keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Toinen maailmani

Aa, kirjat! Ne ihanat, usein pölyntuoksuiset opukset kirjahyllyssä, joita tulee harvoin luettua - nykyään. Kirjat ovat olleet minulle hurjan tärkeitä lapsesta asti. Opin lukemaan viisivuotiaana ja silloin aukesi uusi, upea maailma, jonne saattoi uppoutua tuntikausiksi joka viikon joka päivä! Ei ihme, ettei minusta tullut urheilullista, kun mieluummin istuin nenä kirjassa.

Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut lukea kirjoja niin paljon, ja niitä on ollut saatavilla. Kirjasto oli lapsena kovassa käytössä. Näin aikuisena, minusta on ihanaa, että kotonani on paljon kirjoja. Tarpeeksi niitä ei ole tilanpuutteen takia, mutta jossain seuraavassa kodissa haluan dedikoida niille paljon enemmän tilaa.

Kuuluin alle kouluikäisenä Fantti-kerhoon. Maailman ihaninta oli saada uusi kirja joka kuukausi, ja toivoinkin aina salaa, että äiti ja isä unohtaisivat peruuttaa kuukauden kirjan, jotta saisin taas uutta luettavaa. Ainakin kerran näin kävikin, ja meille putkahti postiluukusta nuortenkirja nimeltä Uhmamielinen syksy. Olin silloin kai ensimmäisellä tai toisella luokalla. Vanhempani ottivat kirjan suoraa päätä talteen, sillä heidän mielestään viisitoistavuotiaan tytön murrosikäisesetä elämästä, jossa isä oli vankilassa ja kotona oli aika köyhää, ei niin pienen tarvinnut vielä tietääkään.

Kapinoin kyllä tätä päätöstä vastaan, mutta hetken aikaa annoin kirjan olla. Jossain vaiheessa kuitenkin kaivoin sen esille ja luin sen salaa. Ja ihmettelin suuresti, että mitä ihmettä vanhempani oikein pelkäsivät. Kirjassa ei ollutkaan mitään ihmeellistä tai pelottavaa, minun mielestäni. Ehkä osasin jo silloin erottaa faktat fiktiosta, eikä minuun tarttunut mitään kummallisia vaikutteita tuosta kirjasta. Sehän kertoi lähinnä teinitytön elämästä, jonka teki vaikeaksi isän vankilassaolo (jonne isä joutui ajettuaan vahingossa jonkun kuorma-autolla kuoliaaksi; ei siis pahuuttaan), ja toisaalta toiveikkaaksi ensimmäisen romanssin alku. Luin kirjan useampaan kertaan, myös teininä, jolloin siitä löysi jälleen uusia asioita.

Lisäsin vasempaan palkkiin tällä sivulla listan kirjoista, jotka jollain lailla kolahtivat jossain elämänvaiheessa. Kaikki ne ovat jokseenkin vanhoja, sillä tuntuu, että nykyään unohdan hyvin pian kirjan, jonka luen, eivätkä ne jätä enää sellaisia lähtemättömiä muistijälkiä kuin nuorempana luetut.

Yksi kolahtaneista kirjoista on Tuhat ja yksi yötä, kaikkiaan kuusi osaa kolmessa kirjassa. Mielenkiintoista, värikästä, välillä julmaa elämää persialaisten satujen muodossa. Joka tarinassa on opetuksensa, ja kehyskertomus, jossa näitä tarinoita kertoo kuninkaalle joka yö Sheherazade (nimen kirjoitusmuoto vaihtelee) säästääkseen henkensä, on kerrassaan kiehtova. Sadut jäävät aamunkoittoon mennessä aina kesken, joten kuninkaan on pakko säästää Sheherazaden henki, jotta kuulisi, miten tarina päättyy.

Luin opukset lapsena mummolassa, ja nyt olen saanut ne samaiset kappaleet vuodelta 1957 omaan kirjahyllyyni odottamaan uudelleen lukemista. Hassu juttu oli se, että mummoni kertoi minun lukeneen ne seitsemän-, kahdeksanvuotiaana! Ehdottomasti pitäisi lukea ne uudelleen aikuisen silmin.

Toinen minulle oleellinen kirja on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Luin sen lapsena ensimmäisen kerran ja aikuisena pari kertaa uudelleen. Vaikka perustarinan muistaa, siitä löytää joka kerta jotain uutta, mitä ei ole ensimmäisellä, tai toisella, tai kymmenennellä kerralla huomannut. Se on hyvän kirjan merkki. Pappani on läpi elämänsä lukenut Sinuhen noin viiden vuoden välein, eikä silti ole kyllästynyt. Minulla on nyt myös oma kappale kirjasta, eikä tarvitse turvautua mummolan kirjahyllyyn, ja kunhan joskus pääsen syventymään lukemiseen pidempään, luen kirjan taatusti jälleen kerran!

Yksi vasta aikuisena lukemistani satukirjoista on Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi. Mikä ihana kirja se onkaan! Siinä on sisältöä ja ajattelun aihetta sekä lapselle että aikuiselle. Oikeastaan pidän sitä satuna, joka on kirjoitettu ohjaamaan aikuisia takaisin oikeille raiteille. Minulla on kirja sekä suomeksi että alkukielellä ranskaksi, ja mielestäni suomennos on aivan erinomaisen hyvin onnistunut vangitsemaan alkuperäisen tekstin tunnelman. Hieno käännös kerta kaikkiaan!

Kirja on listallani niistä kirjoista, joita alan lukea Isosiskolle ja Pikkusiskolle, kun hieman kasvavat. Huomaatteko, että olen ottanut isot alkukirjaimet käyttöön lapsistani mainitessani, koska se tuntuu tuovan lapseni lähemmäs minua kertoessani heistä anonyymisti. Idea oli hieno ja sain sen Mirkan blogista (toivottavasti se sopii). Hauska yhteensattuma on se, että kävin juuri äsken tuota blogilinkkiä hakiessani lukemassa Mirkan viimeisimman postauksen, jossa hänellä on ollut kesken kirjahyllyn siivoaminen! Mirkalla on nimittäin ihanan suuri kirjahylly, jota haikeana katselen... Paranehan pian, blogiystäväiseni!

Lisää taustaa kolahtaneista kirjoista toisen kerran. Nyt alkaa Pikkusisko heräillä päiväunilta...

2 kommenttia:

  1. Heippa taas! Sopii, sopii. Tuo minun hyllyni on siis se "kakkoshylly", jossa on kaikki moska ;) Primehylly on toisessa huoneessa ja siitä ajattelin kirjoittaa joskus toiste. Siellä on "lukemattomia lukemattomia" kirjoja, joita olen hankkinut odottamaan niitä kuuluisia parempia aikoja. Olen ollut myös aikamoinen ahmija lapsena ja nuorena, mutta nyt menee vain noin kirja kuukaudessa.

    Viime aikoina täällä kolahtaneita: Soltsenitsyn "Syöpäosasto", Oksasen "Puhdistus", Tove Janssonin aikuisten kirjat, Hoeg "Lumen taju", Pauliina Susi "Ruuhkavuosi"

    VastaaPoista
  2. Hih, jälleen yksi asia, joka meitä yhdistää!!! Mutta ihanko totta "kakkoshylly"?!? Nyt alan vihertää.

    Tuo Oksasen kirja kiinnostaa myös, kuten Lumen taju, mutta jotenkin tarvitsen enemmän aikaa ja tilaa lukea tuon tyyppisiä kirjoja, jotta jäisi aikaa sulatella myös.

    Itselläni on viimeisimmät kirjat linjaa Liza Marklundin "Paikka auringossa", Henning Mankell "Rauhaton mies" ja Patricia Cornwellin "Scarpetta". Vielä suomentamaton julmetun paksu "Scarpetta factor" odottaa vielä tarttumista, kuten myös Virpi Hämeen-Anttilan "Päivänseisaus".

    VastaaPoista

Odotan innolla kommenttejasi!