maanantai 8. heinäkuuta 2013

Loman ihanuus

Pari viikkoa lomaa takana, vajaa pari edessä. Tämä kesä on hellinyt meitä. Vietimme mökillä juhannuksesta alkaen puolitoista viikkoa, eikä yhtään sadepäivää osunut kohdallemme. Järvivesi lämpeni ihanasti pulikoitavaksi, ja löysin itseni lasten kanssa vedestä joka päivä muutamankin kerran. Niin iloista juhannusta ja sen jälkeistä aikaa en muista kokeneeni pitkään aikaan.
Tällaista tyyneyttä Puulavesi on harvoin tarjonnut meille juhannuksen tienoilla.
Olen ehtinyt myös viettää omaa lomaa perheen palattua viikonlopuksi mökille, sillä selkävaivat iskivät viikko sitten. Koska selkäni ei olisi kestänyt automatkaa, mutta leppoisaa kotielämää kylläkin, minulla oli mukavat oltavat myös kotona. Tapasin ystäviä kotonani, muun muassa Rva Kepponen saapui kanssani koruilemaan Mirkan ja jälkikasvun poiketessa myös kahville. Ehdimme siis vaihtaa pitkästä aikaa kuulumisiakin. Kiitos vain, rouvat rakkaat!

Lomasuunnitelmissamme on vielä pieni pyrähdys Viroon (Tallinna ja Pärnu) perheen kesken hiukan kylpylätunnelmaa kokemaan. Lomamme huipentuu kahdenkeskiseen pitkään viikonloppuun 10-vuotishääpäivämme kunniaksi. Emme lähde ulkomaille, mutta suunnitelmissa on silti hotelliöitä lähiseuduilla. Olisipa kiva käydä vaikka parikin kertaa elokuvissa mieheni kanssa. Toiveet ovat siis varsin maltilliset.
Vasemmalla juhannusyön kuu; oikealla perhonen (mikä se onkaan taas?) ja kotipihamme ihanan tuoksuva ruusu 'Louise Bugnet', jonka Mirka toi pari kesää sitten tuliaiseksi.
Minulla on lomaa siis opiskeluistakin, tietoisesti. Vaikka kesäkurssi painaa päälle, päätin, että ansaitsen kyllä muutaman viikon vapaata myös aivoille. Siispä, kun mies lomailee, minäkin lomailen. Kun mies palaa töihin, minä ja tytöt jatkamme kesää, mutta minun on pakko alkaa tehdä kesäkurssin hommia, sillä niitä on vielä paljon. Mutta eiköhän me tytöt jotain mukavaa puuhaa kuitenkin keksitä päiväsaikaan, jotta loma jatkuu vielä pidempään...

Toivotan kaikille juuri sellaista lomaa, mitä koette tarvitsevanne! Oma lomani on ollut tähän mennessä juuri sellainen.

7 kommenttia:

Helmi Nainen kirjoitti...

Niin nautiskeleva ja levollinen kirjoitus! Nauti lisää, kaikesta!

Haltiakummi kirjoitti...

Ihanaa lomailua ystäväiseni, nauti täysin rinnoin, sydämin ja kokonaisena hymyillen :) Jos sinulla on tässä ohjelmattomia kesäpäiviä, niin voisin joku päivä ajella sinne päin? Kepposkalla poikkesinkin aamukahvilla viikko sitten sunnuntaina :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos, Pohdiskelija, kyllä nautin! Tänään viimeksi Linnanmäellä perheen kanssa. :)

Toivottavasti kesä näyttää myös sinulle kauneimmat kasvonsa!

Leonida kirjoitti...

Kiitos Haltiakummi, kyllä vain niin teen!

Ohjelmatonta menoa tyttöjen kanssa mulla on sen jälkeen, kun mies palaa töihin, eli puolentoista viikon päästä suunnilleen. Soitellaankos? Olet nimittäin enemmän kuin tervetullut kyläilemään tänne.

Haltiakummi kirjoitti...

Jeps, soittelemme, eiköhän me jotain saada mahtumaan johonkin kohtaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Kuulumisia lukiessa tuli itsekin rauhalliselle mielelle. Olet kultainen.
terv. Tampereen rouva

Leonida kirjoitti...

Ihana kuulla (lukea) sinusta!

On se hyvä, että on ollut rauhallista menoa tähän asti. Kivan Linnanmäen päivän jälkeen tänään olen ollut pinna kireällä ilman yhtään omaa aikaa, kun tytöillä oli yökyläläinen ja meillä jonkinmoinen sadepäivä. Ei yhtään rauhallinen tunnelma tällä kertaa.

On se hyvä, että saa rauhaa ja vauhtia vuorotellen; ei pääse tylsistymään. :)

Mukavaa kesää ja terveiset tiedät kyllä keille!