torstai 2. kesäkuuta 2011

Onnea on...

...askarrella ystävien seurassa.

Viime sunnuntai oli aivan loistava päivä. Aamusella lähdettiin Mirkan kanssa ajelemaan kohti Riihimäkeä, josta kyytiin nousi Anna. Viime hetkellä joutui matkasta jäämään Rva Kepponen, joka kärsi huonon ajoituksen migreenistä (onko migreeni koskaan hyvin ajoitettu?). Lehtokotilo oli jo aiemmin todennut joutuvansa jättämään askartelut tällä kertaa väliin. Siispä ajelimme kolmeen petraan ihanaisen Haltiakummin luo viettämään Kätevien Emäntien askartelupäivää.

Ennen kuin voi harjoittaa kädentaitoja, pitää huolehtia nesteytyksestä ja ravinnonsaannista erityisen hyvin. Se onnistui hurjan hienosti, sillä Haltiakummin pöydässä oli tarjolla ihanaa texmexpannukakkua, Mirkan herkullista juusto-parsakaalipiirakkaa (ei uskoisi, miten hyvältä parsakaali voi maistua) ja Annan fetasalaattia, jotka huuhdeltiin alas tuomallani kuohuviinillä. Jälkiruoaksi Haltiakummi tarjosi hurjan koukuttavia Pulleron suklaapalleroita, joiden tekemisessä on nimittäin aika kova homma, kahvin ja teen kera.

Sen jälkeen olimmekin riittävän tankattuja aloittaaksemme pääpuuhamme. Anna toi mukanaan korutarvikkeita, muut väsäilivät kortteja. Haltiakummilla oli erinäisiä DT-hommia tehtävänään, joista voi kuvia laittaa myöhemmin, joten alla kuvia muiden enemmän tai vähemmän keskeneräisistä töistä. Haltiakummin keittiöpuolen kädentaidoista sentään sai laittaa kuvan...

Annan taitavat kädet rannekorun parissa.

Mirkan taiteen tekoa.

Mirkan keskeneräinen Sininen enkeli.
 
Oma keskeneräinen kukkakorttini.
Haltiakummilla on aivan ihana kohokukkaleikkuri!
Arkitaivas-tekstin paikalle tulee koholeima "Sending you flowers", kunhan ehdin...

Pöytä täynnä tarpeellista tavaraa.

Kun olimme aikamme näpertäneet, tuli uudelleen nälkä ja jano. Siispä takaisin suolaisten herkkujen pariin, joiden jälkeen Haltiakummi, voitteko uskoa, taikoi jääkaapistaan vielä tämän ihanuuden:

Haltiakummin kesäinen täytekakku.
Taustalla Pulleron suklaapalleroita.

Tässä vaiheessa alkoi leggingsien löysähkö vyötärökuminauha jo kiristää... Mutta askartelu jatkui.

Annan aarteita.
Kaulakoru, rannekoru sekä näkyvissä osa toisesta kaulakorusta. Kuvasta puuttuu vielä violettiin sarjaan sopivat korvakorut.

Mirkan valmista taidetta.

Itseltäni pari valmista, pari keskeneräistä korttia.
Oli ihanan tuottoisa päivä!

Kyllä se vain inspiroi, kun saa samanhenkisessä seurassa käsin näperrellä samalla, kun hoitaa sieluaan jutustellessa sekä pitää huolta myös kehon tarpeista. Kiitos teille, rakkaat Emännät!

Tavoitteena on kesällä tapaaminen meillä yökyläilyn merkeissä!

10 kommenttia:

anna kirjoitti...

ihana postaus, olipa mukava elää päivä uudelleen tällä tavoin :) hauskaa oli, toivottavasti tapaamme näissä merkeissä vielä uudelleen :D

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihania kuvia ja kortteja. Ja edelleen korpeaa tuo sairastuminen. Ja huono karma tuntuu jatkuvan, nyt ollaan vapaapäivän kunniaksi koko sakki flunssassa. Voitaisko yökyläillä teillä melkein heti -en jaksaisi odottaa :)

Leonida kirjoitti...

Kiitoksia! Varmasti tapaamme uudestaan ja piankin, anna!

Kiitos vaan, Rva Kepponen! On teillä huonoa tuuria sairastelujen kanssa! Tänäänkin on ollut niin tosi kiva päivä ulkoilla, ihanaa aurinkoa, muttei liian kuumaa.

Yökyläilyä varten pitää kysellä hiukan Haltiakummin ja Mirkan töistä, mutta näillä näkymin minun kesäkuun viikonloput ovat jo menneet, joten heinäkuun puolella olisi mahdollisuudet. Silloin, jos useimpien lomat sattuvat osumaan yksiin, voisi olla mahdollisuudet järkätä yökylätapaaminen keskellä viikkoakin.

Olen ihan plääh, että pitää odottaa heinäkuuhun asti!

Me toki voidaan tavata enemmän ex tempore joku päivä joka tapauksessa, vai mitä?

Rva Kepponen kirjoitti...

Musta voitais hyvinkin ottaa ex-tempore :) ja sit heinäkuussa suunnitelmallisemmin

Haltiakummi kirjoitti...

Olipas hauska poustaus, melkein kuulin äänesi koko ajan :) Kesää odotellessa, ilmoitan heti kun tiedän aikatauluista!

Leonida kirjoitti...

Juu, koitetaan järkätä myös ex tempore!

Kiitos muru-Haltiakummitus! Anna kuulua aikataulut, kun tiedät ne!

Mirka kirjoitti...

Mukavaa oli ja hyvin voimaannuttavaa! Tosin akussani pysyy lataus nykyään vain hyvin lyhyen aikaa... :)

Leonida kirjoitti...

Siispä pitänee järjestää Rva Kepposen peräänkuuluttama ex tempore -keikaus asap!

Ritva_47 kirjoitti...

Olet niin oikeassa! Se ilo, kun askartelee yhdessä ystävien kanssa,saa jakaa yhteisen harrastuksen, tekemisen ilon, olla yhdessä hyvien ystävien kanssa, nauraa, höpsötelläkin...mikään ei ole niin voimia kartuttavaa.
Itse nautin viikonloppuna tyttären lakkiaisista yhdessä sukulaisten,hyvien ystävien ja muiden läheisten -noin 100 henkeä kaikkineen!! - kanssa. Meillä oli upea päivä, vaikka jalat ovat vieläkin turvoksissa; korkkarit ja minä emme ole hyvä yhdistelmä :)
Nyt on olo hyvin onnellinen, väsynyt ja jopa vähän tyhjäkin olo, kun ei tarvitse leipoa ja sinkoilla ympäriinsä ...Mutta päivästä jäi niin ihanat muistot, kun kaikki tärkeät ja rakkaat ihmiset pääsivät mukaan juhliimme.

Leonida kirjoitti...

Ai miten ihanaa, että juhlat menivät nappiin! Kaikki vaivannäkö kannatti ja ilmeisimmin pääsit itsekin nauttimaan juhlista!

Sitten vain seuraavaa (kortti?)projektia putkeen, niin ei tunnu tyhjältä... : )