perjantai 1. lokakuuta 2010

Joulu se tulla jollottaa

Nyt suitsutan joulua! Jos et tykkää jouluhässäkästä, voit lukea tästä tarinasta vaikkapa jälkikirjoituksen. Se ei liity mitenkään jouluun.

Olen jouluihminen. Tykkään valtavasti joulunalusajasta ja joulusta itsestään. Lahjoja on ihana antaa, ja parasta on, kun saa tehdä itse joulukortit. Joulukuussa on mukava tunnelmoida kynttilänvalossa joululauluja kuunnellen ja taloa koristaen joulukuntoon. Minua ei yhtään häiritse kauppakeskuksissa marraskuussa alkava joululauluralli, koska joulu on kerran vuodessa vaan!

Melkein joka vuosi olen askarrellut osan joulukorteista itse, mutta koskaan en ole vielä saanut niitä kaikkia tehtyä - ehkä siksi, että niitä yleisesti ottaen annetaan tai lähtee matkaan noin 50 kappaletta. En aio tehdä kaikkia tänäkään vuonna, mutta jokusen kuitenkin. Tarvikkeet on jo hankittu; viimeiset Kädentaitomessuilta Helsingistä.

Paketointikin on ihanaa alkaen siitä, kun mietin, mikä olisi tämän joulun teemaväri. No, usein sen määrittelee myös Ikea, koska sieltä löytyy edullisimmin näyttävät nauhat, pakettikortit ja paperit. Usein yhdistelen Ikean nauhoihin muualta hankittuja papereita. Monta kertaa on ollut herkullisia metallivärejä, kulta- tai hopeanauhaa, mutta ruskea lahjapaperi ja peruspunaiset nauhat houkuttavat myös.

Joulun fiilistely on jo alkanut. Tyhjensin viimevuotisen joululahjalistan, ja aloin listailla joululahjaideoita sekä Isosiskon jo miettimiä toiveita. Listalla on kylläkin myös muutamia syntymäpäivälahjoja, sillä erinäisillä lapsilla on syntymäpäivät marras-joulukuussa. Olen jo saanut ensimmäiset joululahjatoiveet!

Vuosien joululahjaharjoittelun vinkit:
1. Aloita joululahjojen suunnittelu jo syys-lokakuussa.

2. Seuraa sitten tarjouksia, joista voit napata haluamasi lahjat piirun verran edullisemmin kuin muuten.

3. Osta selvät tapaukset mieluiten jo lokakuussa.

4. Hanki suklaa- ja karkkilahjat heti, kun valikoimaa on ilmestynyt tarpeeksi kauppoihin. Hanki myös paketointitarpeet heti, kun niitä ilmestyy kauppoihin, jotta varmasti saat haluamasi.

5. Anna vaikeiden tapausten hautua marraskuussa.

6. Ja hanki ne viimeistään joulukuun alussa.

7. Älä vain lähde haahuilemaan kauppoihin, että mitäs sieltä löytyisi sille ja sille, ellet ole valmistautunut käyttämään joululahjaostoksiin hirmuisen paljon aikaa.

8. Paketoi kaikki paketit joulutunnelmissa glögin kanssa jonakin ihanana joulukuun iltana ilman stressiä ja nautiskellen. Käytännössä minä tarvitsen useamman illan, mutta glögillä maustettuna ne illat ovat ihania!

Tähän listaan ei ole kirjattu vinkkiä lahjojen tekemiseen, joka minua houkuttaisi kovastikin, koska nykyolosuhteissa minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten saisin sellaisetkin hoitumaan. ; )

Lista on muuten tarkoitettu joulufanille, joka tykkää hoitaa jouluasioita monessa pätkässä matkan varrella fiilistellen. Jouluhässäkkää inhoavat voivat sitten tehdä kuten eräskin lähipiirini mies, joka jouluaatonaattona lähtee ostoskierrokselle melkein tyhjiin kauppoihin; tietää, mitä ostaa; käyttää paketointipalveluja, missä pystyy; ja tulee tehokkaan kierroksen jälkeen tyytyväisenä kotiin kaikki tarvittava hankittuna. Se on tehokasta, jos mikä!

Mutta minä pyrin nauttimaan lahjaostoksista rauhallisella mielellä, vaikka työssäkäyvänä perheenäitinä joudun miettimään myös sitä, paljonko aikaa niihin voi käyttää. Siksi teen täsmäostosreissuja sitä mukaa, kun lahjalista valmistuu. Ensimmäiset joululahjat on jo hankittu!

Jälkikirjoitus: Olin kirjoittanut tämän tekstin jo viime sunnuntaina, mutta se jäi viimeistelemättä ja julkaisematta. Sunnuntai-illan nimittäin vietin Isosiskon kanssa päivystyksessä katkenneen olkaluun vuoksi. Kipsi on olkapään reunasta sormien juureen asti neljä viikkoa paikallaan. Siispä jouluajatukset ovat kummasti siirtyneet sivuun. Ehkä kirjoitan jutun tuostakin tapaturmasta jossain vaiheessa, tai sitten en. Oli niin sydäntäsärkevää seurata oman rakkaan lapsen kärsimystä siihen asti, kunnes kipsi kuivui, ja miten hankalaa kipsin kanssa oli olla, miten sitä kuitenkin välillä särkee edelleen, ja miten tuo Kultapullani yrittää olla, ja onkin, niin reipas ja urhea - vaikkei edes tarvitsisi.

14 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voi, pikaista paranemista pikkuisellesi!! Kipsin kanssa on kurja olla ja tosi vaikea pukeutuakin. Meillä oli esikoisella joskus myös kipsissa käsi (itse asiassa sama käsi on ollut kipsissa 2x) ja oli tosi hankalaa löytää lämpimiä vaatteita sen kanssa, kun ei paidat ja takit mahtuneet päälle.

Minä olen just tuollanen jouluilija kuin sinäkin. Olen kirjoittanut ensimmäiset jouluajatukset jo lapulle, teen joka joulu siis uuden lapun mihin kerään kaikki kenelle lahjat tulee ja suunnitelmat niistä. Kirjoitan siihen myös ajatuksia matkan varrelta sekä millainen se joulu sitten oli. On ihan terveellistä lukea esim parin vuoden takaa miten kireä oli fiilis, väsytti, oli sotkuista.. ja miten siellä jo luki vinkkinä seuraavalle joululle että rennompaa menoa sitten.

Mulla tosiaan myös jo päässä pyörii jouluiset jutut.. lahjaideat.. koitan tehdä itse jotain. Ja just tuolla lailla tykkään glögiä siemaillen ja joululauluja kuunnellen paketoida lahjat, kynttilän loisteessa... Ah, ihana joulu!! Tänä jouluna ajattelin myös koristella ja siivoilla ajoissa, jo kenties sieltä joulukuun alusta asti - yleensä olen jättänyt ihan lähelle joulua sellaset. Muuten joulu on niin nopeasti ohi, katsotaan nyt jos fiilistely tois tulosta ja tuntuis kauemmin kivalle!

KatMan kirjoitti...

Paranemista pienelle!
Jouluihminen täälläkin! En ymmärrä miksi monet aikuiset ovat niin joululahjojen antamista vastaan: on suuri ilo antaa edes jotain pientä läheisille ja tärkeille ihmisille. Edes kerran vuodessa jaksan kyllä muistaa heitä, enkä vaadi vastalahjaa. Mutta kuten kuvailit, otan minä myös ilolla kaiken sen tekemisen ja lahjojen miettimisen, ei siitä ole vaivaa vaan iloa myös minulle! Eikä tarvitse todellakaan olla kallista ja paljon, ei edes lapsille. Aloitin muuten joulukorttien teon tänä vuonna ajoissa, syyskuussa, samaisten messujen ostoksien tuloksena :) Joulunodotusta!

Rva Kepponen kirjoitti...

Tsemppiä käsipotilaalle. Toivottavasti kivut ovat jo ohitse ja kipsaus sattui niin kohdilleen, ettei nyt tarvitsisi muuta tehdä kuin odotella luutumista!

Mä oon vähän ristiriitainen joulunviettäjä. Sinänsä pidän joulusta todella paljon, glögistä, pipareista, pienistä joulupuuhista ja joulukonsertista. Toisaalta mua vähän ahdistaa lahjojen hankinta, kun mä en meinaa keksiä hyviä saajansa näköisiä lahjoja mitenkään. Paras hetki musta on kun voi käpertyä sohvan nurkkaan kuusen viereen jouluherkkujen kanssa lukemaan hyvää kirjaa ja toiseksi paras on kun lapset repivät lahjapapereita :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos teille tsempistä! Käsi on melko kivuton jo, öisin särkee jonkin verran, ja niinpä yöt ovatkin olleet vähän katkonaisia. Onneksi ei ole ihan talvi vielä, koska pukeutuminen on tosiaan hiukan haastavaa. Hupparit ovat suosiossa... Ihana jouluintoilija sinäkin!

Heli: Onpa kiva tapa, että säilöt ne laput, joissa on myös niitä joulunajan ajatuksiakin. Hyvä idea!

KatMan: Juu, nimenomaan niin, ettei paljon ja kallista, vaan vähän ja hyvin ajateltua. Ihanaa, että jouluihmisiä on muitakin! Ai, sinä jo ehdit aloittaa kortit; minä vasta mietin, vaikka tarvikkeet on jo kasassa. : )

Rva Kepponen: Ymmärrän kyllä, että ahdistaa, jos ei keksi helposti lahjoja, mutta siksipä kannattaakin ideoida ja miettiä niitä pitkin vuotta, niin ei ole niin paljon mietittävää sitten joulun alla. Minulle ainakin tulee lahjaideoita joskus vaikka kesällä, ja yritän muistaa laittaa ne ylös.

Minustakin paras hetki on se hyvä kirja sohvalla suklaakonvehtien kera, mutta esimerkiksi viime jouluna en päässyt siihen vaiheeseen kertaakaan. Silloin jää joulusta jotain puuttumaan, jos ei yhtä kirjaa saa luettua. Yritän petrata tänä vuonna sen asian kanssa ja todellakin panostaa siihen, että tuollaisen hetken saisin! Lasten lahjailoa on aina ihana katsella.

Haltiakummi kirjoitti...

Mä niiiiiiiin rakastan joulua! Talvi ei muuten ole mieleeni, vaivun aina näin syksyisin horrokseen, kaippa kärsin jonkin asteisesta syysmasennuksesta, ja kaikki ahdistaa. Nyt jo ahdistaa sekin että kuinka paha horroksesta tänä vuonna tulee.. Mutta joulu tekee siitä kaikesta helpompaa, ja juuri tänään päätin että ostan jo kohta glögiä ja leivon pipareita (eli oikeasti luistan siitä leipomisesta ja ostan ohuen ohuita Annas pepparkakoreita, ne on niin ihanan ohkasia ja suussa sulavia :)) ja aloitan jo hyvissä ajoin joulun fiilistelyn. Kyllä siitä syksyn kaamos saa huutia!

Ja valtavasti onnenajatuksia kultapullallesi. Olen viime päivinä tavanut monta pikkupotilasta, joille on käynyt onnettomuuksia taikka jokin syksyinen tauti meinaa ihan kokonaan viedä voimat. Sekin vetää mielen harmaaksi, ei niillä pienillä kullanmuruilla saisi olla semmotteita murheita ja suruja. Joten jaksamista, kutinan helpotusta ja pitkää pinnaa kultasellesi ♥

Mirka kirjoitti...

No, voi hyvänen aika, miten teille nyt niin kävi???! Paljon tsemppiä ja paranemista sinne. Josko ehtisin tänä viikonloppuna soitella (kun olen ollut niin kamalan kiireinen, NOT)?

Odotinkin, koska saadaan aloittaa joulufiilistely oikein kunnolla. Hyvä, että käynnistit kauden... Kun et ilmeisesti ole nyt pääsemässä K.E:iin ensi viikonloppuna, niin voidaan pitää pienimuotoiset glögikortteilut vaikka keskenämme. :) Eiks jeh?

Leonida kirjoitti...

Hihhii, kivaa, taas lisää jouluintoilijoita!

Haltiakummi: Syksyn kaamosta vastaan sain mieheltäni viime vuonna kirkasvalolampun. Saa nähdä auttaako se näihin liian aikaisiin aamuheräämisiin, joihin olen joutunut pitkän tauon jälkeen tutustumaan.

Minä taas ostan piparkakkutaikinaa kaksi pakettia, joista ensimmäinen menee syöden perheen kesken, ja toisesta tehdään piparkakkuja... : D

Kiitos ajatuksista! Onneksi kutinaa on ollut vasta yhtenä päivänä toistaiseksi. Riittävän hyvin onnistuu mm. piirtäminen vasemmalla kädellä, kun ensin ipana hyväksyi, että vasurilla ei vain saa yhtä pyöreätä päätä kuin oikealla kädellä. Äiti näytti ensin mallia molemmilla käsillä.

Mirka: Kiitos toivotuksista! Isosisko leikki ekaa kertaa pukkitaistelua aidalla isomman pojan kanssa, eikä ehtinyt vissiin mitenkään varautua, kun jo tuli tönäisy. Ei siis mitenkään pojan vika, oikein kiva poika on kyseessä. Siinä sitten likkanen lensi mahalleen maahan käden jäädessä selän taa. Vääntyi sitten poikki. Ai jai.

Soittele ihmeessä, mekin olemme kotosalla ainakin iltaisin. Edelleen harmittaa, että K.E. jää väliin nyt, mutta onneksi on kuitenkin juhlaa tiedossa. Glögikortteilut keskenämme on varmasti aika helppo järjestää aikataulullisesti, kiva kiva!

Taivaanrannan Maalari kirjoitti...

Voi, tällä maailman innokkain jouluhörhö ilmoittautuu!! Mä olen jopa syntynytkin jouluna!! Samaan tapaan valmistelen joulua jo kesästä asti ostamalla heti kun näen "sen oikean" lähjan. Myös jännittävä paketointi on tärkeä osa lahjaa. Entä sitten joulukortit! Ne on ehdottomasti askarreltava itse! Joka vuosi keksi/etsin pöytään uudenlaisen herkun, vanhoista hyviksi havaituista silti luopumatta! Ja kynttilät...aah, paras osa syksyä ja joulua. Kuusentuoksu ja se odotus ja lasten Onni, levollisuus ja löhöily..Joulu♥

Leonida kirjoitti...

Ai miten ihanaa joulusuitsutusta! Olet ihan täysiverinen jouluihminen, syntymäpäivää myöten! Blogiin sitten vain kuvia ja reseptejä niistä joulukorteista ja herkuista, eikös niin?

Salviaseppele kirjoitti...

Oi! Sinuun on istutettu sama joulunlapsen siemen kuin minuunkin. Joululahjoja on jo valmistunut kaappiin odottelemaan paketointia. Edellisinä vuosina olen kallsitunut Tildan lahjapapereihin. Rullat ovat runsaita, ja riittävät pitkään. Kuoseissakin on mukavaa menneen ajan henkeä. Yritänä tänä vuonna selvitä joulusta järkevällä budjetilla, luultavasti siinä kuitenkin epäonnistuen. Joulun tunnelma kun saa haluamaan ympärilleen kaikkea ihanaa!

Hyvä, kun muistuutelit korteista. Ostin Tampereen reissulta joulua ajatellen muutaman uuden leiman, joista haaveilen tekeväni joulukortit. Haltiakummin tavoin en osaa tehdä ihmisille erilaisia, vaan jokaisen on saatava samanmoinen kortti. Ennen pino kasvoi tuonne 40 korttiin, mutta viime vuosina olen kutistanut sitä toisella kymmenellä. On mukava tietää, että kortin saaja todella ilahtuu ja osaa arvostaa käsillätehdyn ajatusta.

Voi teidän pientä! Käsi paketissa on vaikea leikkiä. Tsemppiä parantumiseen koko perheelle!

Leonida kirjoitti...

Onpa ihanaa, että ympärilläni blogimaailmassa on näin paljon joulumielisiä ihmisiä!!!

Tildan lahjapaperit kuulostavat todella ihanilta. Mistä niitä saa? Saako netistä? Koska se on minulle niin kätevä ostospaikka... : )

Kiitos toivotuksista! Ulkona Isosiskoa joutuu jatkuvasti muistuttelemaan, ettei juoksisi ja haahuilisi kaatumisen vaarassa. Se harmittaa tietenkin toista kovasti. Onneksi enää ei juuri särje kättä.

Taivaanrannan Maalari kirjoitti...

Haastan sinut tällä viikolla mukaan UUSIEN ASIOIDEN PÄIVÄÄN! Käy kurkkaamassa blogissani ohjeet. Tule mukaan, keksitään jotakin piristävän hullua ja kivaa!!

Eloise kirjoitti...

Trala-lal-lal-laa, helikellot soi... Täällä yksi joulutonttu ilmoittautuu myös joulunodottajiin, kirjoituksesi sai joulutuulelle, joka on meidän perheessä aina välillä jo vilahdellut perheenjäsenten jouluisista laulahduksista, joita olen ollut kuulevinani jo muutamaan otteeseen... Joulua odotellen!

Leonida kirjoitti...

Maalari: Kiitos kutsusta, käväisen kurkkimassa ohjeet heti, kun ehdin! On aika ollut viime aikoina hieman kortilla hieman erilaisten uusien asioiden takia...

Eloise: Tipe tipe tip tap! Tervetuloa meidän muiden tonttujen iloiseen joukkoon!