksesta sekä noista aiemmista, sillä vastaavanlaisia pohdintoja olen elämän varrella aiemminkin tehnyt. Nyt on kirkastunut se, että se oma MIKSI-kysymykseni vaatii syvällisempää pohdintaa. Päämotiivini elämänmuutokseen ei kanna tarpeeksi pitkälle näköjään, kun aina jää kaikki kesken alun innostuksen jälkeen. Myös voimavarani ovat kerta kerran jälkeen olleet liian vähäiset. Omat voimavarani tai kotoa tai muualta saatu tuki. Mutta suurimpana ehkä mietityttää tuo syy, miksi haluan jotakin muuttaa. Mitä haluan tilalle ja sitä rataa.

On mietittävä vastauksia MIKSI-kysymykseen erottaen ulkoa tulevat odotukset, paineet, toiveet ja sisäiset, omat uskomukset, oletukset, tarpeet vastata ulkoisiin vaatimuksiin. Mikä on minulle oikeasti tärkeää? Millaista elmää haluan elää?

Kumma kyllä, en ole saanut edes sappirakon poiston jälkeen mitään kirkastavaa ajatusta, että terveys on kaikkein tärkeintä. Tiedän toki koulutettuna ja järkevänä ihmisenä, että jos ei ole terveyttä, ei ole mitään muutakaan, kuten tiedän, että jos ei ole hyvää unta, ei pian ole paljoa muutakaan. Mutta se ei tunnu riittävän motivaatioksi. Siinä sitä silti istua nökötän illat sohvalla puputtaen jotain makeaa, enkä pistä kovin usein nenääni uloskaan, kun ei enää tarvitse edes töihin lähteä kotiseinien sisältä.

Ja huomaan olevani jollain tasolla tyytymätön, vaikka perusonnellinen tyyppi olenkin. Onneksi kotona muuten on jo parempi tilanne, lapsen kohdalla huoleni on hälvennyt ja muutenkin meillä on helpompaa kaikin puolin. Työtäni rakastan ja saan siinä flow-kokemuksia. Koen tekeväni ennen kaikkea merkityksellistä työtä ja koen voivani vaikuttaa asioihin. Eli sillä puolella asiat ovat olleet hyvällä tolalla jo reilun vuoden. Tosin, työni vaatii paljon palautumisaikaa, jota en ole pystynyt itselleni tarjoamaan riittävästi. Parisuhteessa on sellainen nääh-kausi menossa, emmekä ole jaksaneet siihen panostaa niin kauan, kun on voimat ja energia mennyt arjen ylläpitämiseen lapsen vaikeassa elämänvaiheessa. Se on säteillyt monta vuotta koko perheeseen, ja silloin parisuhde meni ikäänkuin telakalle, ihan sovitustikin.

Ja vaikka parisuhteessa menee niin tai näin, koen, että minun pitäisi löytää itseni ja sen, mitä itse tarvitsen, jotta voin miettiä, mitä parisuhteessa tarvitsen. Eli joka tapauksessa savotta alkaa omasta itsestä.

Kirjoitin tänään muutaman kysymyksen itselleni vuotta 2022 varten:

  1. Kuka olen tänään?
  2. Mitä tarvitsen voidakseni hyvin?
  3. Mikä on minulle oikeasti tärkeää?

6 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Viisaita puhut, olkoon aarrekartta pienenä/suurena apuna tälle vuodelle <3

Leonida kirjoitti...

Kiitos murunen! Vaikka puhe on helppoa, teot vaikeita... Saa nähdä, mitä aarrekartta tuo mukanaan. Maltan tuskin odottaa! <3 <3

marikan polut kirjoitti...

Tässä sun kirjoituksessa nousee esiin se, mitä joskus itse pohdin:

kun tarvitsisi muutosta elämässä, elintavoissa ja jaksaakseen - ja silti oma jaksaminen /voimavarat ovat sillä tavalla vähissä ettei tahdo jaksaa ylläpitää muutosta - mikä silloin neuvoksi?

Rva Kepponen kirjoitti...

Minulla on aivan samanlainen ongelma, en tunnu löytävän motivaatiota ja voimavaroja omasta terveydestäni huolehtimiseen. Edes kaksi puhjennutta sairautta ei ole ollut riittävä kannustin elämätapamuutoksiin.

Leonida kirjoitti...

Juu, Marika, ikiaikainen dilemma, jonka kanssa olen pähkinyt hyvinkin pitkään.

Tuo Muutos-valmennus vaikuttaa todella hyvältä, kun ajattelen sitä vuoden kestävänä ohjelmana, jolloin todella juurrutetaan niitä uusia tapoja pikkuhiljaa ja toistojen kautta. Vaikka väittävätkin etenevänsä hitaasti, niin minulle edetään ihan liian nopeasti. Minulle riittäisi yksi muutos harjoiteltavaksi per kuukausi, ennen kuin esiteltäisiin mitään uutta muutosta, josta pyritään saamaan tapa. Nyt uusia tapoja tulee 1 per viikko tai kaksi viikkoa.

Mutta edelleenkään, viikolla 5, en ole pystynyt kirkastamaan itselleni tuota motivaatiota, että miksi haluan muutosprosessiin ryhtyä, jotta se olisi kirkkaana mielessä aina valinnanpaikoissa... Että kotitehtävät siinä mielessä on vielä tekemättä.

Leonida kirjoitti...

Kepposka, jospas tekisi itsekseen jonkun ihan pikkiriikkisen muutoksen jollain saralla (syöminen, liikkuminen, uni, henkinen hyvinvointi jne) eli tekisi vaan jonkun pikkujutun eri tavalla, paremmalla tavalla ja toistaisi vaikka kaksi kuukautta. Kyllä siitä tavan saa, kun muistaa sitä toteuttaa. Ja sitten miettii toiselta saralta jonkun toisen pikkiriikkisen muutoksen.

Jostain syystä sairauskaan ei aina auta sen motivaation löytämiseen. Mutta mikä siinä on, että on niin vaikeaa pistää omaa itseä ykköseksi ja kohdella kehoa paremmin? Sitä huolehtii kaikista muista, kaiken maailman lasten kaulaliinoista ja paljaista nilkoista ensin, mutta itsellä tynnyri mahan ympärillä vaan kasvaa, kun ei jaksa lähteä liikkumaan tai miettiä, mitä suuhunsa laittaa.

Tässä Muutos-valmennuksessa on niin paljon pohdittavaa samaan aikaan, kun pitää tarkkailla tuntemuksia, vatsan täyttymistä ym., että se vaatii siinä mielessä aika paljon huomiota - mikä toki kerrottiin heti alussa.

Saa nähdä, mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään. Tsemppiä meille kaikille! <3