lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kaksilahkeisia lajitteluja - KonMari osa 6

Yöpaitojen lajittelu oli vielä helppo homma - ei minun tarvinnut niitä edes kokeilla päälle, kunhan lähinnä pohdiskelin, että pidänkö vaatteesta tosissani. Tämä seuraava lajiteltava olikin haastavampi: sortsit, caprit, vapaa-ajan housut ja värilliset farkut. Iso kasa näistä oli ollut varastoituna pois tai roikkunut kaapissa käyttämättömänä, joten jouduin kokeilemaan lähes kaikkia näistä. Huh huh, aika urakka!

Laskin, että lajittelun alkaessa omistin neljät sortsit, 15 paria capreja (=vajaamittaiset lahkeet), 13 paria rentoja vapaa-ajan housuja ja yhdettoista värilliset farkut, yhteensä 43 kappaletta. Ripustimesta löysin jopa yhdet tvill-housut, joita en muistanut omistavanikaan. Ne eivät olleet kovin pitkäikäinen löytö, sillä ne eivät todellakaan tuottaneet iloa, olivat varmaan joku hätäinen kompromissiostos johonkin tiettyyn tarpeeseen, joten ne päätyivät kokeilun jälkeen suoraan poistettujen kasaan.
Eturivissä vasemmalla sortsit jatkuen vajaamittaisten lahkeiden rivillä. Kahdessa taaemmassa rivissä pitkälahkeiset.
Housuhässäkästä voi sanoa, että kyllä kävi työstä ja alkoi puuduttaa lopulta. Silti sain housut käytyä läpi ja lopullisesti poistettavaksi lähti 23 paria ja säästöön kolme paria lempihousuja. Aika hyvä saldo, kun lähti puolet pois!
Alarivissä sortsit ja vajaamittaiset, ylärivissä pitkälahkeiset. Kuvan ottamisen jälkeen löysin vielä kahdet, jo poistetut värilliset farkut. Huoh.
Päätin säilyttää housuja jatkossa laatikossa, jonne viikkailen myöhemmin myös farkut, jotta ripustinkaappiin tulee hiukan enemmän tilaa. Haluamme raivata vaatehuoneesta Isosiskon henkarivaatteille tilaa, jotta pääsemme eroon vaatekaapista hänen pienessä huoneessaan. Tästä projektista on siis iloa muillekin kuin minulle. :)
Mitä jäljelle jää... Oikealla eturivissä lempihousuja varastoitavaksi, muut käyttöön.
Nyt pitää enää saada housuille uusi koti, kuten muillekin poistetuille. Osan olen jo vienyt vaatekeräykseen, osan ajattelin viedä itsepalvelukirpputorille.

Seuraavaksi hoidan siniset farkut.

4 kommenttia:

  1. Tää on niiiiin mielenkiintoista! :-D Mä jäin jotenkin koukkuun.
    Samalla ihan uutena tunteena mä haukon henkeäni (ihan positiivisesti), että miten hirveästi sulla on vaatteita :-D Tosin, nythän niitä on vähemmän...
    Jään odottamaan seuraavaa raporttia. Siistiä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jäin koukkuun tähän konmarinointiin, sun termiäsi käyttäen. :)

      Mä en ole positiivisesti haukkonut henkeä näiden vaatemäärien kanssa, vaan lähinnä huokaillut, että olisi pitänyt tehdä tämä jo vuosia sitten. Ajattele, että siellä on jotain vaatteita hillottu yli 13 vuotta(esikoinen täyttää 10 joulukuussa)!

      Sinänsä itselle on ollut mielenkiintoista huomata tämä erityyppisten vaatteiden tarve eri aikoina. Ennen esikoista ja odotusta piti olla siistejä työvaatteita, muttei enää jakkupukuja (niitäkin löytyy varastosta jäänteenä muinaisista hommista). Viisi vuotta kotona vaati entistä lämpimämpiä talvikenkiä ja toppahousuja, sen jälkeen vaatevaatimukset samoja kuin ennen odotusta, paitsi kaikkiin ei mahtunut ja tyylikin oli hiukan muuttunut kropan myötä.

      Irtiottoni aikana opiskellessa oli taas rennompi meno ja nyt reilun vuoden ajan on joutunut miettimään tarkasti vaatetusta 15-20 silmäparin edessä, vaikkei jakkupukuja ole tarvittu. Paitsi viime aikoina, kun olemme käyneet yritysasiakkailla ja on taas ollut jakun tarvetta (sellaisen, jonka napit menee kiinni, siis).

      Ja kyllä niitä vapaa-ajan vaatteitakin karttuu, kun joutuu ostamaan isompaa, samoin taannoinen olkapääleikkaus asetti vaatimuksia kotivaatteille (yhdellä kädellä puettavissa).

      Koska tulotasoni on niin paljon pienempi kuin ennen, aleja ja ketjuliikkeitä kolutaan. Ne vaatteet vain menevät nopeasti huonoksi, ellei keskity luonnonkuituisiin materiaaleihin. Tämän projektin myötä on tullut vahvemmin mieleen, että jospa ostaisi parempaa laatua ja todella mieleistä, mutta selkeästi entistä harvemmin. On nimittäin ajattomien työvaatteiden tarve juuri nyt...

      Ei ole yksinkertaista tämä, ei. Odotas, kun pääsen joskus ensi viikolla kirjoittamaan jutun neuleiden raakkauksesta! ;)

      Poista
  2. HIh, jään odottamaan :-D
    Ja juu, ymmärrän pointi. Yhteen aikaan mullakin oli vaatteita Isot, Keskikooiset ja Pienet. Se oli sitä aikaa kun jojoilin kai 15 vuotta. Nyttemmin olen tyytynyt isouteeni ja jopa nautin siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että neulevaatteita löysin 48 kpl! :o

      Raskauksien ulkopuolella painoni on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan nouseva suora siten, että kymmenen kiloa on tullut lisää. Upeata, että olet päässyt siihen pisteeseen, että jo nautit koostasi! Mulla on siihen vielä matkaa...

      Poista

Odotan innolla kommenttejasi!