sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hyvästiksi

Läheiseni menettivät erittäin läheisen ihmisen. Heidän menetyksensä on myös minun menetykseni, toki siksi, että tunsin tämän poisnukkuneen, mutta eniten siksi, että tunnen näiden läheisieni surun ja menetyksen suuruuden, enkä voi olla myötäelämättä.

Tämän hienon miehen elämän liian aikainen loppunäytös näyteltiin eilen. Kun arkku kannettiin kirkosta autoon kirkkoväen seuratessa ulos, odottaessa auton lähtöä ja katsellessa hitaasti pois lipuvaa autoa, tuntui se niin pysähdyttävän lopulliselta, ja pohjattoman surulliselta. Toisaalta, lähtö oli hyvin konkreettinen päätös vaikeasti ymmärrettävälle asialle. Auton kääntyessä pois näkyvistä, surevien hiljaa katsellessa, sitä ymmärsi kuoleman lopullisuuden, vaikkei sitä vielä hyväksykään.

Tässä ennenaikaisessa menetyksessä ei ole mitään hyvää. Tämä suru ei taatusti jalosta. Tästä ei löydä mitään lohtua. Toivon silti paljon voimia läheisilleni elämänsä ja arkensa uudelleen rakentamisessa, sillä meillä elämä jatkuu, kuten aurinko joka aamu nousee.


Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä

- Vuokko Laatio -

6 kommenttia:

  1. Kaunis muistokirjoitus hienon ihmisen kauniille muistolle. Toivotan ymmärrystä, jaksamista ja aikaa muistaa niitä hyviä muistoja, mitä tämä hieno elämä teille kaikille jätti.

    VastaaPoista
  2. Ei kuolemasta tarvitsekaan löytää hyvää tai tulla jalostuneeksi, jos se on epäoikeudenmukainen ja liian aikainen. JAksamista teille kaikille! Aurinko nousee kyllä ja jonakin päivänä sen jo sitten taas huomaakin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tytöt, kiitos paljon.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniit muistosanat. Äkillisesti ja ihan liian nuorena lähteneen isäni kuolinilmoituksesa oli juuri tämä, pidempänä versiona vain...

    Nämä ovat juuri niitä asioita joita ei ikinä voi, eikä pysty käsittämään. Ei halua hyväksyä, eikä tarvitsekaan!! Sen kanssa on vain elettävä, surun muoto vain muuttuu.

    Voimaa!!

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!