Tänä keväänä ja kesänä vietimme koronan vuoksi harvinaisen paljon aikaa kotona. Töitä etänä, koulua etänä, ilman töitä kotona ja niin edelleen. Päätin panostaa kesäkukkiin enemmän kuin aiemmin, sillä rippijuhlatkin olivat tulossa elokuussa.
Keräsinkin pitkin kesää otettuja kuvia kukista, joita etuovellamme on ollut huhtikuusta alkaen. Ostin huhtikuussa kasan orvokkeja sekä lähikukkakauppiaalta valkoisen kukan, jonka nimi meni ohi. Kuulemma sekin pärjäisi kylminä öinä, joita loppuhuhtikuusta ja vielä toukokuussakin olisi voinut olla.
|
Löysin aivan ihanan vaaleansinisen orvokkiamppelin, joka kukki aivan elokuun lopulle asti.
|
|
Tämä jännä valkoinen kukka jaksoi myös pitkälle kevääseen pikkuorvokkien kanssa. |
|
Yhdistin orvokkeja yhteen lemppariini murattiin.
|
|
Tässä näkyy, miten orvokit ovat vielä pieniä, vastaistutettuja. Muratti sen sijaan oli talven tuossa edessä ja kastelematta sinne huhtikuun loppupuolelle asti - ja heräsi vielä henkiin! |
Toukokuussa talon etupuolella kukki näin: orvokit kasvaneet, samoin tuo valkoinen kesäkukka. Lisänä jokakesäinen pakko-ostos (kun se on vaan niin ihana) eli tuo ruukkuhortensia. Tällä oli erityisen hieno väritys, vaikka tässä ensimmäisessä kuvassa se näyttää tavalliselta vaaleansiniseltä.
|
Tämä oli kyllä kauneimman värinen hortensia, joka minulla on ollut - hennon vaalean lila, jossa ripaus keltaista.
|
|
On se kaunis. |
Heinä- ja elokuussakin olin napannut pari kuvaa:
|
Lisänä harjaneilikka metallipurkissa. Orvokit ja muratti kukoistivat, valkoinen kukka kukki kyllä vielä, mutta pitkissä varsissa oli jo tyhjää kukkien varisemisen myötä. Kuva heinäkuulta. |
|
Tämä neilikkakin on kyllä kaunis ja se viihtyi etuovella, jossa aurinko paistaa suoraan kukkiin vain aamupäivän. Kuva elokuulta. |
Olin alun perin suunnitellut, että ostan orvokit siihen huhti-toukokuuksi, ja sitten, kun ne siitä kuukahtavat, korvaan ne jollain muilla kesäkukilla. Mutta orvokit olivat todella kauniita ja reheviä todella pitkään. Ne olivat paikallaan vielä elokuussakin rippijuhlien aikaan! Eli sitten mentiin orvokeilla koko kesä käytännössä. Lannoite ja säännöllinen kastelu on kova sana näissä kesäkukkahommissa!
Vasta syyskuun alussa korvasin siinä vaiheessa jo huonosti kukkivat orvokit syksyisillä krysanteemeilla ja daalioilla (?). Ostin puoleen hintaan myös kartiovalkokuusen isossa ruukussa ajatuksenani, että se pärjäisi siinä kesät talvet. Sain hyvän neuvon Plantagenin myyjältä: 50x50 cm ruukku on kuin kasvilla olisi huopatossut jalassa, 40x40 cm ruukussa on urheilulenkkarit ja 30x30 cm ruukku on kuin kasvi kulkisi talven varvastossuilla. Tämä ruukku ei ole 50x50 cm, sillä sen kokoinen on jo valtava tuon kuusen kokoon nähden, enkä raaskinut sellaista ostaa. Katson, jos saan pidettyä tuon hengissä talven yli, ja sitten voin istuttaa suurempaan ruukkuun, kun puu itsekin kasvaa.
|
Kartiovalkokuusi, erivärisiä krysanteemeja ja mikähän tuo valkoinen nyt olikaan, daaliako, ja upeasti rönsyävä muratti. Pitääkin muistaa istuttaa muratti maahan talveksi, niin sillä on ehkä suuremmat mahdollisuudet selvitä kuin ruukussa.
|
Näistä väreistä tulee mieleeni jotenkin syksy. Samaa teemaa huomaan noudattaneeni myös kukkakimpussa, jonka tein sisään ostokukista ja vihon viimeisestä hortensian kukasta, jonka väri kesän myötä vaihtui vaaleanpunaiseksi. Voiko ihanamman värisiä ruusuja ollakaan - sopivat tähän kimppuun niin kauniisti!
|
Hortensian kukka, upeat ruusut ja neilikkaa kahta väriä: valkoista ja valko-lilaa. Maljakko on Jyskin alelaarista 2,50 euroa.
|
|
Silmä lepää näissä kaunottarissa.
|
|
Tässä kimppu useamman päivän jälkeen: neilikat puhjenneet, ruusuista suurin osa jo kuolleet, mutta hortensia jaksaa kukkia vielä vaan!
|
|
Pidän hyvin paljon myös neilikoista. Sekä ulkonäöllisesti että leikkokukkana, sillä ne kestävät todella pitkään hyvinä, jos muistaa vaihtaa vettä ja leikata uutta leikkauspintaa varteen, ja niitä saa todella monessa värissä ja koossa.
|
Oi, tämän värikylläisen kesän jälkeen voi syksyn ja talven harmaus (ainakin täällä pääkaupunkiseudulla) näivettää sielun. Kunnes keväällä jälleen alkaa uusi värikierros uusilla kukilla.
Aurinkoa ja värejä syksyyn!
2 kommenttia:
Hienoja kukkia! Minun ruukkuorvokkini eivät selvinneet kesälomastamme. Orvokit olivatkin ainoat kesäkukat, muuten minulle on kukkia vain perennapenkissä. Siellä kukkii ruusu vieläkin.
Kiitos Kepposka! :) Kesän kelit olivat kyllä haastavat, jos ei saanut kukille kastelijaa. Me olimme vain muutaman lyhyehkön pätkän poissa ja kastelut hoituivat naapurien ja äitini toimesta, ja siksi varmaan kaikki kukat selvisivätkin.
Perennavinkkelistä on ollut upea kesä. Meilläkin tuli kesäkuussa istutettuihin ruusuihin vielä elokuussa toinen kukinta! Puhumattakaan parista perennasta, jotka niinikään istutettiin tänä kesänä ja kukkivat vieläkin. Vanhemmat perennat ovat kukoistaneet ja tuntuu, että leudon talven ansiosta ne, jotka olivat kitukasvuisia vielä viime kesänä, ovat hujahtaneet korkeutta ja rehevyyttä tänä vuonna.
Mutta kastelua on kyllä harrastettu säännöllisesti. Onneksi saamme sadevedet talteen kukkien kastelua varten! :)
Lähetä kommentti