perjantai 11. joulukuuta 2009

Joulumieltä nostattaessa

Aloitan joulumieleni nostatuksen tietystä korusta. Kuten jo alussa kerroin, laitan korupostauksiini näin alussa aina ensin kuvan aiemmin keväällä tai kesällä tehdystä korusta ja sen pariksi jonkun uudemman korun. Kesällä joulumieltä ei helteen keskellä tietenkään ollut joten ensimmäinen, se vanhempi, korukuvani tänään on väreiltään muuten jouluun sopiva punaharmaa.Tein korun jo kesällä, mutta ajatukseni oli silloin syksyssä. Ajattelin metsien kallioita ja syksyisiä karpaloita ja niistä ajatuksista tuloksena oli tämä koru, josta pidän kovasti. Korvakorut tein jälkikäteen, mutta en tullut kuvanneeksi niitä kaulakorun kanssa, joten korusetti jää kuvassa hieman vajaaksi.


Kaulakoru 70 cm ja korvakorut (ei kuvassa): Punaisen ja harmaan liitto.
Korussa on tummanharmaita jaspiksia (fossil jasper) ja ihania, pieniä, punaisia akaatteja sekä hopeoituja ovaalirenkaita ja välihelmiä. Kaikki korunosat ovat myös hopeoituja.
Yksi lempikoruistani jo heti valmistuessaan.

Se varsinainen joulukoru tänään on tässä. Jouluinen väriltään ja olkoon sen vuoksi virallinen joulumieleni kohottaja. Ihastuin Beads Directin sivuilla isompiin punaisiin akaatteihin. Pienempiä olin sieltä jo ostanut tuohon ylläolevaan koruun. Olin tyytyväinen saadessani upotettua tähän koruun myös aikanaan Sinellistä ostamiani tummanpunaisia lasihelmiä, joita olin pyöritellyt toukokuusta asti. Hopeoidut helmet ovat lajitelmapussista Villihelmestä.


Kaulakoru 47,5 cm Tulta ja jäätä.
Punaisia akaatteja kahta kokoa, hopeoituja helmiä sekä tummanpunaisia lasihelmiä. Hopeoidut korunosat. Muistaakseni helmiä jäi vielä jäljelle, joten saatan tehdä tälle vielä rannekorun pariksi.

Onpa helppoa kirjoitella näitä juttua kuvien kanssa, kun vanhemmista koruista kaikista on jo kuvat otettu! Siinä on aina jonkinmoinen urakka saada korut kuvattua, joten yritän kerätä niitä aina sopivan satsin ennen kuin siihen puuhaan ryhdyn. Nytkin minua odottaa monta kuvaa editoimista ennen kuin niitä voi täällä esitellä... No, onneksi näitä vanhempia ja myös uudempia kuvia riittää vielä hetkeksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Odotan innolla kommenttejasi!