Ennen karsimista minulla oli 15 kappaletta kauhtuneita, nyppyisiä ja suunnattoman mukavia yöpaitoja ja pyjamia. Yksi silkkipyjama ja spagettiolkaiminen silkkiyöpuku vielä oli jäljellä, mutta ensimmäisestä puristaa housujen vyötärö ja pyjama näyttää silittämättömänä kauhealta (yritän välttää silittämistä kaikin keinoin); jälkimmäinen on yläosasta kylmä, eikä sitä tule käytettyä.
Yöpuvut sikin sokin viemässä tilaa kokonaisen laatikon verran unisukkien kera. |
Lopputuloksena minulle jäi seitsemän yöasua ja kolme mukavaa t-paitaa, joita yöasuina välillä käytän. Yksi niistä on säilössä lähinnä tunnearvonsa ansiosta: paita on benji-hyppyaiheinen ja saatu vuonna 1992 hypättyäni 150 jalasta benji-hypyn mereen. En luovu siitä ikinä!
Kuvien ottamisen jälkeen poistin vielä spagettiolkaimellisen silkkiyöpaidan sekä hiukan liian lyhyen, vaikkakin uudehkon turkoosin paitulin, ja lisäsin laatikkoon tilalle kolmet pyjamahousut.
Jäljelle jääneet yöasut yhdessä t-paitojen kanssa samassa laatikossa! |
Seuraavana hyppään sortseihin, capreihin ja vapaa-ajan housuihin sekä värillisiin farkkuihin. Siniset farkut ja suorat housut käyn läpi erikseen. Marie Kondo on ehdottanut karsimisen alalajeiksi esimerkiksi yläosat ja alaosat, mutta en mitenkään pystynyt sitoutumaan sellaiseen urakkaan, että olisin kerralla kaatanut kaikki topit, lyhythihaiset ja pitkähihaiset paidat, tunikat, neuleet ym. sängylle ja alkanut siitä niitä sitten karsia. Ei olisi päässyt sellaisena päivänä lainkaan samaiseen sänkyyn nukkumaan. :) Siksi sovellan KonMarin ideaa omalla tavallani ja pilkon alalajit vielä pienempiin osiin itselleni mielekkäällä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti