torstai 28. heinäkuuta 2011

Kortteja, kortteja - ja hiukan kortteja

Kätevien Emäntien askartelumaratonin aikana sain tehtyä useammankin keskeneräisen kortin loppuun, jotain uutta, ja vielä eilen illalla omissa hyvissä fiiliksissäni lisää kortteja! Ihan huippua!

Tällä hetkellä tavoite on tehdä kortteja myös varastoon, jotta sieltä löytyisi paremmin ex tempore -tarpeeseen kortteja. Yleensä teen kortin nimenomaan vastaanottajalleen ja häntä ajatellen, mutta olen todennut, että toisenlaisiakin kortteja tarvitaan.

Tajusin eilen, etten ollut ottanut toisen mummoni 80-vuotisonnittelukortista ja kuoresta lainkaan kuvaa itselleni. Sääli, sillä ne onnistuivat kivasti. Nyt kameramme on mökillä perheen mukana, joten yritin ottaa kuvia keinovalossa myöhään eilen illalla kännykälläni. Hmm. Jotkut onnistuivat paremmin, jotkut eivät niin hyvin. Väritys se kai vaikein on keinovalossa saada oikeaksi. No, tässä näitä nyt tulee.

Ensimmäinen kortti on Haltiakummin luona tehty toivotusta vaille valmiiksi. Tiistaina ensimmäisenä innoissani leimasin "Sending you flowers" -tekstin - nurinpäin. Sitä kyllä naurettiin porukalla... En kuitenkaan halunnut alkaa tähän vähemmän hienoon korttiin käyttämään aikaa sen enempää, vaan ratkaisin asian näin:

Varsinainen kyhäelmä.

Näin hienon stanssatun ja Distress-kohopulvereilla käsitellyn korttipohjan Mirka olisi heittänyt pois edellisellä Kätsyily-kerralla. Minä otin talteen ja tein maailman helpoimmalla ihan kivan kortin:

Toisen roska on toisen aarre.

Niinikään Mirkalta lainattu ihana leima, ja kuva tehty niinikään edellisellä Kätsy-kerralla. Kortti oli tekstiä ja kokoamista vaille valmis.

Nämä naisenkuvaleimat ovat ihania tunnelmaltaan.
En halunnut lisätä liikaa hörsyjä, joten pidin kortin simppelinä.

Seuraavan kortin kuva oli väritetty Copiceilla jo aiemmin, mutta pyörinyt "jaloissa" odottaen inspiraatiota. Se löytyi, kun halusin käyttöä Mariposa Stackin perhospaperille.

Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain...

Allaolevan kortin ihanan tarran olin saanut Koukussa kortteihin - yhteisön Salaisesta toiveesta, ja se oli pitkään käyttämättä. Halusin tehdä nopean kortin, johon voin kirjoittaa paljon tekstiä, vaikkapa toiselle mummoistani.

Vauvasaippuaa...

Eniten päänvaivaa aiheutti parane pian -kortin tekeminen. Ystäväni vaimo, jota en varsinaisesti tunne, on sairas. Lopputulos on kuitenkin juuri sellainen kuin toivoinkin.

Leima on ihana, Nea-Idealta.
Perhonen väritetty Distresseillä, päällystetty Glossy Accentsilla ja kuorrutettu keltaisella Sticklesillä.

Tämä sammakko oli väritetty Copiceilla jo ajat sitten, alkuvaiheen väritysharjoituksia. Toivotus puuttui, vähän glitteriä, paperi ja korttipohja. Se oli siinä.

Sammakkoprinssi.

Tässä allaolevassa kuvassa väritys on päin prinkkalaa. Taustapaperi on Papermanian mustavalkoisesta lehtiöstä, ja tumma on musta, ei vihertävä. Halusin tehdä ehdottomasti jotain mustavalkopapereita käyttäen, mutten halunnut mitään liian synkkää.

Elä, naura, rakasta.

Tässä näitä nyt oli. Seuraavan kerran, kun lähetän lasten kuvia sukulaisille, minulla on edes joitakin kortteja kyytipojaksi kuville... Projekti jatkuu.

6 kommenttia:

Hymytytti kirjoitti...

Kauniita Leonida, kauniita!! Erityisesti tuo sinisävyinen "naisleimakortti" sykähdytti.
Kiitos tuestasi, et uskokaan, miten arvostan sitä <3

Rva Kepponen kirjoitti...

Noista tuli kaikista erittäin onnistuneita kortteja.

Ritva_47 kirjoitti...

Aivan ihania kortteja ... erityisesti tuo viimeinen Elä,naura,rakasta-kortti sykähdyttää minua.

Ja jotenkin minusta tuosta kortista -tai tuosta lauseesta huokuukin se "kesän paras päivä" ja se tunnelma, joka teillä Kätevillä emännillä on ollut, silloin kun olitte yhdessä askartelemassa :)

Leonida kirjoitti...

Kiitos Hymytyttönen! Minäkin tykkään tuon naisleimakortin tunnelmasta. Iso, lämmin halaus sinulle voimia tuomaan!

Kiitoksia myös Rva Kepponen! Rouva vaan laittaa omansa esille pikimmiten!

Kiitos Ritva_47! Onpa kyllä kivaa, että muutkin ovat saaneet osansa tuosta päivämme tunnelmasta, ilman paikan päällä oloa. Minusta tuo teksti on kyllä totta - siihen pitäisi elämässä pyrkiä...

Mirka kirjoitti...

Mä en ollut huomannutkaan tätä sinun korttipostaustasi. Olet tehnyt tosi upeita kortteja ja myöskin iloisella tavalla erilaisia! Jopa tuo minun roska on käsissäsi muotoutunut hienosti... ;)

Leonida kirjoitti...

Kiitos Mirka!

Hih, naureskelin tuosta sinun "roskastasi", että niin helpolla en ole kivaa korttia ennen tehnytkään: suurin työ oli pohjassa, itse lisäsin vain kohotarroilla kuvan ja niiteillä kiinnitin tekstin! Että kiitosta vain kaikesta vaivannäöstäsi tuon kortin hyväksi! : D