Murheenkryyni

Purin osiin jo kauan aikaa sitten rihkamakorun, jonka olin Tallinnasta ostanut. Pistin osat talteen, kunnes viime vuonna sitten päätin kasata niistä pikaisesti uuden saadakseni tilaa helmilaatikoihini. Sain hienosti käytettyä myös Hobby Pointista ostetut isot, melko ohuet avattavat korumetallivälirenkaat, joille ei tuntunut löytyvän mitään muuta käyttöä, koska olin jo siirtynyt hopeoituihin korunosiin.

Olin jo todennut alkuperäisen korun kanssa, ettei se ollut omaa tyyliäni, joten annoin uuden version äidilleni, jolle siis voin antaa sekä hyvät että huonot korut... Ainoa ihminen maan päällä, joka on niin läheinen, että kehtaan antaa hiukan epäonnistuneemmatkin työt, ellen pidä niitä itse.

Heh, olipas todella hyvä idea käyttää juuri niitä renkaita tähän koruun. Kolmen paksun ison koristerenkaan kanssahan ne toimivat oikein hyvin, mutta ikävä kyllä, nuo isot renkaat yhdistettiin ohuisiin metallilankasilmukoihin, eivätkä ne välirenkaat tietenkään pitäneet, vaan koru katkeili koko ajan välirenkaiden irrottua. Äiti-parka urheasti piti korua töissä, vaikkei tarvinnut kuin hipaista, kun jo irtosi välirengas silmukasta, aina eri kohdasta. Äidit näköjään ovat valmiita vaikka mihin pitääkseen lastensa kätten töitä - olivat ne toimivia tai eivät!

Olin yrittänyt jo korjata korua nopeasti lisäämällä isoja välirenkaita tuplaten kaikkiin kohtiin, mihin niitä riitti, mutta ei sekään auttanut. Varsinainen murheenkryyni koruksi siis.

Maanantaina vihdoin muistin pyytää korun uudelleen korjattavakseni, ja sain homman valmiiksi, toivottavasti lopullisesti. Isojen koristerenkaiden yhteyteen jätin nuo murheelliset välirenkaat tuplina, mutta yhdistin ne Helmien talosta ostamillani välikappaleilla pikkusilmukoihin. Elän toivossa, että välirenkaat kestäisivät leveämmän välikappaleen, eivätkä enää irtoilisi. Jos niin ei käy, paiskaan omilla käsilläni korulla vesilintua ja kovaa! Tai ehken vesilintua kuitenkaan, koska pidän eläimistä, mutta ainakin koru lentää jonnekin ja kauas.

Kaulakoru Murheenkryyni.

Puisia ohuita kiekkohelmiä, korumetallisia välirenkaita, isoja metallinvärisiä muovirenkaita, isonisoja koristehelmiä tunnistamattomasta melko kevyestä materiaalista. Korunosat korumetallia.

Onnea matkaan, äiti, tämän Murheenkryynin kanssa!

Pikkuperhoselle

Ensimmäisen hopeakoruni tein pienelle, vastasyntyneelle tytölle. Hopeinen lukko on mielestäni hiukan suuri, mutta en ehtinyt ajoissa saada postissa pienempiä lukkoja. Ehkä isompi on helpompi laittaa kiinni pikkulapselle...

Kaulakoru lapselle 30 cm Perhosen siivin.

Valkoisia 4 mm makeanvedenhelmiä, ruusunvärisiä 3 mm Swarovski-biconeja, riipus ja korunosat sterling-hopeaa.

Marmoria sitruunalla

Vihdoin sain otettua kuvan, väreiltään melko huonon tosin, siitä toistaiseksi viimeisestä marmorikorusta. En ole koskaan ennen tehnyt korua, jossa on keltaista!

En ole siis ennen ollut kovin tietoinen lemon jadestakaan. Se on ilmeisesti niin sanottua uutta jadea (new jade), joka ei ole jadea lainkaan, vaan omalla käännökselläni "serpentiiniä" (serpentine). En tiedä, kääntyykö tuo englanninkielinen serpentine serpentiiniksi, kun kyseisellä sanalla on jo aivan muu merkitys, mutta tähän on nyt tyydyttävä. : )

Kaulakoru 50 cm Marble Arch - lemon.

Tynnyrihelmiä marmorista, lemon jade -helmiä kahta kokoa, kaikki kivihelmet Beads Directista, isoja hopeoituja helmihattuja Gemshow-Onlinesta, pienempiä helmihattuja Helmien talosta sekä hopeoidut korunosat.

Viimeksi luettua

Ostin taannoin kirjakaupan tarjouksesta kympillä kolme kotimaista pokkaria. Valitsin mukaan kirjat Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi, Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty ja Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän.

Ne harvat kirjat, joita viime aikoina olen lukenut, ovat olleet lähinnä ulkomaisia murhajuttuja ruotsalaiseen Liza Marklundin, Henning Mankellin, Stieg Larssonin tyyliin tai Patricia Cornwallin Scarpettan tutkimuksia. Siksipä on erityisen kivaa vaihtelua lukea pelkkää suomalaista kolmen kirjan verran.

Ensimmäisenä valitsin Suden vuoden. En ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa, joten tarina oli minulle uusi. Hämeen-Anttilan kirjoissa kyllä iskee hieno kerronta ja erittäin hyvin tehty taustatyö tieteen ja kirjallisuuden saralla. Viittauksia kirjoihin, joita itse en taatusti mistään kaivaisi, saati löytäisi, vilisee joka luvussa, mutta toisaalta, kirjahan asettuu yliopistomaailmaan. Siispä viittaukset tieteellisiin teoksiin tuovat uskottavuutta tarinalle. Myös sairauden kuvaus toisen päähenkilön kokemana oli uskottavaa luettavaa, vaikken itse epilepsiasta tiedä juurikaan.

Tarina itsessään on maailman vanhin - rakkaussellainen. Kauniisti kerrottu hitaasti etenevä juoni. Uskottavasti tarinoituna kunkin henkilön ajatuksia ja näkökulmia, joten ketään henkilöä ei päädy inhoamaan, koska kaikilla on omasta vinkkelistään oikeutus käytökselleen ja sitä voi lukijakin ymmärtää. Mukava lukukokemus, mutta ei erityisen sykähdyttävä, vaikka halusin kuitenkin tietää, miten kirja päättyy.

Järjestyksessä toinen lukemani pokkari oli Loppuunkäsitelty. Olen lukenut melkein kaikki Anna-Leena Härkösen kirjat, mutta tämä ja Heikosti positiivinen olivat jääneet jostain syystä, ehkä aiheensa vuoksi, lukematta. Jälkimmäiseen en aio vieläkään tarttua, koska itselläni raskaudet ja lasten saaminen ovat olleet niin suunnattoman onnellinen ja tuskaton asia, että epäilen, etten pysty riittävästi samaistumaan kirjaan. Ehkä luen sen joskus henkisen kasvuni koulutuskirjana, jos haluan tukea jotakuta läheistä samoissa fiiliksissä kuin Anna-Leena Härkönen.

Loppuunkäsitelty kertoo Anna-Leena Härkösen omakohtaisen kokemuksen pikkusisaren itsemurhasta. Kirja on todella avoin tilitys ja tapahtumankuvaus Härkösen elämästä sisaren kuoleman jälkeen. Omaan, suoraan tyylinsä luottaen kirja on koskettava henkilökohtaisuudessaan ja tietenkin aiheen traagisuudessa. Joitakin asioita jään varmasti miettimään. Kirja voi nousta ajankohtaiseksi sitten, kun omalle kohdalle osuu niin läheisen ihmisen menetys. Ja sellainenhan tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Viimeinen pokkareista, Anna minun rakastaa enemmän, odottaa vielä aloitusta. Siitä tarinoin, kunhan olen saanut kirjan luettua.

Inspiraatiota marmorista

Olen pyöritellyt harmaita marmoritynnyrihelmiä laatikoissani jo jonkin aikaa odottaen inspiraatiota. En ollut keksinyt, mihin niitä yhdistää, ennen kuin nyt. Tarvitsin vain hieman täydennystä välihelmivarastooni ja juuri sopivan sävyisiä helmiä, joita yhdistää niihin, ja jo inspiraatio iski. Ehdin tehdä jo alkuperäisestä korusta variaatioitakin, kun helmiä riitti...

Marble Arch on todellisuudessa valkoinen monumentti Carraran marmorista Lontoon sydämessä Oxford Streetin tienoilla sekä läheisen metroaseman nimi. Koruissani on marmoria, joskin harmaata, ja kaari, ylösalaisin tosin, joten nimi on mielestäni varsin passeli. : )

Tämä ihka ensimmäinen marmorikaulakoru on uusi lempparini. Toinen mennee lahjaksi tai myyntiin, sillä minulta jo löytyy mustista akaateista tehty koru hiukan samaa tyyliä. Minä pidän kyllä todella paljon vaijerikoruista, vaikka joistain blogeista päätellen, ne ovat nk. peruskauraa. Mutta kyllä ne vain laskeutuvat kaulalle tosi kauniiisti.

Kaulakoru 45 cm Marble Arch - pink.

Harmaita tynnyrihelmiä marmorista (Beads Direct), pinkkiä korealaista jadea (värjättyä) Omakorusta Kädentaitomessuilta Helsingistä, antiikkihopeoituja välihelmiä sekä sydänsalpalukko Helmien talosta samoilta messuilta. Hopeoidut korunosat.

Kaulakoru 48 cm Marble Arch - black.

Hiukan pidempi malli samalla idealla kuin yllä. Harmaita marmoritynnyrihelmiä, mustia 12 ja 6 mm akaatteja, antiikkihopeoituja välihelmiä ja helmihattuja sekä sydänsalpalukko. Hopeoidut korunosat. Korun asettelu kuvaan ei oikein onnistunut - etualan helmihattu on miten sattuu. Onneksi livenä kaulassa se asettuu kauniisti.

Kolmas marmorikoru on vielä kuvaamatta viikonlopun kiireiden vuoksi, joten siitä lisää myöhemmin.