Tee työtäs laulellen...

La la lal lal lal lal laa... Not. Ei laulata pahemmin ainakaan täällä. Alkuviikosta selviää päättääkö työnantaja yhteisen tiemme erkanemisesta kohdallani, vai ei.

Kyllä näitä uutisia olemme jo odottaneetkin työpaikallani. Jo viime kesänä tiesimme, että suuria muutoksia on tulossa; loppusyksystä kuulimme, että satoja ihmisiä irtisanotaan ja yhteistoimintaneuvottelut alkavat. Pian kuullaan, keitä se koskee.

Tästä ja muista syistä töissä on ollut vuoden verran raskasta; elokuisen tiiminvaihdon jälkeen minulla ja kollegoillani katosi työnilo lopullisesti, ja tässä sitä sitten ollaan tahkottu tähän asti. Henkisesti aika vaativaa ja stressaavaa aikaa, vaikka työ itsessään on pääasiassa ollut mielekästä.

Kevään ajan olen kypsytellyt ajatusta lähtöpasseista, ja saanut uusia ideoita. Niin hyviä ideoita, että palan innosta lähteä selvittämään bisnesideaani, etenkin, jos saan potkut ja niiden tukitoimina sparrausta idean kehittelyyn. Olen aina tarttunut mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, mutten vieläkään osaa sanoa, mitä haluaisin tehdä isona. Siitä johtuen en ole hakeutunut tästä firmasta pois, sillä työssäni ja työnantajassani on myös monia hyviä puolia; joka kuukausi tasaisesti tilille ilmestyvä kohtuullinen palkka vaikkapa. :p Työn varmuudesta ei voi puhua, sillä puolen vuoden välein organisaatiota viilataan aina uuteen suuntaan, ja välillä viilaukset tarkoittavat irtisanomisia.

Pystyn tekemään koulutukseni ja työkokemukseni pohjalta hyvin monentyyppisiä töitä, mutta vaikka osaamiseni on laaja-alaista, se ei auta löytämään uutta polkua, johon suhtautuisin intohimoisesti. Siis niin intohimoisesti, että ansioluetteloni perusteella pääsisin haastatteluun ja haastattelussa myisin sukkana itseni sisään yritykseen. Toisin sanoen, mikäli jään nykyiseen työhöni, on minun työläämpää hakeutua sieltä joko kokonaan pois, tai vaihtaa yrityksen sisällä muihin töihin, koska se vaatii energiaa ja innostusta, jota en juuri nyt tunne. Paitsi siitä omasta ideastani.

Olen tullut siihen tulokseen, että kengänkuva takapuolessa ei tässä tapauksessa ole kovin dramaattista. Henkinen kolaus kyllä, ja rahallinen etenkin, mutta meitä on useita satoja samassa veneessä. Toki, jos totean tarkempien selvitysten jälkeen bisnesideani ankaksi, voi olla, että työttömyys uhkaa, mutta en minä laakereilleni jäisi lepäämään. Jotain keksin varmasti, ja jos en muuta, niin simppelimpää hommaa.

Vaikkakin kaikkein mieluiten olisin tällä hetkellä kotona, näkisin lapsia enemmän, laittaisin itseni, parisuhteeni, kodin ja puutarhan kuntoon. Mutta siihen tarvitaan rahaa. Meillä on paljon lainaa, enkä haluaisi nähdä meidän luopuvan melko uudesta kodistamme esimerkiksi työttömyyden takia. Siksi näkisin varmasti aika paljon vaivaa uuden tulonlähteen keksimisessä, sillä vapaaehtoinen työttömyys tuntuisi jotenkin väärältä. Siitäkin huolimatta, että olen tehnyt paljon töitä tähänastisen elämäni aikana sekä työpaikoissa että kotona, minkä luulisi "oikeuttavan" jonkinlaiseen taukoon kiireen välissä.

Tällä nimenomaisella hetkellä tuntuu siltä, että olen valmis lähtemään irtisanottuna kohti elämäni seuraavaa vaihetta, mikä se sitten onkaan. Jos potkuja ei tulekaan, joudun mitä ilmeisimmin asennoitumaan uudelleen. Mutta bisnesidea jää kytemään...

Coelho x 4

Olen ollut täydessä pimennossa. Tähän talveen asti. Tiesin kyllä Paulo Coelhon nimen ja hänen kirjojaankin, sekä suuren maailmanlaajuisen suosion, jota hän nauttii. Mutten ollut koskaan lukenut yhtäkään hänen kirjaansa.

En ole enää Coelho-neitsyt. Ostin kirjakaupan alesta yhteensä neljä Coelhoa, jotka ahmaisin melkein perä perää kuukauden sisällä. Sinänsä saavutus, sillä viime vuonna luin muistaakseni seitsemän kirjaa. Siis koko vuonna. Tänä vuonna niitä on kertynyt jo seitsemän tähän mennessä. Lupaavalta näyttää.

Aloitin Portobellon noidasta. Kiehtova kirja ja tarina, vaikka kirjan melkein hurmokselliset paatososuudet hyppelehdin enempää syventymättä ohi. Noita oli kiehtova hahmo, etenkin, kun hän ei itse ollut kirjan äänenä lainkaan, vaan hänen tarinaansa kertoivat eri ihmiset elämänsä varrelta. Kirjasta jäi nälkä seuraavaa Coelhoa kohtaan.

 

Seuraavaksi valitsin Voittaja on yksin -kirjan, sillä se oli ainoa kovakantinen ja siten vaati lukemista kotona, eikä ollut optimaalinen kantaa mukana vaikkapa bussimatkalla töihin tai yökyläilyillä.

Se oli taas hyvin erilainen kuin Portobellon noita. Tietty fanaattisuus tai usko eräässä päähenkilössä toi mieleen Portobellon, mutta tarina itsessään ei sisältänyt mitään mystistä, vaan oli sujuva kuvaus trillerityyliin jetsetin elämästä Cannesin elokuvajuhlilla ja elokuvamaailmassa ylipäänsä. Näistä neljästä pidin tästä kirjasta vähiten. Siinä oli monta päähenkillöä, joista kehenkään en kiintynyt. Itsekseni ihmettelin sitä, miten ihmiset pitävät suunsa kiinni väärissä paikoissa, tässä tapauksessa kohtalokkaan väärissä.

Olen hyvin huono arvostelemaan kirjoja, sillä harvoin jaksan niitä jälkikäteen enää pohtia tai analysoida, etenkin, jos olen ehtinyt lukemaan muita teoksia siinä välissä. Saatan myös unohtaa jotain oleellista tarinan tai lukukokemuksen kannalta. Siksipä voi olla, että mitä kirjoista sanon, kuulostaa aivan omituiselta asiaan perehtyneemmän korvissa. Vaikka lukukokemus onkin niin subjektiivinen kuin vain voi olla.

Seuraavaksi tartuin Alkemistiin. En yhtään ihmettele, millaisen suosion kirja sai. Varsinainen elämäntaidon opus, jossa löytyi monia viisaita ajatuksia kenen tahansa elämään. Mielenkiintoinen ja mystinen tarina, johon viisaus oli kiedottu,  vain lisäsi lukukokemuksen nautittavuutta. Tämän haluan lukea toistekin.

Viimeisin Coelhoni on Veronika päättää kuolla. Aihe vaikutti mielenkiintoiselta, ja kirja tempaisi mukanaan. Henkilöt olivat kiinnostavia, epätäydellisiä ja tarina kulki hyvin. Koska rakastan onnellisia loppuja, rakastin myös tätä kirjaa.


Olen löytänyt taas lukemisen ilon.

Myöhäinen pääsiäinen

Meillä oli talviloma pääsiäisviikolla. Vietimme vain pieniä pätkiä kotona, silloinkin purkaen tai pakaten laukkuja, pyykäten ja lepuuttaen. Jäi sitten pääsiäiskukatkin kotiin ostamatta.

Kunnes maanantaina kotiuduttuamme jälleen yhdeltä vierailulta, purin lauantaisen paperikassin, jonne nappasin kukkakaupasta pari ruukkua tete-a-tete -narsisseja itsellenikin. Sitten vain maljakkoon ja ihailtavaksi!

Kälyni oli ollut pääsiäiskukkakurssilla ja kertoi ideasta laittaa narsisseja maljakkoon kivien päälle.
Ja kappas vaan, kaappieni kätköistä löytyi laatikollinen pyöreitä kiviä...

Eikä yhtään haittaa, että pääsiäinen meni jo!

Tipu Tipuliinin oli Pikkusisko taiteillut päiväkodissa.

Rakastan kukkien lisäksi tätä kameraa, joka on helpottanut ja vähentänyt kuvien editointityötä. Vaikken sitä varsinaisesti osaa vielä edes käyttää.

Keltainen on niin mahtava kevään väri!

Että aurinkoista loppuviikkoa vain kaikille!

Korttitehtaan antia

Taannoisena Kätsy-päivänä tein muutaman onnittelukortin pääsiäiskorttien lisäksi. Mielestäni ne onnistuivat aika kivasti, vaikka tämä Kätsyparka oli vähän ruosteessa - liian pitkän aikaa askartelematta...

Ensimmäinen kortti on onnittelukortti  isäkullalleni, joka täytti 58 vuotta viime kuussa. Sellainen nuori mies vielä...

Leimakuva jälleen kerran Mirkalta - ihana poika siinä.

Toinen kortti tuli ihanalle pienelle yksivuotiaalle tyttöselle, mieheni sisaren nuorimmaiselle. Leima löytyi taas Mirkalta, kuten aina kaikki parhaat löytyvät. :) Kuvaa väritin Rva Kepposen pastellinsävyisillä chalkseilla, jotka sopivat kortin hempeään tyyliin mukavasti.

Onnea suloiselle E:lle!

Kolmas onnittelukortti on mieheni siskolle, rakkaalle kälylleni, joka juhli syntymäpäiviään juuri ennen pääsiäistä. Tykkäsin kortin selkeästä värimaailmasta, ja kokeilin oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnon valkoista koholeimausta (Mirkalta hyvä valkoinen kohopulveri). Samaan tyyliin koristelin kirjekuoren.

Onnea "Kälynen"!

Pääsiäiskortteja tein peräti kolme. Onneksi lapset tekivät niitä suuremman kasan, muuten olisi ollut vähän niukanlaisesti niitä lähetellä. Pari niistä näkyikin jo postauksessani Kätsy-päivästä, mutta tässä vielä uudelleen.

 

 

Ja osa pikkutyttösteni korteista. Nämä taisivat kaikki olla isomman käsialaa; pienemmän tekemät oli tässä vaiheessa jo jaettu...

Taiteilija käyttää kaikenlaista materiaalia teoksiinsa, mm. äidin antamia mainostarroja...

Vaikka näitä kortteja tulee nykyään kovin harvakseltaan tehtyä, ilo niiden tekemisestä on aina yhtä suuri. Kun vielä pääsee tekemään niitä parhaassa seurassa, ei voi olla kuin tyytyväinen!

Kukkahuumaa

Jotkut ihmiset ovat ällistyttävän hyviä keksimään osuvia lahjoja toisille. Mieheni sisko kuuluu tähän lajiin. Minä puolestani kuulun niihin ihmisiin, joilla on varmasti pääasiassa jo kaikkea, enkä tarvitse varmastikaan lisää materiaa. Siispä toissa joulun pikkuleiväntekokurssi osui loistavasti.

Viime jouluna sain kälyni perheeltä jälleen osuvan lahjan: kukka-asetelmakurssin. Ensimmäinen kurssi oli peruttu osanottajien vähyyden vuoksi, mutta onneksi tilaa löytyi viikkoa myöhemmin "Vaalea kevätasetelma" -kurssilta, jossa tehtiin pöytäasetelma vaikkapa pitopöytään.

Oli mahtavaa saada käytännön vinkkejä asetelman tekniseen toteuttamiseen, mutta myös kukkien sommitteluun. Olen joskus tehnyt omia asetelmia tai kimppuja ilman varsinaista kimpunkasaamiskykyä, mutta nyt opin taas huimasti lisää. Kiitos, murut, ihanasta lahjasta!

Lopputulos kurssilta on tässä mieheni kuvaamana. Kuva on HDR (High Dynamic Range) -valokuva, joka tekee sävyistä syvemmät, joskus jopa surrealistiset. Päivänvalokuva olisi ollut selkeämpi, mutta aina ei ehdi kuvata päivällä...

Kevätasetelman kukat ja kasvit:
vaaleanvihreä neilikka, valkoinen leukoija, valkoinen eustoma, noitapajun oksia, pictasian lehtiä, galaxin lehtiä sekä pari isoa vihreätä lehteä, joiden nimeä en muista.

Sain kurssilta mukaani ylimääräistä, jo kostutettua oasista, joten kipitin loppuviikosta kukkakauppaan ostamaan vihreitä sekä kimput neilikoita ja ruusuja. Väreiksi valikoituivat vaaleanpunainen sekä hehkuva karmiininpunainen kälyni yksivuotiaan tyttösen synttäreiden kunniaksi. Mielestäni oli vain paikallaan antaa ensimmäinen kokonaan oma tuotokseni heille, joilta kukkakurssin sainkin. :)

Kuva on niinikään mieheni ottama ja HDR-kuva sekin. Tässä kuvassa kukkien värit ovat mielestäni mahtavan hehkuvat!

Onnitteluasetelman kukat ja kasvit:
hehkuvan karmiininpunainen ruusu, vaaleanpunainen terttuneilikka, galaxin lehtiä, salalin lehtiä, noitapajun oksia, sekä pienilehtinen korkeampi vihreä oksa, jonka nimeä en enää muista. Pitänee hankkia joku floristin kasviopas... :)

Kaiken lisäksi puutarhassa lumen keskellä pensaiden juurilla puskee jo kevätkukkia työntäen varovaisesti pieniä, hennon vaaleanvihreitä päitään sinnikkäästi kylmästä maasta.

Kyllä kevät on ihanaa aikaa! Iloista pääsiäistä kaikille!