Mitä kuuluu aikalisälleni

Kuten uskollisimmat blogiystäväni tietävät, jätin työni IT-alalla viime joulun alla vapaaehtoisesti, otin eropaketin, jonka turvin lähdin opiskelemaan uutta tämän vuoden ajan. Tähtäimessäni on psykologian perusopinnot sekä ratkaisukeskeisen valmentajan pätevyys. Psykologiasta haluan suorittaa perusopinnot 25 op eräänlaisena teoriapohjana valmennustyölle, mutta opinnoista on hyötyä missä tahansa ihmisläheisessä ammatissa, ja henkilökohtaisessa elämässäkin. Valmentajakoulutuksesta toivon saavani käytännön taitoja kyseisen ammatin harjoittamiseen ja tietenkin pätevyyden.

 Melkein viisi kuukautta on kulunut viimeisestä työpäivästäni, yllättävästikin. Aika on hurahtanut hurjaa vauhtia, vaikka talvi tuntui pitkältä. Tähän mennessä olen suorittanut loppuun asti persoonallisuuspsykologian kurssin. Psykologisen tutkimuksen kurssi on loppusuoralla; kliinisen psykologian kurssi parhaillaan menossa. Ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus Helsingin yliopiston Palmenia-täydennyskoulutuskeskuksessa alkoi viime kuussa parilla lähiopetuspäivällä jatkuen loppukuusta parilla lisää. Koulutus jatkuu ensi vuoden kesäkuuhun asti. Toukokuun lopussa aloitan kesän yli kestävän verkkokurssin kehityspsykologiasta, ja näillä näkymin syyskuussa vihon viimeisen perusopintokurssin neuro- ja kognitiivisesta psykologiasta.

Olen ollut älyttömän innostunut oppimaan uutta, vaika opiskelu on väsyttävääkin. Olen saanut mahtavia muistumia siitä, millaista on uppoutua kirjoihin, tehdä kirjallisia töitä ja keskittyä tiukasti asiaan. Olen aina tykännyt opiskella. Mutta on se raskastakin. Etenkin tentteihin lukeminen on työlästä ja aikaavievää. Tenttikirjoja ei ole kovin helppo saada, sillä kurssikirjoissa on yleensä pitkät jonot. Parhaillaan jännään, ehdinkö saada ajoissa sen oleellisemman kirjan loppukuun tenttiin, sillä aikaa ei ole paljon.

Ajankäytöllisesti minulla on ollut yllättäviä haasteita. Luulin, että jäätyäni töistä pois minulla olisi kaikki maailman aika ja energia käytettävissä opiskeluun, kodinhoitoon, lasten kanssa olemiseen ja kodin sekasotkujen siivoamiseen. Olin väärässä; ei minulla ole. Omaa aikaa yksin kotona minulla on maanantaista torstaihin, sillä Pikkusiskolla on vapaapäivä kanssani perjantaisin. Isosisko lähtee kouluun pääsääntöisesti yhdeksään tai kymmeneen, jolloin myös vien Pikkusiskon päiväkotiin. Kolmelta tulee koululainen kotiin ja samaan aikaan haen päiväkotilaisen (en pysty kuitenkaan enää opiskelemaan, kun toinen lapsista on kotona).

Toisin sanoen, opiskeluaikaa minulla on keskimäärin klo 10-15 välillä neljänä päivänä viikossa. Siihen sisältyy tietenkin lounas sekä itsensä kuntoon laittaminen, mikäli iltapäivällä on lähtö luennoille tai muuten ihmisten ilmoille. Koska lasten aamutoimet jotenkin siirtyivät kokonaan minulle kotiin jäätyäni, olen usein myös henkisesti hetkellisesti täysin poikki palattuani yksin kotiin. Lapsilla on jotenkin hirmuisen rasittava vaihe menossa. Kaikesta saa sanoa kymmenen kertaa vähintään, eikä mitään tapahdu ennen kuin karjaisee. Toivon, että nyt muutamana aamuna kokemamme tiiviimpi tahti aamutoimissa sekä vähempi komentaminen muuttuu vakioksi mahdollisimman pian. Pyysin myös miestäni osallistumaan useammin nuoremman päiväkotiin viemiseen, jotta pystyisin orientoitumaan opiskelupäivään jo aamupalalta, kun ei tarvitse poistua kotoa välillä (eikä menettää hermoja niin usein). Usein keittiössä odottaa myös tyhjentämistä odottava tiskikone, tiskipöytä täynnä likaisia astioita ja pyykkikorit pullollaan puhumattakaan kausikohtaisesta vaatteiden ja kenkien vaihdosta. Näihin saa sitten aikaa kulumaan, vaikkei mitään muuta varsinaista siivoamista tai järjestelyä tekisikään.

Se, mikä yllätti opiskeluihin uppoutumisessa, on se, että se vaatii niin paljon keskittymistä, etten heti pystykään paahtamaan täysillä jäätyäni yksin kotiin. Toisin sanoen ne viisi vapaatuntia päivällä ei ole millään muotoa kokonaan tehokasta opintoaikaa. Tietoisesti hiljensin joulukuussa tahtia muutenkin, sillä olin melko uuvuksissa yli vuoden kestäneen rasittavan työtilanteen takia, mutta mieleni ei ole rauhoittuut. On edelleen liikaa tehtävää, tekemättä jättämisiä ja opeteltavaa. Koska vietän niin paljon enemmän aikaa nykyään kotona, sotkut ja epäjärjestys häiritsevät todella paljon enemmän kuin ennen. Tuntuu, että tekemättömien töiden määrä on triplaantunut jäätyäni kotiin. On totta, että niitä on enemmän kuin ennen, juuri siksi, että olen se enemmän kotona oleva aikuinen, mutta osa niistä myös riivaa minua enemmän juuri tuosta mainitusta syystä.

Olenkin päättänyt rajoittaa kotihommien tekemistä opiskeluajallani, ja jättää ne reilusti aikaan, jolloin lapset ovat kotona. Muuten ei aikani riitä kaikkeen opiskeluun. Haluaisin nimittäin suorittaa opinnot paremmin kuin rimaa hipoen, ja todellakin oppia ja sisäistää asiat. Tuo valmentajakoulutus on minulle erityisen tärkeä, ei vain siksi, että haaveilen ratkaisukeskeisestä valmentamisesta ammattia, mutta myös itseni takia. Haluan muuttua, kehittyä ihmisenä, ja uskon, että vasta käytyäni itse muutosprosessin läpi, voin todella sisäistää ratkaisukeskeisyyden, ja auttaa ihmisiä löytämään vastauksia kysymyksiinsä.

Sen lisäksi pitää ryhtyä taas vaalimaan omaa vapaa-aikaa ja harrastuksia, jotka ovat jääneet täysin hunningolle. Perheaikaa sekä aikaa lasten kanssa minulla on nyt riittävästi, mutta omaa aikaa ei. Ja kaipa parisuhteellekin pitäisi jyvittää jotain...

Kaiken kaikkiaan, vaikka välillä olen väsynyt ja kypsä tähän opiskelija-kodinhoitaja-lastenhoitajayhdistelmään, en ole hetkeäkään katunut päätöstäni jättää työni ja heittäytyä uuteen. Mutta tällä hetkellä tuntuu hieman väsyneeltä. Samaa ovat maininneet jutuissaan muutamat blogiystävät, joten onkohan tässä jotain yleistä "väsyä" ilmassa?

Kortteja, kortteja, enemmän kortteja

Korttitehtaalla on ollut melko hiljaista, muttei sentään täysseisahdusta. Tänne ei ole tullut raportoitua tekeleitäni, koska en ole saanut editoitua kuvia. Ylipäänsä nettiaikani on vähentynyt roimasti opiskeluni alettua. Olenkohan tullut nettimaailmalle jotenkin allergiseksi viidentoista vuoden IT-uran jälkeen?

Askartelu sentään tuntuu entisenlaiselta, eli innostavalta aina silloin, kun siihen vain tarttuu ja alkaa puuhata. Maaliskuussa kasasin korttitarpeet moneksi viikoksi ruokapöydän päätyyn, jotta tulisi tehtyä erinäisiä synttärikortteja sekä pääsiäissellaisia. Mies tyytyi tilanteeseen, sillä askartelihan pöydän ääressä päivästä riippuen yksi, kaksi tai kolme perheen naista, ja tuiki tarpeellisia onnittelukorttejakin syntyi. Silkkaa rahansäästöä! :)

Isosiskon luokkatoveri sai pikkuveljen talvella. Pikainen onnittelukortti lahjan oheen oli paikallaan.

 

Sekä isäni että äitini mies täyttivät maaliskuussa vuosia. Pikkusisko teki mitä upeimman kortin äitini miehelle, toiselle papalle, kuten myös kaksivuotiaalle serkkutytölleen. Isosisko askarteli hienoja kortteja kaverien synttäreille. Kuvia otin, mutta ovat kadonneet jonnekin, joten jäljelle synttärikorteista jää näytettäväksi vain se, jonka tein isälleni.

Leimailutaivaasta ostin sekä ihanan autoleiman että tiiliseinä taustaleiman. Herkullisen punainen kohopulveri oli niinikään tapahtumasta ja sopi tähän yhteyteen mielestäni hyvin.

Kortin sisälle kirjoitin tyyliin 'kun ikä alkaa lähestyä kortin auton ikää, on syytä onnitella...'. Isäni täytti 59 vuotta tosin, auto taitaa olla vanhempaa mallia. :)

Pääsiäiskortteja tytöt askartelivat kumpikin jokusen, mutta ne lähtivät saajilleen ennen kuin muistin kuvata. Itse väsäsin muutamana iltana helpolla kaavalla kortteja, joista tuli ihan kivannäköisiä. Useimmiten en pääsiäiskortteja lähetä, mutta nyt oli hyvä syy, sillä sain vihdoin teetettyä tyttöjen koulu- ja päiväkotikuvat, jotka piti lähettää kaukaisemmille sukulaisille juuri ennen pääsiäistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska askartelutarvikkeet lojuivat helposti käsille otettavina niin pitkään ruokapöydällä, tekaisin muutaman kortin yleiskäyttöön lasten iltapalan tms. aikana. Näillekin tulee käyttöä varmasti.

Yksiosainen kortti syntyi simppelisti kauniista paperista sekä parista taustakartongista.

Toinen samalla systeemillä, paitsi kimalleliimakoristelut päälle.

Silppulaatikosta löytyi sopiva paperi, johon leimasin siniset kukat koristellen ne kimalleliimalla. Kaksiosainen pieni korttipohja löytyi silpun joukosta myös.

Kaksiosainen kiekurakortti syntyi niinikään silppulaatikon paperista, Distress-reunoista, koukeroleimasta ja kimalleliimasta.

Tällaisia syntyi tällä kertaa. Saa nähdä, mitä syntyy seuraavalla kerralla.

Hauskaa vappua kaikille!

Oppia ikä kaikki

Neljä kuukautta olen tässä viettänyt opiskelijaelämää. Aika kuluu hurjaa vauhtia. Yksi psykologian kurssi on jo suoritettu, kaksi menossa, ja ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutus on alkanut. Ei tässä ehdi sammaloitua ja hyvä niin.

Kaikki ne suunnitelmat siitä, miten järjestäisin kaikki sotkut, karsisin tavarat, siivoaisin vaatehuoneet ja varaston, ovat edelleenkin vain niitä - suunnitelmia. Piti muistaakseni myös lepäämäni, olemani tekemättä yhtään mitään, jotta keräisin takaisin vuosien aikana menettämiäni voimia. No, lepääminen taitaa olla hiukan yliarvostettua opiskelijaäidin elämässä.

Olen järjestänyt niin, etten perheen ollessa yhdessä käytä aikaa opiskeluun luentoiltoja lukuunottamatta. Käytössäni on siten maanantaista torstaihin aikaa opiskelulle noin kello 10 -15 välinen aika. Sinä aikana tosin pyykkään, hoidan tiskikonehommia, lounastan, puen, luentopäivinä meikkaan ja laitan hiukset, välillä hoidan vaatteiden kausivaihtoa tai vastaavia, koska niitä on helpointa hoidella yksin kotona ollessa. Saa keskittyä.

Huomaan, että opinnoille on itse asiassa yllättävän vähän keskittynyttä aikaa! Luulin, että minulla olisi älyttömästi aikaa lukea sekä asiaa että viihdettä, tehdä kotihommia, askarrella, tehdä koruja, kirjoittaa blogiani, lukea muiden, urheilla, ulkoilla, järjestellä niitä kaappeja ja niin päin pois, mutta olin sitten liian optimistinen. Ei tässä olekaan ihan kaikkeen aikaa; opiskelu on työtä!

Haen vieläkin opiskelurutiinia, sillä huomaan, että lukeminen ja tehtävät jäävät heti lapsipuolen asemaan, jos vaikkapa toinen lapsista on sairaana kotona muutaman päivän, tai vapaa-ajan elämässä on niin paljon puuhaa, että se valuu "päivätyönikin" puolelle, kuten vaikkapa tuo vaate- ja kenkärumba, mikä on vallannut kotini juuri nyt.

Mutta, se kiire, mitä nyt koen, poikkeaa täysin työelämäkiireestäni. Stressitasoni on matalampi; kärsivällisyyttä on enemmän; saan viettää paljon enemmän aikaa tyttöjen kanssa; koen opiskelujeni olevan todella mielenkiintoisia. Toisin sanoen, minulla on mielekästä tehtävää ja se tuntuu mielialassakin.

Tahtini on rauhallisempi. Otan tietoisesti joka päivä kotona yksin ollessani kupposen cappuccinoa ja luen jotain kivaa lehteä. Joinakin päivinä katson puoli tuntia vaikkapa Avalta tai Liviltä mukavan keveitä ohjelmia, kuten vaikkapa Hulluna second handiin. Ehkä se on sitä latautumista, se tahdin hidastaminen.

Huhtikuusta kesäkuun loppuun minulla on aika kiire opinnoissani. Elokuun alusta alkaa toinen osa haipakkaa. Nyt olen siinä vaiheessa, että pitänee tehdä itselleni lukujärjestys, jotta jokainen kurssini saa tarvittavan panostuksen, sillä haluan tosissani oppia.

Mutta onpa se ihanaa, että saa tehdä oman lukujärjestyksensä! Olla oman (päivä)aikataulunsa herra (rouva). Että saa itse valita, mihin hommiin panostaa. Tämä aikalisä on neljän kuukaudenkin jälkeen vielä se todellakin paras päätös. Olen NIIN kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Meillä kaikilla on jotain, mistä olla kiitollinen. Olisiko aika taas laskea ne kiitollisuuden aiheet?

Kätsyä messuilua

Meillä oli valtavan loistava päivä rakkaiden Kätsyjen kanssa lauantaina. Aamutuimaan tapasimme Haltiakummin, Annan ja Rva Kepposen kanssa Espoon Ikeassa aamiaisen tiimoilta. Ehdimme vaihtaa akuuteimmat kuulumiset ja nautimme varsin kelpoisen aamupalan - kelpoisen etenkin hinnan puolesta. Sitten matkamme jatkui Masalaan Leimailutaivas ja Helmiplaneetta -tapahtumaan.

Messutila oli juuri passelin kokoinen; oli tilaa kulkea, mutta ständejäkin oli mukavan paljon, että oli taatusti kierrettävää koko päiväksi. Mukava kuhina kävi koko päivän, ja onnistuimme itsekin "kuhisemaan" myyntipisteissä sen verran, että kaikilla oli esiteltävää toisillemme myöhemmin illalla.

En ole ollut kovin aktiivinen korttien teossa, ja korujen kanssa vielä vähemmän. Silti kummasti sitä löytyy kaikenlaista, jota haluaa ostaa, jotta on tarpeita "sitten, kun on hyvä hetki askarrella/tehdä koruja".

Rich red -kohopulveri huusi nimeäni. Kunnon musta minulta puuttui. Olisin halunnut kunnon hienopiirtoisen valkoisen, jota ei kuitenkaan löytynyt. Siispä valitsin valkoisen enamelware-värin, jossa kuulemma on valkoisten kiteiden joukossa kirkkaita ja efektinä varsin hieno. Saa nähdä.

Tekstileimoja löysin niinikään muutaman käyttökelpoisen. Priority-leima on erityisen hauska - eipähän tarvitse enää keräillä niitä tarroja kirjeisiin. :) Pari taustaleimaa sekä alennuksesta setti, jossa ihanan vanha auto ja kirjoituskone sekä kirjainleimoja, tarttui jotenkin melkein huomaamatta mukaan.

Korutarvikepuolella olin sitä mieltä, etten tarvitse mitään, sillä kaikkea on yllin kyllin ja tarvitaan vain inspiraatiota, että tarttuisin koruntekoon.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, tarvitsin näköjään enemmän korutarpeita kuin uskoinkaan. Laatikot ostin osin koru-, osin askartelutarvikkeille. Vihreistä lasihelmistä tulee Isosiskolle koru (jonain päivänä), pinkeistä lasihelmistä Pikkusiskolle (jonain toisena päivänä), punaisista koralli- ja lasihelmistä tullee itselleni jotain (joskus myöhemmin), kuten myös kristallihelmistä, joita Haltiakummikin osti kattokruunuunsa. Pikkuruisista Hello Kitty -riipuksista toinen päätyy ehdottomasti Pikkusiskolle. Lopuille tarvikkeille ei ole vielä mitään suunnitelmaa, eikä ajatusta...

Hieno messupäivämme huipentui yhteiseen päivälliseen, jonne myös Mirka saapui. Maisteltuamme aikamme italialaisia herkkuja, suuntasimme jälkiruoalle Mirkan residenssiin, jossa Sofiann (kenties) oli leiponut kerrassaan herkullisen persikkarahkatortun (nam). Kävimme myös läpi kaikkien ostokset levittäen ne vuorotellen pöydälle. Iltaa vietimme Kätsyjen ja Mirkan perheen kanssa vielä pitkään.

Mahtava päivä, mahtavat tarjoilut ja vielä mahtavampaa seuraa! Kiitos rakkaat Kätevät Emännät tästäkin tapaamisesta! Seuraavalla kerralla sitten askarrellaankin!

And I want to eat my cake, too

Kulunut kuukausi on ollut tavallista "kakkuisempi", jos niin voi sanoa. Ensin juhlimme Isosiskon ja Pikkusiskon yhteisiä 7- ja 5-vuotissyntymäpäiviä perheidemme kesken, sitten oli Pikkusiskon kaverisynttärit, joille hän ehdottomasti halusi kakun jäätelön sijaan, ja viime viikolla juhlimme perhepiirissä appeni syntymäpäiviä, jonne tein vielä yhden kakun. Paljon kakkua siis.

Ensimmäiseen kakkuun halusin kokeilla vadelmanmakuista vaahtokarkkimassaa, nam. Tein hiukan etukäteen kokeiluni sokerimassaneilikoista ja vihreistä lehdistä Kinuskikissan vinkeillä. Kakun sisälle tein kahta suklaatäytettä, tummaa ja vaaleaa Kinuskikissan ohjeella. Kakkukerrosten pohjat sivelin lemon curdilla, ja lisäsin suklaatäytteiden päälle vielä banaania. Kermavaahtopursotuksiin lisäsin kaakaonmakuista jauhetta, joka tekee vaahdosta jämäkämpää. Juhlavieraat tykkäsivät vienosta suklaanmausta, joka ei ollut liian voimakas eikä makea. Tämän kakun makua kehuttiin erityisesti.

 

Ensimmäisenä sivelin lemon curdin kerroksen pohjalle, sitten lisäsin muut. Metallilieriö on Städterin säädettävä kakkuvuoka, jolla paistan kakkupohjatkin. Sen sisään on helppo täyttää kakku, jos siitä tulee kostea (ei lässähdä tai mene vinoon niin helposti). Koska kakku syötiin samana päivänä, laitoin massakerroksen alle kermavaahtoa. Muuten olisin tehnyt voi-tomusokerikreemin.

Innostuin ehkä hieman liikaa pursottelemaan kaakonmakuista kermavaahtoa - tosin erityisesti siitä lapset tykkäsivät!

Tein myös kardemumma-suklaakeksejä uudella ohjeella. Niistä piti tulla sellaisia pehmeähkön sitkeitä, kuten kunnon amerikkalaiset cookiet ovat, mutta uunini on tosi tehokas, ja niinpä niistä tuli rapeita. Pitää kokeilla joku toinen kerta vähemmällä uuniajalla, jos saisin onnistumaan ne kuten pitää.

Kuopuksemme viisivuotiskakkuun kysyin täytetoiveet juhlakalulta itseltään. Niinpä kakkukerroksissa oli lemon curdia, paksua vaniljakastiketta, banaania, kaakaonmakuista kermavaahtoa, ja olisikohan ollut vielä jotain muuta, en enää muista. Kermavaahtokuorrutuksessa oli samaa kaakaon makua ja koristeina kaikki mahdollinen: ylijäämäneilikka, pursotuksia sekä kaupan sokerimassakoristeita, jotka pikkuinen halusi kaikki kakkuunsa. :)

Kakku, jossa koristeena aivan kaikkea. Ainoa itsetehty sokerimassakoriste on keltainen neilikka, joka jäi yli edellisestä kakusta paria viikkoa aiemmin. Onneksi koristeet säilyvät...

Jostain kaupasta löysin aivan ihanat muffininnäköiset kakunkynttilät. Sopivat tämän kakun teemaan aika hyvin. :)

Ahersin myös ensimmäistä kertaa kakkutikkareita eli cakepopseja kahta makua. Tumman suklaapäällysteen alta löytyi appelsiinituorejuuston makuinen tikkari ja valkosuklaakuorrutuksen alta sitruunatuorejuustoa. Aika herkkuja olivat - ja koska niitä jäi kaverisynttäreiltä reilusti yli, niitä tuli sitten myös syötyä!

Cakepops eli kakkutikkarit

Kummillakin synttäreillä riitti vauhtia. Muutama kuva tunnelmista...

Pikkusiskon synttäreillä perinteinen aasinhännänkiinnitys modernimmalla kuvituksella. Isosiskon ja Pikkusiskon yhteisillä synttäreillä loppuilta sujui serkkujen kanssa sohvalta hyppiessä (special treat).

Kolmannen, appiukon kakun, tein hänen kotonaan, mutta toin mukanani yhden tähtityllan ja pursotuspussin koristelua varten kotoa. Aikaa kakun täytölle ja koristelulle ei ollut paljoa, joten halusin siitä suht nopean tehdä. Kerrosten välissä oli jälleen lemon curdia, mangotuorejuusto-valkosuklaatäytettä, vaniljiakastiketta, murskattua marenkia, jota löytyi kaapista, vähän kermavaahtoa. Päällä oli kermavaahtopursotusta sekä säilykemandariinia ja -persikkaa hyytelösokerikiilteellä sekä muutama marenki. Parasta oli, että appeni piti kakusta kovasti, kuten myös Isosisko, joka ei ole täytekakuista pariin vuoteen pitänyt yhtään. Kyllä se olikin aika hyvänmakuinen. :)

Seuraavaksi tekisi hyvää kakkulakko, jos tiedätte, mitä tarkoitan. :o