Ostin taannoin kirjakaupan tarjouksesta kympillä kolme kotimaista pokkaria. Valitsin mukaan kirjat Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi, Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty ja Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän.
Ne harvat kirjat, joita viime aikoina olen lukenut, ovat olleet lähinnä ulkomaisia murhajuttuja ruotsalaiseen Liza Marklundin, Henning Mankellin, Stieg Larssonin tyyliin tai Patricia Cornwallin Scarpettan tutkimuksia. Siksipä on erityisen kivaa vaihtelua lukea pelkkää suomalaista kolmen kirjan verran.
Ensimmäisenä valitsin Suden vuoden. En ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa, joten tarina oli minulle uusi. Hämeen-Anttilan kirjoissa kyllä iskee hieno kerronta ja erittäin hyvin tehty taustatyö tieteen ja kirjallisuuden saralla. Viittauksia kirjoihin, joita itse en taatusti mistään kaivaisi, saati löytäisi, vilisee joka luvussa, mutta toisaalta, kirjahan asettuu yliopistomaailmaan. Siispä viittaukset tieteellisiin teoksiin tuovat uskottavuutta tarinalle. Myös sairauden kuvaus toisen päähenkilön kokemana oli uskottavaa luettavaa, vaikken itse epilepsiasta tiedä juurikaan.
Tarina itsessään on maailman vanhin - rakkaussellainen. Kauniisti kerrottu hitaasti etenevä juoni. Uskottavasti tarinoituna kunkin henkilön ajatuksia ja näkökulmia, joten ketään henkilöä ei päädy inhoamaan, koska kaikilla on omasta vinkkelistään oikeutus käytökselleen ja sitä voi lukijakin ymmärtää. Mukava lukukokemus, mutta ei erityisen sykähdyttävä, vaikka halusin kuitenkin tietää, miten kirja päättyy.
Järjestyksessä toinen lukemani pokkari oli Loppuunkäsitelty. Olen lukenut melkein kaikki Anna-Leena Härkösen kirjat, mutta tämä ja Heikosti positiivinen olivat jääneet jostain syystä, ehkä aiheensa vuoksi, lukematta. Jälkimmäiseen en aio vieläkään tarttua, koska itselläni raskaudet ja lasten saaminen ovat olleet niin suunnattoman onnellinen ja tuskaton asia, että epäilen, etten pysty riittävästi samaistumaan kirjaan. Ehkä luen sen joskus henkisen kasvuni koulutuskirjana, jos haluan tukea jotakuta läheistä samoissa fiiliksissä kuin Anna-Leena Härkönen.
Loppuunkäsitelty kertoo Anna-Leena Härkösen omakohtaisen kokemuksen pikkusisaren itsemurhasta. Kirja on todella avoin tilitys ja tapahtumankuvaus Härkösen elämästä sisaren kuoleman jälkeen. Omaan, suoraan tyylinsä luottaen kirja on koskettava henkilökohtaisuudessaan ja tietenkin aiheen traagisuudessa. Joitakin asioita jään varmasti miettimään. Kirja voi nousta ajankohtaiseksi sitten, kun omalle kohdalle osuu niin läheisen ihmisen menetys. Ja sellainenhan tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.
Viimeinen pokkareista, Anna minun rakastaa enemmän, odottaa vielä aloitusta. Siitä tarinoin, kunhan olen saanut kirjan luettua.
3 kommenttia:
Minä haksahdin samaan pokkaritarjoukseen, josta kotiin lähtivät: Susan Cooper: Pimeä nousee I-III (fantasiakirjasarjan kolme ekaa samoissa kansissa), Dan Brown: Enkelit ja demonit (tarviiko perustella?) ja tuntematon Inger Frimansson: Parempi elämä (psykologinen trilleri päiväkotilapsen katoamisesta - pystynkö muka lukemaan tällaista?).
Tuo Itkosen kirja onkin minulla jo luettuna, Härkösen odottaa "lukulistalla"... Itkosen kirja oli myönteinen yllätys Myöhempien pyhien...jälkeen!
Mirka: Enkelit ja demonit oli hyvä, Dan Brownin taattuun tyyliin. Leffoissa hienot kaavat ja pähkäilyt menevät niin nopeasti, ettei itse ehdi saada oivaltamisen iloa, tai täysin ymmärrä johtolankojen hienoutta.
Hymytyttö: Onkos meillä sitten sama kirjahylly tai jotain? Oli muuten sinulla hienot uutiset tänään!
Lähetä kommentti