Otsikkohan on tietenkin sarkasmia ja lainausmerkkejä täynnä. Kerron teille tarinan. Eilen illalla kertasin Muutos-valmennuksen aiempia viikkoja, joita en ole suorittanut kokonaan, koska ohjelma oli monta kuukautta tauolla ja alkoi uudestaan tänään viidennestä viikosta.
Tosi hyvää asiaa siellä taas tuli muistuteltua mieleen, kuten se ensimmäinen perusasia, että syö rauhassa. Kuulemma ihmiset, jotka syövät hitaasti, harvemmin kärsivät ylipainosta. Varmasti totta; olen supernopea syömään, etenkin etäpäivän lounaalla kotona.
Ohjeistus oli, että pure ainakin 30 kertaa jokaista suupalaa (tai sopivasti, ei se 30 ainoa autuaaksi tekevä määrä ole), laske välillä aterimet lautaselle, älä lue mitään tai katsele kännystä/telkasta samaan aikaan mitään, hengittele rauhallisesti välillä ja keskity jokaisen suupalan makuun jne. Sisäistin näistä kaikki, ainakin noin niin kuin sisälukutaitomielessä. Ihan selvä juttu.
Toinen erinomainen vinkki oli, että syö vatsasi vain 80%:sti täyteen ja kaikenlaisia ohjeita tuntemusten seuraamiseen ja vatsan tilanteen tunnistamiseen. Jep, tiivisti kärryillä olin.
Siellä kerrottiin myös, että jos tapaa illalla mussuttaa valtavasti ruokaa tai herkkuja, tapahtuma ikään kuin pedataan valmiiksi jo paljon aiemmin ja tuo ahtaminen on vain pidemmän prosessin viimeinen lenkki.
Minulla on tähän esimerkki, oikein hyvä sellainen, tältä päivältä.
Aloitin työt vähän ennen klo 9. Söin rauhassa ihan hyvän aamupalan - tuorepuuroa ja pähkinöitä, join cappuccinon aamupäivällä. Vettä join pitkin päivää ihan kivasti. Lounaaksi oli mies tehnyt jauhelihapastaa, joka odotti lämpimänä liedellä - ja siitä nopeasti lautasellinen peliin, vähän parmesania päälle ja kourallinen pikkutomaatteja oheen. Sekin meni ihan jees, mutta vähän nopeammin kuin olisi hyvä, eipä tullut paljon pureskeltua ja taukoiltua, mutta piti jatkaa töitä.
Iltapäivälle olin joutunut ottamaan kollegani puolesta ad hoc -haastattelun, mikä ei ollut niin kiva juttu, koska se sotki aikatauluni, taukoni ja vaati valmistautumista ja yhtä synkkauspalaveria toisen haastattelijan kanssa plus lisäsi intensiteettiä päivääni reilusti. Jossain vaiheessa iltapäivää valmistautuessani join kupposen matchalattea - nopea vedenkeitto ja annospussi sekaan, voilà!
Mutta sitten alkoi mennä enemmän pieleen. Joulusta oli jäänyt pari piparia ja paperipäällysteisiä konvehteja, joita nappasin kourallisen siihen matchalaten kylkeen, kun aloin käydä haastateltavan CV:tä ja muita tietoja läpi. Samaan aikaan sadattelin, että oli tuhat ja viis muuta hommaa, joita olin ajatellut tähän haastatteluhommaan käytettävällä ajalla tehdä. Ja mussutin ainakin kymmenen konvehtia. Ja ne piparit
 |
| Kuvituskuva - meillä oli pipareita, ei joulutorttuja |
Ookoo, eipä siinä mitään. Vaihdettiin miehen kanssa "toimistoja" ja minä päädyin työhuoneeseen ison vesilasin kanssa. Ja siellä istuin sitten loppuiltapäivän sekä haastattelussa, sitä seuraavassa toisessa palaverissa, joka päättyi n. 17.25 ja vielä yksi palaveri haastattelukaverini kanssa, jotta saimme purettua ajatuksemme haastattelusta. Päädyimme tehokkaina tyttöinä käymään läpi jokusen muunkin jutun, koska meillä tulee harvemmin juteltua livenä (siis etänä). Tämä keskustelu päättyi noin 19.15.
Tässä vaiheessa muu perhe oli jo syönyt. Ruoka oli lämpimänä liedellä - nam, terveellisempää (joskin aivan normirasvaista) versiota pyttipannusta, perunaa, sipulia, broccolia, tomaattia, fetaa ynnä muuta, ja paistettu kananmuna sekä pienet salaatinjämät. Kiljuva nälkä!
Ja arvatkaapa miten kävi niiden loistavien vinkkien kanssa, joita olin pyhästi päättänyt toteuttaa: hitaasti syöminen ja syö vatsasi vain 80% täyteen? Unohtuivat lennossa, kun ahmin tosi herkkua pyttipannua ison lautasellisen, otin vielä lisääkin ja pysähdyin vasta, kun lautanen oli tyhjä.
Siinä vaiheessa sitten muistin, että ai niin, tulikohan purtua suupaloja edes kymmentä kertaa, ja tahti oli aika kova, kun oli niin nälkä. Ja miltäs se ruoka oikeastaan maistuikaan - vaikea sanoa, kun se katosi lautaselta niin nopeasti. Ja apua, nyt on massu ihan täynnä. Jollei olisi löysät kotihousut, pitäisi avata nappi.
Että näin hienosti tätä ohjelmaa jo toteutan, yhtenä päivänä jopa melkein lounaaseen asti.
Tässähän oli toki monta mokaa:
- se, että ylipäänsä oli niitä konvehteja ja pipareita;
- se, että reagoin tuohon iltapäivän ohjelman vaihtumisen tuomaan hienoiseen ärtymykseen niitä konvehteja ja pipareita ahmimalla;
- se, etten saanut järkättyä iltapäivälle kunnon taukoa ja järkevää välipalaa rauhallisesti nautittuna;
- se, että päivä oli niin intensiivinen, että se vaati enemmän palautumista, kulutti energiaa ja siten tuli suurempi nälkä;
- se, että päivä oli liian pitkä ilman taukoja, ja siksi ateriavälikin sujahti aivan liian pitkäksi iltapäivän karkkimätöstä päivälliseen.
 |
| Kuvituskuva - meillä ei ollut myöskään muffineja vaan niitä Fazerin konvehteja. |
4 kommenttia:
Niin samaistuttavaa. Mua nauratti tässä se, että samalla kun luin sun postausta, mä söin omaa lounasta ja purin haarukallista ehkä viisi kertaa. Mulle ei ole ongelma syödä 80 prosenttisen täyteen. Mun ongelma on olla syömättä iltaisin niitä konvehteja, joita talossa vieläkin on.
Mutta jatketaan harjoituksia.
Minä olen ihan liian nopea syöjä, tehokkaasti lautanen tyhjäksi ja ennenkuin mitään viestiä ruokailusta ehtii aivoihin saakka voi vielä vetäistä varmuuden vuoksi voileivän päälle, ettei vaan jää nälkäiseksi :D :D :D
Mun kaveri harrastaa sitä, että aina ensiksi syödään salaattia hitaasti, sitten vastan lämmin ruoka. Sillä tavalla ehtii aivoihin signaalia, että jotain polttoainetta on saatu ja lämmintä ruokaa riittää vähän pienempikin määrä. Ja leipää hän ei syö ikinä aterialla.
Voi P, kiitos tuesta! :D Itse vähän pitää harjoitella tunnistamaan tuota 80% täynnä olemista ja varmasti tuo rauhassa syöminen on avain siihen.
Mutta ihan sama vika täällä, että jos niitä konvehteja vaan on, niin kyllä niitä tulee syötyä. Välillä se hiukan harmittaa, että mies on makeisfirmassa töissä... ;) Joulusta jäi turhan paljon avaamattomiakin karkkilaatikoita jäljelle ja tietäähän sen, mitä niille käy ajan myötä.
Voitaisi kyllä kokeilla sitä rutiinien pilkkomista tai sitä, että ajatellaan, miten reipas ja energinen henkilö toimisi kussakin tilanteessa... ;)
Hyvä ja tehokas Rva Kepponen! <3 Näinhän sitä helposti toimii. Tai syö itsensä ihan täyteen, mutta pitää vielä ottaa jälkiruoka päälle, jolloin mennään jo tupaten täyteen...
Luulen, että meidän molempien helmasynti saattaapi olla juurikin tuo nopea syöminen ja siksi tulee helposti syötyä liikaa kerralla. Väittävät valmennuksessa, että tärkein oppi, perusjuttu, mikä heillä on, on juurikin hitaasti syöminen.
Viksu kaveri. Tuon valmennuksen ohjeissakin vilahti vinkki, että kasvikset ja salaatit kannattaa syödä ensin pois alta ja sitten vasta muu. Juuri sama viesti, että aivot ehtivät viestittää vatsalle jo jotain.
Leipää en itsekään syö aterioilla, koska tulen täyteen suht helposti. Tykkään kyllä leivästä ja välipalana tai aamulla hyvinkin syön ihanan Vaasan ohuenohuen ruispalan tai pari jollain hyvällä ja jopa terveellisellä päällyksellä.
Lähetä kommentti