lauantai 16. tammikuuta 2021

Kokemuksia Lookfantasticin 2020 joulukalenterista Osa 3

Näin sitä taas aikaa vierähti, mutta viikonloppuna on yleensä enemmän aikaa paneutua tällaisiin, vaikkakin aikaavieviin juttuihin. Minähän en ole mikään varsinainen bloggaaja, ei ole instatiliä, eikä mitään säännöllisyyttä. Kirjoitan tänne juttuja kirjoittamisen ja dokumentoinnin ilosta, ja toivon, että esimerkiksi tyttöni joskus isompana käyvät katsomassa, että mitähän ihmettä se äiti on kirjaillut silloin, kun olivat pieniä. Nythän tytöt ovat jo 15- ja kohta 13-vuotiaat, että teinielämää meillä vietetään.

Sinänsä ihanaa, että tyttöjeni kanssa alkaa olla yhteisiä kosmetiikkaan liittyviä kiinnostuksenkohteita, jopa tämän nuoremmankin kanssa. On kiva, jos on murrosiän etääntymisvaiheessa jotain yhteisiä juttuja säilyy.

No, takaisin Lookfantasticin 2020 joulukalenteriin. Kaksi edellistä postaustani tästä aiheesta kattoivat asiaa muutaman eri vuoden kalenterista sekä luukkujen sisältöä 10. joulukuuta asti. Tästä sitten jatkan eteenpäin luukkuun numero 11.

Tästä luukusta paljastui pieni pipettipullo: Tan Luxe Super Glow Hyaluronic Self-Tan Serum 10 ml eli matkakoko. Normaalikoon 30 ml hinta on n. 45e, joten ehkä tämä sitten olisi jotakuinkin 15 euron arvoinen.

Tätä kyllä mielelläni kokeilen. Ohjeen mukaan 4-12 tippaa kasvoille ja kaulalle ennen kosteusvoidetta ja meikkiä. Itse taidan kokeilla ihan ilman meikkiä etäpäivän lomassa. Tähän talvinaamaan kyllä voisi ottaa vähän tervettä väriä lisää!

Seuraavana kalenterin luukusta putkahti 12. päivän yllätys eli Illamasqua Loaded Lip Polish värissä Vogue n. 15e. Tämäkin taitaa olla matkakoko, 1,5 ml, sillä todellinen tuote on 5 ml putkilossa. Huoh, tätä tarkoitin, että tämän vuoden kalenteri oli jollain tasolla pettymys edellisvuodesta, sillä näitä matkakokoisia tuotteita riittää. Toki käsilaukkumielessä tämä pienempi on ihan kätevä!

Pahoittelen viimeisen kuvan epätarkkuutta. Täysikokoisessa tuotteessa muuten on Illamasqua-teksti ja tuo väriraita samalla puolella putkiloa.

Tämä väri näyttää hyvältä ja varmasti menee käyttöön, kun on huulituotteille taas tarvetta - maski päällä on helpompi olla ilman huulipunaa!
Luukku numero 13 paljasti jotakin pehmoista ja kauniin tummansinistä: GLOV Eye mask värinä Navy Blue n. 15e, en löytänyt kuin puntahinnan jostakin blogista, että jotakuinkin tämän verran. Nämä sujautin heti yöpöydän laatikkoon, jos tulee tarvetta. No, tarve syntyy ehkä vasta lähempänä kesää, mutta mukavan sileät ja pehmeät tuntuvat olevan. 

Luukusta numero 14 paljastui jotain erityisen mieleistä ja käyttökelpoista: ELEMIS Pro-Collagen Oxygenating Night Cream 50 ml n. 111,95e. Tämä on ihana, viime vuoden kalenterista tuli päivävoide, jonka käytin ja se oli tosi ihana ja etenkin riittoisa!

Yhdellä täysikokoisella hyvällä tuotteella on kalenteri hintansa väärtti. Toisaalta, en ostaisi itse tuon hintaista voidepurkkia missään tapauksessa. Edellisvuoden kalenterissa tuntui olevan täysikokoisia tuotteita suhteessa enemmän, tai ehkä jollain lailla itselleni parempia. Yritän niin miettiä, että mistä se fiilis tulee, että edellinen kalenteri oli parempi - toki ulkokuori olikin, mutta mihin perustuu tämä fiilikseni...

Joulukuun 15. päivän luukku toi seerumin, ECooking Vitamin C Serum 10 ml. Kaksi kertaa isompi pipettipullo maksaa Lookfantasticissa 48,95e, joten ehkä tämän arvo on ainakin 23e.


Ohjeista tuolla nettisivulla luin, että tämä ei sovi herkkäihoiselle, saattaa pistellä aluksi laittamisen jälkeen, jos on herkkä iho. Hmm. Itselläni on kyllä jonkin verran herkkä iho. Olin jo innostunut kokeilemaan tätä tuoksutonta ja vegaanista tuotetta, mutta ehkä kokeilen vähän ensin osaan kasvoista. Otsa voisi olla hyvä, siinä ihoni ei ole niin herkkä.

Seuraava luukku eli 16. päivä paljasti mukavan painavantuntuisen tuubin: This Works Deep Sleep Body Cocoon 100ml ja 28,45e. Tämä tuote on täysikokoinen vartalovoide ja ilman muuta tulee käyttöön. En ole vielä avannut, jotta pilaantumisaika ei lähtisi käyntiin. Toivottavasti tuoksuu hyvälle!


Joulukuun 17. päivän luukusta tuli kaunis seesteisen hopeakantinen voidepurkki, mutta matkakokoisena. Tuote on unkarilaisen tuotesarjan Omorovicza Silver Skin Saviour 15 ml ja 23e. Mutta, mikä harmi, tuote on näppyihin taipuvaiselle iholle tarkoitettu naamio, eikä sovi siis itselleni lainkaan. 
Kyllä tässä vaiheessa on ehkä jo enemmän itselleni sopimattomia tuotteita kuin viimeksi. Toki kaikkia on mahdotonta miellyttää, mutta mahdollisesti, tiedettävästi joidenkin ihoa ärsyttävät tuotteet ehkä voisi jättää pois kalentereista ja valita tuotteita, jotka ainakin lähtökohtaisesti sopivat kaikille?

Luukku numero 18 paljasti hyvin nopeasti tuotteen, jota ensin luulin matkakoiseksi, mutta ei se ollutkaan: Sleek Mattifying Primer 20 ml ja 9,45e. Joltain nettisivulta löysin tiedon, että kalenterissa olisi voinut olla myös Hydrating Primer, joka yllättäen taas olisi sopinut itselleni huomattavasti paremmin. En tarvitse mattapintaista pohjustustuotetta kuivahkolle iholleni... Tämä menee jakoon eteenpäin, harmi kyllä! Tytöilläkään ei ole rasvaiset ihot, ei isommalla ainakaan edes murrosikäisenä.

Tämän postauksen viimeinen luukku aukesi joulukuun 19. päivänä ja sieltä löytyi hieno meikkituote, ikävä kyllä jälleen matkakoossa: Anastasia Beverley Hills Lash Brag Volumizing Mascara 5 ml ja 15,50e.

Olen ollut uuden maskaramerkin etsinnässä jonkin aikaa ja huteja on tullut. Tätä kokeilen jossain vaiheessa, kun nuo muut on käytetty tai todettu toivottomiksi omiin ripsiin...

Tähän asti joulukalenterin tuotteiden arvo on ollut jo 403,55e. Siis rahassa. Mutta eri asia on, mikä tuotteen arvo käyttäjälleen on.

Seuraavalla kerralla sitten loput luukuista. Kivaa oli, että luukkuja oli yhteensä 25 kappaletta!


















2 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kiitos tästä. ECooking - tuotteita olen käyttänyt ja tykännyt hurjasti. Peeling mask oli liian stydiä mulle mutta yövoide super kosteuttava, sanalla sanoen ihana. Valoisaa sunnuntaita, ihana <3!

Leonida kirjoitti...

Ai, kiva kuulla, että jollakin on kokemusta tuosta eCookingista. Minulle täysin uusi tuttavuus! :) Itselläni on nyt käytössä tästä kalenterista saatu tuo ihana, ihana Elemiksen yövoide (tästä postauksesta) ja tykkään todella paljon, kuten tykkäsin päivävoiteestakin viime vuonna. Mutta kun tuo purkki on tyhjä, en tohdi omalla rahalla uutta ostaa.

Siispä, minkä hintainen tuo eCookingin myöskin ihana yövoide on? ;)

Kokeilin muuten tuota seerumia otsaani, eikä edes kihelmöinyt. Mutta ehkä varon nenänpieliä, jos uskaltaudun laittamaan muuallekin kasvoihini sitä...

Ihania talvikelejä ja uutta viikkoa, muru-Taru! ��