maanantai 11. tammikuuta 2010

Korut mukaan Pariisiin!

Koettakaa kestää, pää on nyt täynnä Pariisia, eikä tyhjene ennen kuin siellä on käyty! Ajattelin ottaa mukaan matkalle joitakin omia korujani, tietenkin. Laitan tässä kuvat niistä, joita en ole vielä täällä esitellyt. Täysin varma en vielä ole koruvalinnoista, mutta tässä pari vaihtoehtoa.

Loppukesästä tilasin nettikaupasta Annika Larssonin Ihanat korut -kirjan. Olin hiukan pettynyt kirjan sisältöön ja koruihin, mutta mukaani poimin kuitenkin idean kieputetuista sydämistä. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa valmis koru sydämellä varustettuna on tässä. Metallinvärisestä langasta kieputettu sydän odottaa vielä nauhaansa. Olen käyttänyt tätä aika paljon jo.


Kaulakoru 44,5 cm Sydämellä.
Mustaa metallilankaa, makeanvedenhelmiä, mustaa nahkanauhaa ja alumiininvärisiä helmiä. Hopeoidut korunosat.

Jostain syystä olen mustalla linjalla näköjään tänään. Korusetti, jota harkitsen myös mukaan otettavaksi, syntyi marraskuussa erään sukulaisen hautajaisiin. Äitini enoa muistellen, tässä on Suruvaippa.


Kaula- ja rannekoru (47 ja 18,5 cm) sekä korvakorut Suruvaippa.
Mustaa akaattia kahdessa koossa, hopeoidut kalotit (onko niiden nimi kalotti?) sekä välihelmiä. Hopeoidut korunosat.

Yksi vaihtoehto on myös tämä marraskuussa tekemäni koru, johon halusin upottaa sisareltani saamani kyyneleenmuotoiset lasihelmet ihanan herkullisten väristen jaspishelmien kanssa. Valokuva ei tee oikeutta herkkuhelmille, joiden väritys tuo mieleen marmoroidun suklaaan (oi, jos sellaista saisikin).


Kaulakoru (43 cm) Marmorisuklaata.
Isot helmet punaista jaspista (red spider web jasper), välissä kyyneleen muotoisia lasihelmiä ihanassa helmiäismaitokahvin värissä, sekä pieniä pronssinvärisiä lasihelmiä. Korunosat kullatut.

Voi olla, että reissuun mukaan lähteekin jotain aivan muuta, koska en ole päättänyt vielä vaatetustakaan. Ehkä ehtisin vielä tehdä jotain uuttakin!

2 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Mun suosikki on tuo sydänkoru! Tosi hyvä idea. Fiilistele vaan sitä reissua ihan mielin määrin, mahdollisuuksia ei ole joka päivä.

Leonida kirjoitti...

Niin munkin! Se on niin erilainen kuin mikään muu koruni ja se näyttää kivalta kaulassakin.

"Kolme yötä matkaan on, laskin aivan itse tänään, kun näin matkalaukkuni..."