Nyt on toisin. Hienoisesta paineesta saada tiettyjä asioita hoidettua huolimatta mieli on hyvä ja vapaa. Äitini mukaan kerrottuani hänelle taannoisesta eropaketin saamisesta, äänestäni kuului kuinka hartioilta oli pudonnut jotain painavaa. Mummoni sanoi aivan samaa. On se hienoa, mitä muutos ihmiselle tekee.
Lapsilta kyselin, että onko heidän mielestään äiti kärsivällisempi nyt kuin ennen. Kyllä kuulemma olen ja hymyilen enemmän. Tunnen sen itsekin, että nyt alkaa taas olla jotain pientä annettavaa perheellekin, aidosti ja hymyillen. Alkavatkohan voimat pikkuhiljaa palautua?
Olen ulkoillut lasten kanssa aidosti iloisena. Mahtavaa, kun myös Pikkusisko on innostunut hiihtämisestä saatuaan pukilta lahjaksi kunnon sukset. Isosiskostahan paljastui jo viime talvena yllättäen varsinainen hiihtäjätyttö, kun halusi oma-aloitteisesti osallistua kaksiin hiihtokilpailuihin. Tällainen sohvaperuna on typerryttävän onnellinen siitä, että lapset tykkäävät ja osaavat liikkua. Minä tykkäsin lapsena eniten lukea.
Viime talven hämmästyttävin ostos itselleni oli suksipaketti yli kahdenkymmenen hiihtämättömän vuoden jälkeen. Tämän talven hämmästyttävin oivallus tähän mennessä on, että pidän edelleen hiihtämisestä. Viikonloppuna kävin pienellä hiihtolenkillä, ja puolivälissä matkaa huomasin hymyileväni koko naamalla. Ihanaa. Hiihtämisessä aikuisiällä mahtavaa on se, ettei tarvitse olla nopein tai kestävin. Voi mennä omaan tahtiin ja fiilistellä.
Minulla on enemmän aikaa lapsille. Pienemmällä on perjantaisin vapaapäivä päiväkodista, ja muina päivinä vien hänet myöhemmin ja haen usein aiemmin kotiin, aina kun vain pystyn. Isompi saa niinikään perjantaisin tulla suoraan koulusta kotiin ja silloin, kun olen kotona vapaalla, saa tulla aiemmin iltapäiväkerhosta. Päiväkodilta kotiin tullessa jäämme suoraan ulos kolaamaan lunta tai muuten peuhaamaan, kun ennen olisi ollut kauhea kiire sisälle tekemään ruokaa tai vähintään vaihtamaan työvaatteet pois (jonka jälkeen ei enää ulos jaksanut lähteä). Välillä aamuisin vietyäni lapset kouluun ja päiväkotiin olen jäänyt tunniksi kolaamaan omaa ja muidenkin pihoja ennen "tärkeiden" töiden aloittamista.
Nämä "tärkeät työni" tänä vuonna ovat olleet muun muassa itsetutkiskelua ja tehtävien tekoa uraohjauksen puitteissa tai keskustelua urakonsultin kanssa, viestimistä TE-toimiston tai työttömyyskassan kanssa, koulutusvaihtoehtojen etsimistä netissä, vapaamuotoisen koulutushakemuksen tekemistä, opiskelujen käytännön asioiden selvittämistä (kuten missä luennot pidetään ja miten sinne pääsee), CV:n päivitystä (vielä pahasti kesken), tenttikirjallisuuden etsimistä, orientoivat luennot, yliopiston kirjastokortin hankinta sekä eilen ensimmäiset persoonallisuuspsykologian luennot.
Samaan aikaan muita tärkeitä töitä on ollut miettiä tyttösten perhesyntymäpäivien tarjoilua, pienemmän kaverisynttäreitä, perheen naisten hammastarkastuksien ajanvarauksia, neuvolakäyntejä ja niin edelleen. Normaalihommiakin on ehtinyt ja jaksanut tehdä. Kaappien siivous vielä odottaa parempaa aikaa sekä lastenhuoneiden uudelleenjärjestäminen. Paljon pitäisi leluja karsia ja etsiä kaikille jäljelle jääville omat paikat, jotta kaaos taltutetaan... Mutta ne ehtii vielä.
Paljon uurastusta on edessä opintojenkin saralla, mikä vaatii kurinalaisuutta. Minulla on ollut tapana hakea lapset kotiin hoidosta heti, kun vain voin, uhraten vaikkapa oman lepohetken tai kahvittelun hyvinkin helposti. Jos en ole uhrannut, on ollut huono omatunto, jos lapsi on ollut päiväkodissa yli puoli neljään. Nyt pitää opetella uusi asenne, jos aion suorittaa opintoni ajallaan. Lapset saavat joka tapauksessa olla nyt enemmän kotona kuin ennen (ja tulevaisuudessa), joten minun pitäisi ottaa hyvällä omatunnolla itselleni se aika, jonka opiskeluihin tarvitsen. Se on kuitenkin investointi uuteen työuraani.
Välillä on ollut liikaakin puuhaa, mutta se ei ole haitannut, sillä minulla on enemmän voimia asioiden hoitamiseen. Unipuoli on vielä hiukan hakusessa, koska en malta mennä ajoissa nukkumaan, vaikka aamuisin edelleen herään laittamaan lapsia kouluun ja päiväkotiin. Saan varmasti unetkin riittäviksi, kunhan totun siihen, että aikaa on enemmän, eikä tarvitse valvoa myöhään saadakseen myös omaa aikaa.
Tuntuu, että koko perhe on jo hyötynyt siitä, että minä tein muutoksen.
8 kommenttia:
Ihana kuulla, että muutoksesta on seurannut jo heti paljon positiivista sinulle ja perheellesi.
Itse jatkan kiireen keskellä painimista, jossa yritetään selvitä lomasta toiseen.
Mutta se, mitä työelämästä kaipailen, on se pirskatin hyvä kahvittelu- ja lounasseura, jota ei ole tullut tavattua aikoihin! :)
Tsemppiä kiireen keskelle! Toivon kyllä, että selviytymismoodi jossain vaiheessa vaihtuu elämästä nauttimisen -moodiksi.
Vaikka tämä lienee väliaikainen ilo minulla, koska työelämään on palattava, täytyy myöntää, että pitkästä aikaa nautin elämästä ja arjesta. En edes kaipaa juhlia ja luksusta tällä hetkellä. Cappuccino ja kiva lehti kotosalla tuntuvat vievän pitkälle.
Voi miten ihanalta kuulostaakaan! :) Tietkö, piipahdin maanantaina ystävän kanssa IKEAssa, ja siinä perinteisten lihapullien äärellä ystäväni totesi minun nuortuneen näiden 3,5kuukauden aikana, ja minusta näkevän että nyt on hyvä olla. Aloin oikein miettiä asiaa, ja se on ihan totta - mitä siitä että rahaa on vähemmän kuin ennen, laskut saan kuitenkin maksettua ja näitä harteita on paljon helpompi kantaa nyt, kun ei enää tarvitse kantaa kaikkien muiden murheita harteillaan.
Ja juu, minulla on tuossa vieressä latte ja uusin Kotivinkki :))) Ihania päiviä Sinulle! <3
Kuulostaa niin hyvälle... ihan ehdottomasti on ollut oikea ratkaisu, jos siitä nyt on koskaan mitään epäilystä ollutkaan :)
Itselläni on edessä eräs ikääntymiseen liittyvä asia nimittäin kun pian käännyn uudelle kymmenelle, niin mammografia-seulontaan tuli aika. Mammografiaa en niinkään vierasta - sehän on vain hyvä että seulotaan, mutta tuo uuden kymmenen virstanpylväs ...ajatus siitä, että tulee ikään jolloin aiemmin tuotiin lahjaksi seinäkelloja ja kiikkutuoleja... en koe itseäni siihen ikäluokkaan kuuluvaksi millään tavalla... ja kuitenkin, vaikka mieli tuntuu nuorelta,niin muuten ei ehkä olekaan enää niin nuori kuin kuvittelee ;)
On se vain hassua, että sitä aikansa kipuilee ja sinnittelee, luulee, että näin tämä vaan nyt menee, mutta sitten, kun saa tehtyä sen muutoksen (päätöksen), joka on niin oikea kuin vaan voi olla, niin huomaa, miten luonnottomassa tilanteessa sitä tosiaan on kärvistellyt pitkän aikaa.
Onneksi olit rohkea ja otit tulevaisuutesi omiin käsiisi. Nautihan siitä latesta ja lehdestä! Koitetaan nähdä pian!
On muuten jonkinmoinen pään taivuttaminen ajatukseen, että vuosikymmen vaihtuu. Viime vuonna itse siirryin viidennelle kymmenennelle ja tuntuu hurjalta, jos sitä pysähtyy miettimään.
Toisaalta, ihminen usein käyttäytyy ja jopa näyttää siltä, minkä ikäiseksi itsensä kokee, joten todennäköisesti sinua pidetään nuorempana kuin oletkaan! ;)
Nauratti tuo seinäkello lahjana, koska appiukkoni sai 40-vuotislahjaksi sellaisen. Minä en (onneksi). Että maailma muuttuu ja tämän päivän kuusikymppiset on entisajan nelikymppisiä... Sinulla ei siis vielä mitään hätää pitkään aikaan rouva kolmikymppinen!
Ihana otsikko ja on niin hienoa, että tämän loikan otit ja kirjaat tuntemuksiasi :-)
Kiitos Mags! Tuntuu kivalta kirjoitella vaihteeksi mukaviakin asioita. :)
Välillä edelleen kummastelen, että miten on fiilikset niin paljon korkeammalla kuin syksyllä. Eilen tuli tyttöjen serkku yökylään ja mies oli viihteellä. Tavallisena perjantaina olisin ollut pääasiassa aivan poikki kotiin päästyäni ja yökyläily olisikin tapahtunut lähinnä lauantaina.
No, lauantaina olisin tehnyt jotain pakollisia kotihommia päivän ja stressannut illasta, että miten jaksan "johtaa orkesteria" koko illan. Enkä varsinkaan olisi leiponut ja kuorruttanut muffineja illan herkkuhetkeen... ;)
Pahimmillaan jaksaminen on ollut sitä luokkaa, että meille ei olisi todellakaan tullut yökyläilijää, kun mies ei ole kotona.
Arvaa vaan, kuinka nautin näistä fiiliksistä... :)
Lähetä kommentti